Terassitunnelmaa Slovakian Jasnassa
Hiihtokeskukset, Kohteet, Ruoka ja juoma

Euroopan halvin after-ski löytyy täältä!

Mitä olisikaan onnistunut laskupäivä ilman mukiinmenevää after-skitä? Läntiset Alpit ovat tunnettuja vuorenhuippuja hipovista hinnoistaan, mutta esimerkiksi Itä-Euroopan rinneravintoloissa oluttuopin keskivertohinta on vielä tänäkin päivänä euron luokkaa.

Puola ja Romania listan kärjessä

Puolan talvipääkaupungiksi kutsuttu Zakopane on tuttu useista erikokoisista, toistensa lähimaastossa sijaitsevista hiihtokeskuksistaan sekä niiden huokeista rinneravintoloista. Annoksen paikallista liharuokaa saa jo neljällä eurolla, kyytipojaksi löytyy lähes aina euron tuopillinen – täällä oluen yläraja on aina korkeintaan kaksi euroa.

Keski-Romaniassa, Transilvanian alueella, sijaitsevasta Tampereen ystävyyskaupungista Brasovista on vajaan kymmenen kilometrin matka kauniiseen vuoristokylään, Poiana Brasovaan, joka on yksi Romanian tunnetuimpia hiihtokeskuksia. Sinistä taivasta halkovat upeat vuorenhuiput eivät häviä mielestä edes silloin, kun tarjoilija laskee eteesi kylmyyttään hikoilevan tuopillisen tai kun vierustoverisi tilaavat pöytään alle neljän euron viinipullon.

Talven ja kesän Bulgaria

Jos Bulgaria on etenkin nuorten keskuudessa suosittu rantalomakohde, ei maan after-ski jää rantalomien varjoon: matkailusivusto TripAdvisor on valinnut maan tunnetuimman laskettelukeskuksen, Banskon, hinta-laatusuhteeltaan yhdeksi Euroopan parhaista kaudelle 2012/13.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Bulgarian Banskossa, villin idän pääkaupungissa, oluen saa eteensä reilulla eurolla, drinkeistä joutuu pulittamaan kahdesta kolmeen euroa – Happy Hour -tunteina useimmissa baareissa saa kuitenki kaksi juomaa yhden hinnalla.

Edullinen tuopillinen Puolan Zakopanessa

Edullinen tuopillinen Puolan Zakopanessa – hinta 1-2 euroa.

Kahden euron tuopillisilla Andorrassa ja Slovakiassa

Andorra nousee edullisimpien after ski -maiden listalle kahden eri kohteen voimin: Pyreneiden vuoriston suurimpaan hiihtoalueeseen, Grandvaliraan, kuuluva Pas de la Casa sekä maan uusin laskettelukeskus Ordino Arcalis tarjoilevat molemmat olutta edulliseen kahden euron after ski -hintaan.

Ja vaikka kabiinihissi kuljettaa tunnissa 30 000 laskettelijaa Chapokin huipulle, eivät Slovakian Jasnán hiihkeskuksen rinneravintolat ole rykäisseet hintojaan pilviin. Rinneravintolasta riippuen tuopillisen saa edelleen 1-3 eurolla, paikalle ominaiset lämpimät shotit sen sijaan kustantavat parisen euroa kappale. Terästetyn kaakaonkin saa alle kolmella eurolla.

Teksti ja kuvat: Marinella Ruusunen

Tutustu edullisiin afterski-kohteisiin Lumipallossa:

> Zakopane (Puola)
> Bansko (Bulgaria)
> Grandvalira (Andorra) – rento Alppien lattarihaastaja
> Jasná (Slovakia)

 


Avainsanat:
, , , , , , , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Euroopan halvin after-ski löytyy täältä! Terassitunnelmaa Slovakian Jasnassa
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,67/5 - 3 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.