Vuoden 1996 ja 2010 hiihtokeskus sekä vuoden 2012 kotimaan matkailuyritys Sappee kehittää palveluitaan ja tapahtumiaan myös tulevalle kaudelle.
Freestyle, Hiihtokeskukset, Lapset

Sappeelle uusi rinne ja freestyle-kisa

Vuoden 1996 ja 2010 hiihtokeskus sekä vuoden 2012 kotimaan matkailuyritys Sappee kehittää palveluitaan ja tapahtumiaan myös tulevalle kaudelle.

Kunnolla tai ei ollenkaan, kuvaa sappeelaisten asennetta tekemiseensä. Kaudella 2013 – 14 tekemisen meininki realisoituu uutena lasten rinteenä sekä freestylen Finnish Open –kisana.

Lasten Alppiseikkailu –rinteessä pääsee kokeilemaan eri alppilajeja

Tulevana kautena Sappeen rinnealueen länsireunaan avataan uusi rinne, Lasten Alppiseikkailu. Pituutta rinteellä on noin 500 metriä ja korkeuseroa noin 50 metriä. Uuden rinteen myötä Sappeen rinnemäärä kasvaa kahteentoista. Elämyksellisyyttä laskuun saadaan vaihtelevilla värivaloteemoilla.

Lasten Alppiseikkailu on innovatiivinen, pääosin metsään sijoittuva reitti. Rinne alkaa crossratana sisältäen kallistettuja kurveja ja aaltolatuja ja jatkuu freestylen parkki-hengessä. Parkeista tutut, leveät ylilaskettavat suorat ja aaltomaiset pressit on mitoitettu reitillä lapsille sopiviksi. Freestyle-osiota seuraa perinteinen pujottelurata. Pujotteluradalla on pehmustettuja pujotteluportteja noin sadan metrin matkalla. Seikkailun päättää syöksylaskutunneli.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Finnish Open Slope Style –kisaan kotimaan huiput ja osallistujia myös Euroopasta

Sappeella järjestetään 14–15.2.2014. slopestylen Finnish Open –kilpailu. Kisalle on myönnetty ensimmäisenä Suomessa AFP-status (Association of Freeskiing Professionals) ja on siten yksi merkittävimmistä Freestyle-hiihdon kilpailuista Suomessa. Osallistujiksi odotetaan niin kotimaan huippuja kuin kilpailijoita Euroopasta.

Hyvät puitteet mahdollistavat merkittävien tapahtumien järjestämisen Sappeella. Kisapaikkana toimiva Sappeen Snow Park on tunnettu yhtenä Suomen merkittävimmistä lumilautailijoiden ja Freeski-hiihtäjien harrastuspaikkana.

Lähde ja kuva: Sappeen Matkailukeskus

Tutustu Sappeen hiihtokeskukseen Lumipallossa


Avainsanat:
, ,
Arvostele artikkeli:
Sappeelle uusi rinne ja freestyle-kisa Vuoden 1996 ja 2010 hiihtokeskus sekä vuoden 2012 kotimaan matkailuyritys Sappee kehittää palveluitaan ja tapahtumiaan myös tulevalle kaudelle.
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,33/5 - 6 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.