Lumipallon bloggaajat vierailivat tammikuussa Ukkohallassa. Millaisia asioita vierailusta jäi erityisesti mieleen?
Hiihtokeskukset, Kohteet, Lumimatkat, Yleinen

Erinomaiset rinteet ja hyvä palvelu – Kokemuksia Ukkohallasta

Lumipallon bloggaajat vierailivat tammikuussa Ukkohallassa. Millaisia asioita vierailusta jäi erityisesti mieleen?

Loistavassa kunnossa olevat rinteet ja helposti saavutettavat palvelut tiivistävät vieraiden muistot Ukkohallasta.

Ukkohallan hyväkuntoiset rinteet tekivät vaikutuksen vierailijoihin

Lumipallon bloggaajilla oli mahdollisuus tutustua tammikuussa lumivarmuudestaan tunnetun hiihtokeskuksen puitteisiin ja toimintaan. Päällimmäisenä asiana vierailulta esiin nousevat Ukkohallan rinteet.

– Perhematkailijan näkökulmasta Ukkohallan rinteet olivat kiinnostavia ja loistavassa kunnossa. Satuimme paikalle tammikuun loppupuolella koko talven lähes ainoina todella kylminä päivinä ja saimme siten nauttia todellisesta luksuksesta, sillä rinteissä ei ollut juurikaan muita. Oli todella mieleenpainuvaa laskea rinteitä lähes yksin, illan pimeys ja hiljaisuus sekä kaunis vaara- ja järvimaisema oli todella eksoottista Etelä-Suomesta tuleville vierailijoille, tiivistää Lumipesu-blogia kirjoittava Niko muistonsa vierailusta.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Ukkohallan rinteisiin tykästyivät myös Lumen lumoissa –blogin ylläpitäjät.

– Päällimmäisenä mieleen jäivät aivan loistavassa kunnossa olleet rinteet, mieleen ei muistu, että missään muualla olisi ollut niin hyväkuntoisia rinteitä. Hyvässä kunnossa olevien rinteiden lisäksi erityisen hyvää oli, ettei Ukkohallassa ollut ruuhkia. Myös lappimainen lumisuus ja porot ”keskellä” Suomea jäivät meille reissusta mieleen kivoina muistoina, kertovat Venla ja Olli parhaat muistonsa vierailusta.

Ukkohallan palvelut rinteiden välittömässä läheisyydessä saavat kiitosta

Ukkohallasta mieleen jäivät myös hyvät palvelukokemukset.

–  Ukkohallassa palvelu oli kaikkialla hyvää ja yksilöllistä, mitään massaturismiin tai liukuhihnameininkiin viittaavaakaan emme nähneet.  Yleisesti ottaen toiminta oli kotoista ja omaleimaista, paikasta henki kova yrittämisen halu. Ukkohallan selkeänä etuna on, että kaikki ravintola-, majoitus-, välinevuokraus- ja muut palvelut olivat lähellä toisiaan ja rinteitä, muistelee Niko vierailuaan.

Perhevieraiden lisäksi Ukkohallan palveluiden helppoa saavutettavuutta arvostavat myös muut.

– Vierailimme Ukkohallassa pienellä kaveriporukalla. Rentouttavaa viikonloppua viettämään tulleen vieraiden näkökulmasta hyvää oli, että kaikki palvelut löytyivät samasta keskittymästä ihan rinteiden juurelta, joten turhaa autoilua ei tarvinnut tehdä paikan päällä. Ski-In –huoneistosta pääsi todella helposti suoraan sisäkautta saunamaailmaan ja ravintolaan, muistelevat puolestaan Venla ja Olli.

Vierailukohteena Ukkohalla sopii koko perheelle

Rinteiden puolesta Ukkohallan mielletään soveltuvan parhaiten lapsiperheille ja nuorille.

– Ukkohallasta löytyy kaikki onnistuneeseen laskulomaan tarvittava! Kohteena se sopii kaiken ikäisille, mutta lapsiperheet viihtyvät siellä parhaiten rinteiden monipuolisuuden ja helppouden ansiosta. Nyt keväämmällä, kun vaativammatkin rinteet ja parkit ovat auki, Ukkohallasta löytyy varmasti enemmän laskemista myös kokeneemmille harrastajille. Meille perusharrastelijoille ja puuterinmetsästäjille oli kuitenkin mukavasti laskemista rinteissä ja myös rinteiden ulkopuolella jo tammikuussa. Ja rinteiden ulkopuolella on monelaista ohjelmaa ja ajanvietettä jokaiseen makuun, meille Ilmaseksin PM-kisat oli erityisen mieleenpainuva ja hauska kokemus, kertovat Venla ja Olli.

Ukkohallan palvelut ja tapahtumat sopivat laajasti erilaisille vieraille.

– Kohteena Ukkohalla on mielestämme erityisen hyvä lapsiperheille ja nuorille. Nuorille oli esimerkiksi hyvät ja rauhalliset parkit ja muutenkin rentoa menoa. Koko perheen näkökulmasta Ukkohallan kylpyläpalvelut ovat iso plussa, koska niiden avulla nekin perheenjäsenet, jotka eivät hiihdä tai laske, löytävät mukavaa tekemistä lomallaan. Umpihankifutis ja muut erikoiset tapahtumat osoittavat, että paikalleen jämähtämisestä ei Ukkohallaa voi ainakaan syyttää. Alueen kovaan kilpailuun Ukkohalla on mielestäni vastannut myönteisellä tavalla, kertoo Niko.

Osa Ukkohallasta jäi vielä testaamatta

Talven kylmimpään ja pimeimpään aikaan tehdyt vierailut eivät mahdollistaneet vielä kaikkien palveluiden ja elämysten testaamista.

– Meiltä jäi kylmän kylmän sään vuoksi nyt muu ulkoilu kuin laskettelu pitkälti väliin. Nyt keväällä olisi varmasti hienot murtsikkahiihto- ja retkeilykelit ja siten mahdollista hyödyntää kaikki ne mahdollisuudet, joita Ukkohallassa on, joten jo hienojen kevätkelienkin vuoksi itsessään mielestämme vierailu paikan päällä kannattaa. Sisäaktiviteeteista puolestaan taas uusi keilahalli kiinnostaa. Se oli vierailumme aikana vasta avautumassa. Pääsimme tosin katsomaan paikkaa jo sisältä, ja hyvältä näytti kaikin puolin, listaa Niko vielä testaamatta jääneitä Ukkohallan mahdollisuuksia.

-Vähän jäi vielä hampaankoloon, sillä reissullamme tammikuussa vain noin puolet rinteistä oli auki, joten loppuja rinteitäkin pääsisi varmasti kokeilemaan näin keväällä. Nyt luntakin luultavasti on enemmän metsissä vapaata laskemista ajatellen sekä latuja hiihdon ystäville on varmasti paljon enemmän auki. Plussana tietenkin myös, ettei tarvitse ajaa Lappiin asti talvea metsästämään, miettivät Olli ja Venla syitä uuteen vierailuun Ukkohallassa.

Teksti: Antti Hurskainen
Kuva: Ukkohalla

Tutustu Ukkohallan hiihtokeskusesittelyyn


Avainsanat:
, ,
Arvostele artikkeli:
Erinomaiset rinteet ja hyvä palvelu – Kokemuksia Ukkohallasta Lumipallon bloggaajat vierailivat tammikuussa Ukkohallassa. Millaisia asioita vierailusta jäi erityisesti mieleen?
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,33/5 - 9 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.