Elokuussa järjestettävä Fjällräven Classic –tapahtuma Ruotsin Lapissa kokoaa osallistujia eri puolilta maailmaa.

110 kilometrin vaellus Nikkaluoktasta Abiskoon tutustuttaa osallistujat maailman kauneimpina mainostettuihin vaellusmaisemiin.

Oli kesä, oli loma ja suuntana pohjoinen

Kuluvan kesän lomareissu vei pohjoiseen ja aina Norjan Narvikiin saakka. Erinomaisten talvisten harrastusmahdollisuuksien lisäksi Narvik on myös oiva kesäkaupunki. Ulkoilmaihmiselle vuoret ja meri luovat mahdollisuuden monenlaiseen harrastamiseen ja mukaviin muistoihin. Myös itse kaupungissa riittää katsottavaa ja tekemistä, kokeilemisen arvoisena esimerkiksi vierailu Narvikfjelletin huipulla – hyvällä säällä maisemat palkitsevat takuulla.

Pilvinen ja tuulinen sää esti tällä kertaa nousun Narvikfjelletin huipulle. Huipulle vievä hissi oli tosin auki Norjan maajoukkuetason pyöräilijöille ja maastopyörillä alas rinnettä tultiin tuhatta ja sataa. 

Narvikista suuntana oli rakas naapurimaamme Ruotsi. Matka eteni verkkaisasti, sillä vähän väliä eteen avautui uskomattomia maisemia, joita oli jäätävä ihastelemaan. Narvikin ja Kiirunan välisen E10-tien varrella sijaitsevat Pohjois-Ruotsin legendaariset laskukohteet Riksgränsen, Björkliden ja Abisko, jotka tarjoavat hyvän syyn pysähtyä ja verrytellä autoillessa puutuvia raajoja sekä ihailla lisää uskomattoman hienoja maisemia.

Tunturipurojen raikkautta Björklidenissä. Horisontissa siintävä ”Lapin portti” Lapporten johdattaa Norjasta tultaessa kulkijan kohti Abiskoa.

Torstai-iltapäivällä Kiirunaan saavuttaessa edessä oli vierailun varsinainen syy eli Fjällräven Classic –vaellus ja sen valmistavat toimet. Pakkaamiset ja viime hetken tarviketäydennykset hoidimme hotellilta käsin. Osa osallistujista valmistautui vaelluksen tunnelmaan telttailemalla huolto- ja logistiikkakeskuksena toimineen Camp Ripanin vieressä. Camp Ripanin leirissä vallitsi odottavan unelias tunnelma. Lähtö vaellukselle tapahtuisi seuraavana päivänä.

Edessä ensimmäinen vaelluspäivä

Erinomaisesti organisoitu Fjällräven Classic –tapahtuma kokoaa reilut 2000 vaeltajaa noin 30 eri maasta kokemaan kesäisen Lapin taian. Kymmenettä kertaa järjestetty tapahtuma ei ole varsinainen kilpailu, vaikka jokaisen osallistujan kohdalla järjestäjän puolesta aikaa mitataankin. Osallistujat on jaettu yhdeksään eri lähtöryhmään ja osallistujat suuntaavat vaellukselle porrastettuna kolmen päivän aikana. Siirtyminen vaellusreitin alkuun Nikkaluoktaan noin 65 kilometrin päähän Kiirunasta tapahtuu bussikuljetuksin. Oma lähtömme oli perjantain eli ensimmäisen päivän viimeinen, kello 16, lähtö.

Pian kello olikin jo pykälässä ja oli aika aloittaa 110 kilometrin marssi. Samaan aikaan matkaan suuntasi myös reilut 200 muuta vaeltajaa, joten eteneminen oli alussa paikoitellen varsinaista ”perässähiihtoa”. Ensimmäisten kilometrien osalta polku kiemurteli tiheässä tunturikoivikossa, jossa ohituspaikat olivat varsin harvassa. Strategiseen paikkaan noin kuuden kilometrin kohdalle Ladtjojärven-rantaan sijoitetut Kaffekåtan ja LapDånalds -kahvilat lopettivat alkumatkan ruuhkat, sillä iso osa vaeltajista siirtyi jonottamaan herkullisia poropurilaisia. Helteisellä kelillä myös virvoitusjuomat tekivät erittäin hyvin kauppansa.

Takana kuusi kilometriä, 104 jäljellä.

Ensimmäisen päivän tavoitteeksi olimme ottaneet telttapaikan löytämisen Kebnekaisen tunturiaseman läheisyydestä noin 20 kilometrin päästä lähdöstä. Illan edetessä askel alkoi kuitenkin painaa ja vatsat kurnia ennakoitua aiemmin, joten oli aika etsiä ensimmäisen yön telttapaikka. Pienellä arvailulla löytyikin sopivalta vaikuttava paikka hieman syrjässä reitiltä. Teltta pystyyn ja ruuan laittoon, jonka jälkeen olikin aika vetäytyä yöpuulle.

Toinen vaelluspäivä valkenee

Aamun valjettua oli hyvä havainnoida tarkemmin ympäristöä. Edellisen illan jo hämärtyessä telttapaikaksi oli valikoitunut ensimmäinen sopivalta vaikuttanut paikka. Nyt kuitenkin kävi ilmi, ettei valittu paikka ollut ihan nappiosuma – puron läheisyyteen, tuulensuojaiseen painanteeseen oli yön aikana kerääntynyt runsaasti kastetta ja yön ajaksi kuivumaan jättämämme vaatteet olivat nyt märät.

Aamupalan ja vaatteiden kuivattamisen jälkeen olimme kuitenkin valmiita jatkamaan valitsemallamme polulla. Muutaman kilometrin patikoituamme edessä olikin jo Kebnekaisen tunturiasema ja aamupalan jatkot kahvittelun muodossa.

Ruotsissa tiheä tunturisemaverkosta tarjoaa hyvän perustan vaelluksille. Pilvinen sää esti tällä kertaa Ruotsin korkeimman huipun, 2099 metriä korkean Kebnekaisen tarkemman ihastelun.

Lyhyen tauon jälkeen oli taas aika jatkaa matkantekoa. Kebnekaiselle saakka vaellusreitti oli kulkenut tunturikoivikossa, mutta reitin noustessa korkeammalle myös maisemat muuttuivat. Ympärillä kohosivat jylhät vuoret ja päivän mittaan pilvien väistyessä saimme ihailla hienoja maisemia. Kebnekaiselta oli 15 kilometrin matka taitettavaksi ennen vaelluksen seuraavaa välietappia Singiä. Singiin saakka Fjällräven Classic -vaellusreitti etenee länteen, jossa reitti kääntyy kohti pohjoista.

Singiin saapuessamme toinen vaelluspäivä oli edennyt jo pitkälle iltapäivään. Kelin ollessa erinomainen päätimme vielä jatkaa matkaa ennen leiritytymistä. Tavoitteenamme oli kulkea joitain tunteja ja pysähtyä kuitenkin hyvissä ajoin ennen illan tuloa. Kiemurteleva polku jatkui kohti pohjoista ja jonkin ajan päästä maisema ympärillä avautui ja reitti muuttui helpommaksi kulkea. Matka jatkui eteenpäin rattoisasti pienien ylä- ja alamäkien rytmittäessä mukavasti taivalta.

Kebnekaisen jälkeen maisemat muuttuvat ja kulkija huomaa saapuneensa todelliseen erämaahan. 

Päivän mittaan askel alkoi painaa ja oli aika etsiä jälleen sopivaa teltan paikkaa. Sellainen löytyikin hienosta paikasta pari kilometriä ennen seuraavaa väliasemaa Sälkaa kuivuneen joenuoman rantapenkereeltä, jälleen vähän syrjässä reitiltä. Huomiomme mukaan isoin osa vaeltajista pystytti telttansa aivan polun viereen, kun ensimmäinen teltta ilmestyi näin näkyviin oli pian vieressä myös useita muita.

Illalla saimme ihailla lähietäisyydeltä myös paikallista eläimistöä – porotokka ohitti telttapaikkamme läheltä ja haukka kierteli yllämmme etsien sopivaa saalista kivikossa liikkuneista sopuleista ja myyristä. Itse tyydyimme päivälliselle kaivamaan saalista rinkoistamme.

Puolimatkan krouvi

Perinteiset aamutoimet eli termoksesta lämmintä vettä valmiin kuivamuona-aterian jatkoksi, jonka jälkeen hampaiden pesu ja muita valmistavia toimia odotellessamme aamupalan ”kypsymistä”. Samalla oli hyvä kertailla myös edellisen päivän ja yön tapahtumia ja havaintoja sekä päivitellä uskomattoman hienoja maisemia ja muistella tapaamiamme kanssavaeltajia. Edellispäivänä vaikutuksen meihin oli tehnyt erityisesti ruotsalainen pariskunta, jonka mies kantoi perheen yhteistä rinkkaa ja rouvalla oli kantorepussa reilun vuoden ikäinen lapsi. Matka eteni heillä hyvää vauhtia kaikkien selkeästi nauttiessa yhteisestä taipaleesta.

Yöpaikan purkamisen jälkeen suuntana oli reitin seuraava tarkistuspiste Sälkan tunturiasema. Ennakkotietojen mukaan Sälkassa olisi pieni kauppa ja kovasti odottamamme mahdollisuus saunomiseen. Saapuessamme paikalle leimasimme pikaisesti vaelluspassimme ja suuntasimme toivekkaina kohti saunaa.

Sälkan tunturiasemalla kävi sunnuntaiaamuna melkoinen kuhina.  

Puulämmitteinen sauna löytyikin helposti, mutta pettymys oli melkoinen, kun sisään pyrkiessämme siivooja ilmoitti tylysti, että seuraava mahdollisuus saunomiseen olisi vasta illalla. Kohti uusia pettymyksiä ajattelimme suunnatessamme kauppaan, mutta löytämämme suklaat saivat suut jälleen hymyyn. Tarvittavien tarviketäydennysten jälkeen päätimme jatkaa matkaa.

Seuraava urakoinnin kohde olisi vaelluksen korkein kohta Tjäktapasset 1140 metrin korkeudessa. Noustavaa aamupäivän urakoinnille tulisi noin 200 korkeuserometriä kahdeksan kilometrin matkalla, joten mistään erityisen rankasta noususta ei kuitenkaan olisi kyse. Huonolla ilmalla etapilla suojaisat pysähdyspaikat olisivat harvassa, mutta onneksi sää jatkui edelleen aurinkoisena ja varsin lämpimänä.

Matka ylöspäin kiemurtelevaa polkua pitkin eteni vauhdilla ja pian olimmekin kiipeämässä viimeistä ja jyrkintä rutistusta kohti vaelluksen ”huippua”. Ylhäällä lyhyt tauko ja pienet tuuletukset huiputuksen kunniaksi. Tästä eteenpäin matkamme olisi pelkkää alamäkeä ja pian olisimme myös 110 kilometrin vaelluksen puolivälissä. Tunnelma oli erinomainen, kuten jälleen myös maisemat jatkaessamme matkan tekoa.

Sälkasta suuntana on edelleen pohjoinen ja tavoitteena vaelluksen korkein kohta Tjäktapasset.

Pian olimmekin jo seuraavalla Tjäktan tarkistuspisteellä. Keli oli päivän aikana muuttunut pilvien kerääntyessä taivaalle ja samalla myös tuuli oli voimistunut. Tuulen pyyhkiessä etelästä esteettömästi avoimessa maastossa päätimme suunnata eteenpäin kohti suojaisempaa maastoa. Matka eteni vaihtelevassa maastossa, jossa matkantekoa rytmittivät pitkospuu-osuudet, purojen ylitykset ja välillä myös kivikkoisemmat osuudet.

Illan lähestyessä oli aika etsiä jälleen sopiva telttapaikka. Tuuli oli onneksi jo laantunut, joten tiukka vasen pois polulta ja muutama sata metriä kävelyä ja edessä olikin jälleen tilaisuus leiriytymiseen omassa rauhassa. Perinteiset iltatoimet eli päivällisen valmistus ja yleistä säätämistä sekä vaatteiden kuivailua, jonka jälkeen oli hyvä siirtyä telttaan ihailemaan vielä hetkeksi edessä avautuvaa maisemaa ennen unen tuloa.

Kolmannen yön telttapaikalta avautuivat komeat maisemat kohti Alesjaurea.

Matka jatkuu alamäkeen

Neljäs vaelluspäivä alkoi helpolla, noin viiden kilometrin vaelluksella vehreissä maisemissa kohti Alesjauren tunturiasemaa. Jo pitkän matkan päästä saattoi havaita tavoitellun etapin ja aamuisen etenemisen vauhti nopeutui, mitä lähemmäksi määränpäätä kohti pääsimme.

Alesjauren tunturiasema sijaitsee erittäin kauniilla paikalla. Matkaa Abiskoon on vielä 35 kilometriä.

Telttapaikalla syödyn aamupalan jälkeen Alesjaure tarjosi sopivan hetken kahvitaukoon sekä päivän askelmerkkien tarkempaan suunnitteluun. Alesjauressa oli myös mahdollisuus ruoka- ja polttoainetäydennysten tekoon sekä matkalla tavattujen tuttavuuksien jututtamiseen ja kuulumisien vaihtoon. Henki oli hyvä ja kaikkialla näkyi iloisia naamoja.

Vaelluksesta oli kilometreissä jäljellä enää noin kolmasosa, joten päivän etapiksi sovimme noin 18 kilometrin matkan seuraavaan tarkistuspisteeseen Kieronissa. Polku eteenpäin kaarsi koilliseen pitkin uskomattoman kauniin Alesjärven rantaa. Turkoosina kimalteva järvi ja ympärillä kohoavat huiput loivat hienon kontrastin reitille. Järven rannan monet hiekkapoukamat soveltuivat myös erinomaisesti taukojen pitämiseen, esimerkiksi virkistävien pulahdusten merkeissä.

Noin kymmenen kilometrin patikoinnin jälkeen maasto muuttui vaikeakulkuisemmaksi ja hitaammaksi edetä. Lisäenergiaa ja tsemppiä omaan etenemiseen antoi tanskalainen osallistuja, joka jatkoi matkantekoa sinnikkäästi vaelluksen aikana vioittuneesta polvestaan huolimatta. Viimeiset kilometrit tuntuivat kestävän ikuisuuden, mutta vihdoin vaikeakulkuinen osuus päättyi ja olimme Kieronissa.

Alesjauresta Kieroniin suunnattaessa vaellusreitti kulkee järven rantaa pitkin.

Loppuosuus matkasta reitti kulkisi jälleen tunturikoivikossa, itikoiden ja polttiaisten välttämiseksi päätimme pystyttää viimeiseksi yöksi telttamme hieman korkeammalle rinteeseen, korkealle kosken rantapenkereelle. Teltan pystytimme tällä kertaa polun läheisyyteen, josta oli hyvä jututtaa edellisten päivien aikana tutuiksi käyneitä kanssakulkijoita.

Nyt telttapaikan valinta menikin täysin nappiin, sillä saimme vinkin lähelle majoittuneelta suomalaiselta pariskunnalta vieressä virtaavasta kosken suvantopaikasta, johon johdatti suoraan ”salainen polku”. Pitkän päivän päätteeksi tuntui taivaalliselta päästä nautiskelemaan mielestämme lähes kylpylätason fasiliteeteista. Teltalle palattuamme saimme myös ihmetellä vastakkaiseen suuntaan, ylämäkeen maastopyöriään työntäviä kulkijoita. Lyhyen jutustelun pohjalta selvisi, että suuntana oli yli 400 kilometrin päässä sijaitseva Kungsleden-vaellusreitin päätepiste Hemavan.

Sataa, sataa, ropisee

Illalla vallinnut aurinkoinen ja tuulinen sää muuttui yön aikana ja kello kolmen aikaan aamulla heräsimme sateen ropinaan. Lyhyen tilannearvion jälkeen päätimme suunnata aikaisin taipaleelle ja jo ennen neljää olimmekin pakanneet tavaramme ja valmiina kohti viimeistä päiväetappia. Ruokailut jätimme suosiolla väliin, sillä vajaan kilometrin päässä olisi reitin toiseksi viimeinen eli Kieronin tarkastuspiste, jossa oli tarjolla lettuja ja kahvia aamupalaksi. Onneksemme pakatessamme myös aamuöinen sade lakkasi ja pääsimme todistamaan todella kaunista auringonnousua.

Viimeisen aamun auringonnousu Kieronissa. Sade oli juuri lakannut, tiedossa jälleen hieno päivä.

Lettujen nauttimisen jälkeen vielä viimeiset hienosäädöt ja rinkat kantoon – tavoitteena vaelluksen päätepiste Abisko ilman turhia taukoja. Noin kilometri tarkastuspisteen jälkeen saavuimme Abiskon kansallispuistoon, jossa polku jatkui järven rantaa kiertäen. Askel tuntui kevyeltä edetessämme sangen helppokulkuisessa koivikossa edellispäivän vaikekulkuisen maaston jälkeen. Välillä pysähdyimme ihailemaan päivään heräävää luontoa.

Pian viereinen järvi muuttui nopeasti virtaavaksi joeksi, jonka voimakas virtaus oli ajan saatossa syövyttänyt paikoitellen uran syvällä kallioon. Viimeiset kilometrit tuntuivat matelevan todella hitaasti, mutta viimein saavuimme kyltille, joka ilmoitti maalin olevan vain muutaman kilometrin päässä. Tiukka loppurutistus ja maaliin saavuimme tiistaiaamuna vähän puoli kymmenen jälkeen.

Maalissa vallitsee yllättävän haikea olo. Reitti, ympäröivä luonto ja tavatut ihmiset ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen. Päätös uudelleen tulosta on helppo tehdä.

Vaelluksen viimeinen osuus seurasi Abiskojokea, maali sijaitsee jo aivan lähellä.

Fjällräven Classic 2014

Fjällräven Classic -tapahtuma järjestettiin 8. – 15.8.2014 Ruotsin Lapissa. Osallistujia oli noin 2100 kolmestakymmenestä eri maasta. Vain 52 osallistujaa keskeytti vaelluksen. Aikaa vaellukseen käytettiin keskimäärin viisi vuorokautta.

Teksti ja kuvat: Antti Hurskainen