Joel Ahola näyttäytyi laskukansalle ensimmäistä kertaa 5.4.2011 nettivideolla, joka oli kuvattu Eero Ettalan sivustolle. Muutamassa päivässä miehen video-otos keräsi kiitettävät 14 000 katselukertaa, ja sponsorit metsästivät miestä kuin loukkaantunutta minkkiä. Mitä on tapahtunut videon julkistuksen jälkeen, ja minkälainen nuorimies Joel on?

Tuhkimotarina kuvaaja Joonas Kenttämiehen näkökulmasta:

Miten Joel löytyi rinteestä sinun kamerasi eteen? Loistivatko miehen tyyli ja kyvyt kirkkaasti kuin Naantalin aurinko muuten niin synkän Serenan myrskyisillä kukkuloilla?
– Oma harrastelustikkailu kun on viime vuosina jäänyt vähemmälle, niin en tiennyt, kuinka tuttu näky Joel oli siellä mäessä tuolloin. Itselleni tuli ihan yllätyksenä, kun hissistä näin siltä parit ranit. Tyyli loisti kirkkaasti.

Miten videon tuotantoprosessi meni? Seurasitteko miestä varjoista ja palasitte suunnittelupöydän ääreen loihtimaan sotasuunnitelmia, vai rupesitteko vaan spontaanisti kuvaamaan?
– Eerolla oli vähän aikaisemmin mennyt polvi tohjoksi, ja blogi kaipasi tuoretta lumilautailu-aiheista sisältöä. Olin muistaakseni Fredulta ja Konnalta dokumentoimassa muutamat ranit sinä päivänä, eli kamera oli sopivasti mukana. Vähän aikaa tarkkailtiin varjosta kundin toimintaa, jonka jälkeen kävin jututtamassa ujoa Joel-poikaa. Sen jälkeen vaan ruvettiin spontaanisti kuvaamaan. Siinä vaiheessa oli jo mielessä, että tästä voidaan saada vesselille hyvä sponssivideo.

Joel hyppää

Mainos, sisältö jatkuu alla

Mainos, sisältö jatkuu alla

Tulivatko temput helposti nauhalle, vai jouduitko painostamaan ukkelia uusiin sfääreihin?
– Temput tulivat melko liukuhihnamaisesti. Pari temppua ehdottelin väliin, kun niin sujuvasti se niitä nakkeli. Vaikein shotti oli pätkän ensimmäinen, jossa Joel katsoo suoraan kameraan.

Siinä vaiheessa kun rupesit leikkaamaan pätkää, oliko sulla kutina, että videosta tulee niin iso hitti kuin mitä se oli?
– Oli mulla kutina, että laskutyylin takia pätkää tullaan jakamaan normaalia enemmän. Hienoa oli nähdä, miten se myös edesauttoi Joelia sponsoriasioissa.

Mitä vinkkejä antaisit ihmisille, jotka haluaa räjähtää ihmisten tietoisuuteen samanlaisella paineaallolla kuin tässä tapauksessa? Sun käsistä on lähtenyt tukku pätkiä, jotka on nauttineet aivan järisyttävää kansansuosiota – paljasta salaisuutesi!
– Tämän tyyliset nettiklipit kannattaa jättää lyhyiksi. Jos katsoja ei tunne laskijaa tai laskijoita ja huomaa, että pätkä on yli neljäminuuttinen, Play-napin painamiseen on paljon korkeampi kynnys. Pätkää editoidessa kannattaa jokaisen shotin kohdalla miettiä, kuinka paljon täysin ulkopuolista ihmistä kiinnostaa nähdä se. Joelin pätkästä meinasin karsia Halldor Helgasonin lanseeraaman hand-drag-kumpu -rollin, ettei katsojalle tulisi Joelista mitenkään kopio-fiilis. ”Aim to make it interesting for yo momma to watch”, jos se lumilautailisi.

Joel ja hengailua

Moi Joel. Oletko henkisesti valmis haastatteluun?
– Olen valmis.

Jänskättääkö?
– Itse asiassa kyllä. Kutittelee mahassa!

Jännittääkö sua enemmän itse kysymykset vai lopputulos?
– Ehkä se on toi lopputulos…

Miksi sä sitä jännität? Materiaalia löytyy kiitettävästi. Sun tärkein tehtävä on nyt hoitaa homma kotiin myös verbaalisesti!
– Totta! Oliko toi kysymys?

No oli tavallaan.
– Hitto, aika paha. Sua ei ole ehkä ikinä haastateltu, niin et välttämättä tiedä, mimmoisia paineita tästä voi ottaa!

Ymmärrän. Ehkä asia korjataan joskus, mutta ei ainakaan nyt. Joten mennään asiaan! Minkä ikäinen sä olet?
– Olen 19-vuotias.

Joel reilaa

Onko sun elämä muuttunut rajusti nyt kun olet ”aikuinen”?
– No eipä oikeastaan kummemmin, mitä nyt armeija tuli vähän sekoittamaan pakkaa. Aika samanlaista menoa tämä elämä on tähän mennessä ollut. Pääosin meno on ollut laskemista ja skedeemistä, eli pohjimmiltaan tosi leppoisaa menoa tähän asti.

Asut Kalajärvellä, joka on periaatteessa syrjäs- sä, mutta todellisuudessa aika lähellä kaikkea. Oletko aina asunut siellä?
– Joo olen.

Minkälainen paikka se on ollut kasvaa aikui- seksi? Serena on ainakin siinä ihan vieressä.
– Mun mielestä se on kyllä ollut todella rento paikka kasvaa ja elää. Yleisesti ottaen jengi dissaa Kalajärveä aika paljon, mutta ei se paljoa hetkauta. Bussilla sieltä on päässyt pienestä pitäen kulkemaan mihin tahansa, ja nyt kun ajokortti on kehissä, niin liikkuminen on entistä helpompaa. Eipähän ole enää tarvinnut laskukamoissa juosta bussiin! Serenan läheisyys on myös ehdoton plussa.

Kuljitko pienenä poikana paljon bussilla Serenaan?
– No periaatteessa ihan junnuna en oikeastaan edes laskenut hirveästi. Mun into laskemiseen lopahti nappulana täysin, koska näin uutislähetyksen missä sanottiin, että Suomeen ei enää tule lunta. Sen seurauksena jotenkin päättelin, että asfaltti ei ainakaan lopu ikinä. Joten panostin pelkästään skeittaukseen! Nelisen vuotta sitten mun kaveri painosti mua ostamaan laudan Boardexpoilta, ja siitä lähti semmoinen uusi innostus laskemista kohtaan, ja hankin loputkin laskukamat sitten samaan syssyyn. Sen jälkeen tuli sitten kuljettua bussilla tuonne Serenan lumisille huipuille, ellei autokyytiä saanut jostain lokitettua. Eli tiivistettynä: ei, en kulkenut pienenä bussilla Serenaan. Ja vanhempanakin vain vähän. Tulipa pitkä vastaus!

Joel hyppää

Siis täh, olet lopettanut laskemisen hetkeksi?
– Joo. Aloitin ekan kerran laskemaan suurin piirtein kahdeksanvuotiaana, kun ostin kaverilta jonkun laudan. Sillä tuli sitten enimmäkseen laskettua kotipihalla tai sitten jossakin pulkkamäessä. En uskaltanut mennä silloin pienenä Serenaan, koska siellä oli ankkurihissit, joita en osannut käyttää. Aika pian sitten lopetin koko touhun tuon traagisen uutislähetyksen seurauksena.

Aika rajua!
– No joo. Mutta toisaalta, koska laskeminen ei silloin antanut mitään ihan hillitöntä kipinää, on intoa nyt moninkertaisesti koko lajia kohtaan!

Hetkinen, miten kauan sinä olet sitten yhteensä laskenut?
– Tämä alkava kausi on nyt viides, jos junnuna laskettuja kotimäkiä ei lasketa. Heh.

Herranjumala! Miten kauan olit laskenut silloin, kun sun internetin räjäyttänyt video Ettalan sivuille kuvattiin?
– Se oli mun kolmas kausi rinteessä.

Sait vanhan miehen masentumaan. Olen laske- nut melkein 10 vuotta pidempään kuin sinä… Sun skedetaustasta on väkisinkin hyötyä sun laskemisessa.
– Hihi, kai siitä on jotakin hyötyä, tai ehkä se on enemmänkin semmoinen hyvä pohja minkä päälle rakentaa. Mutta oli toi lumilauta aivan uusi aluevaltaus, kun sen kanssa rupesi sitten tosissaan leikkimään. Aluksi ei meinannut lähteä homma käyntiin mitenkään, mutta pikkuhiljaa oppi asioita juttu kerrallaan.

Joel putsaa

Miten päädyit tuohon edellä mainittuun nettivideoon? Jännittikö silloin?
– Se oli kyllä kova homma päästä kuvaamaan noiden tyyppien kanssa – aivan puskista tuli koko juttu. Tarina meni sillä lailla, että Serenassa oli jonkin sortin privasessarit aamupäivällä ennen kuin itse keskus avattiin. Siellä oli ainakin paikallisia suksijäbiä kuvaamassa, ja heidän kanssa olin sinne oikeastaan mennytkin. Paikalle saapuivat sitten myös Fredu (Sirviö), Konna (Tervonen) sekä Keppi (Joonas Kenttämies). Jotenkin päädyin Fredun kanssa samaan hissiin, ja luonnollisesti ajauduttiin myös jutustelemaan. Keppi tuli sitten myös vähän juttelemaan meidän kanssa ja kertoi, että miesten projektina oli kuvata Konnalta jotain pätkää. Keppi myös sanoi, että se voisi ottaa multa jotakin matskua nauhalle. Siinä sitten laskin niitä samoja juttuja mitä normaalisti parkissa lasken, ja saatiinkin sitten vähän enemmän matskua. En minä kyllä vielä tuossa vaiheessa ymmärtänyt, miten iso juttu siitä tulisi. Laskin vaan menemään. Sitten kun itse pätkä tuli pihalle, niin mun fiilikset oli kyllä ihan katossa!

Minkälaiset jälkimainingit tuolla videolla oli? Sinut värvättiin ilmeisesti aika nopeasti DC:n talliin ja lykättiin lentokoneeseen kohti pohjoista.
– Joo, mainingit oli kyllä makoisat. Ei tainnut kulua edes viikkoa kunnes Kaius Korpela San- taco Sportsilta soitti ja pyysi käymään. Kaikki tuo kuhina oli kyllä tosi kummallista, varsinkin toi pohjoisen reissu. Mun tarkoitus oli lähteä muiden Suomen DC-laskijoiden kanssa kuvaamaan Ylläkselle jotakin bokseja. Ville Lahtisen oli tarkoitus toimia mun kontaktihenkilönä, ja sen oli myös tarkoitus hakea mut lentokentältä. Saavuin sitten Kittilän kentälle vain todetakseni, että siellä ei ollut ristin sielua missään. Pikaisen paniikkipuhelun jälkeen selvisi, että Lahtisen auto oli ilmeisesti hajonnut johonkin matkan varrelle. Siinä sitten suhteellisen orpona värjöttelin siellä lentokentän parkkiksella niin pitkään, että kenttä meni kiinni. Paikalliset poliisit olivat sitten huolestuneet siitä touhusta sen verran, että ystävällisesti heittivät minut paikallisen hotellin aulaan katselemaan telkkaria.

Tuo kuulostaa jo aika timanttiselta tilanteelta. Et käsittääkseni tuntenut lähes ketään koko porukasta, joiden kanssa sinun oli tarkoitus lähteä kuvaamaan?
– En kyllä oikein ketään. Konna oli ainut sem- moinen vähän tuttu tyyppi, mutta se on kyllä suhteellisen kuumottava hahmo ennen kuin siihen tutustuu. Muita en tuntenut yhtään.

Itse olin tuolla Ylläksen reissulla myös, tunte- mattomana naamana paikalla. Olitko tietoinen siitä, että käytännössä kaikki laskijat rinteessä oli nähnyt tuon sun videon? Oliko semmoinen fiilis, että kaikkea mitä teet seurataan suuren- nuslasin kanssa?
– Joo muistan, että olit siellä kanssa. En kyllä uskonut, että nuo kaikki olisivat sen videon nähneet. Tunsin kyllä tuolla oloni aika ulkopuoliseksi, ja lisäksi vielä oli semmoinen fiilis, etten osannut laskea yhtään. Kaikki muut tekivät niin pahoja juttuja, ettei siinä ollut mitään tolkkua. Jos koko toi reissu pitäisi kiteyttää pähkinänkuoreen, niin sanoisin, että tuolla muut olivat kuvaamassa ja mun tehtäväksi jäi semmoinen suhailu ja sidekickin rooli.

Joel ja handplant

Viime kaudella olet kuvaillut aikalailla kaikki- en kanssa. Miten on kuvailut luistaneet?
– Joo, vähän kaikkialla sitä on painettu menemään! Koko ajan on tietty tullut kehityttyä, mutta ei kyllä tunnu siltä, että olisi täysin tyytyväinen viime kauden laskumatskuihin.

Mikä matskuissa mättää?
– No lähinnä se, että en päässyt kuvaamaan niin paljoa kuin tahdoin. Tuon seurauksena jäi sitten liuta temppuja tekemättä, mutta onpahan jotain tekemistä tuleville kausille!

Missä kaikissa tämän syksyn ensi-illoissa voimme nähdä sua temppuilemassa?
– Ainakin Digistylesien kanssa olen käynyt kuvaamassa, Sorasalmen Janin ja muiden Ero One -kundien kanssa käytiin Tornikeskuksessa ja kaupungilla, Kissba-porukan kanssa olen myös kuvannut vähän. Lisäksi meillä on kaveriporu- kalla tulossa tuommoinen pätkä kuin Mellow Crew. Kaikki mun materiaalit ovat vähän siellä sun täällä ja kenellä sattuu, niin en ole aivan varma itsekään, että mistä sitä näkee.

Minkälainen olisi sun unelmien videopartti?
– Aika paha… Tahtoisin semmoisen partin, että saisin samat temput tehtyä kaupungissa kuin mitä saa laitettua rinteessä. Lisäksi tahtoisin, että voisin pyöriä bokseista niin paljon kuin mieli tekee – tosin hyvän maun rajoissa.

Mikä on sun lemppari laskupätkä kautta aikojen?
– Olen loppupeleissä katsonut niin vähän laskuleffoja, etten kyllä osaa lähteä sanomaan suosikkiparttia kautta historian…

Joel hengaa

Helpotetaan kyssäriä pikkuisen. Mikä on sun mielestä paras laskuleffa mitä olet nähnyt?
– No Stepchildin Child Support on sellainen, mitä olen eniten katsonut. Siitä tulee aina tosi kovat laskufiilikset.

Olet nyt armeijassa syömässä jäkälää ja valvo- massa pitkiä tuloksettomia öitä. Milloin pääset pois, ja mitä rupeat tekemään jahka olet saanut ammattisotilaan paperit kouraan?
– Kotiudun tammikuun neljäs päivä. Luultavasti joutuu jonkinasteisen loman ottamaan elämästä heti sen jälkeen. Sitten kun on normaalimaailmaan taas palauduttu, niin olisi tarkoitus laskea niin paljon kuin sielu sietää!

Onko sulla elämässä mitään jatkosuunnitelmia hieman tuota pidemmälle?
– Ei ainakaan vielä pahemmin ole. Töihin olisi hyvä mennä. Saisi rahaa ainakin säännöllisesti.

Missä sinä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?
– En kyllä tiedä yhtään. On aika vaikea yrittää nähdä noin pitkälle. Ainakin toivon, että olisin jossain missä on hyvä olla ja ei olisi huolia edel- leenkään oikein mistään!

Teksti ja kuvat: Kalle Tarkiainen
Slammer 05/12