Laskettelijoille, Rinnemuoti, Tapahtumat, Vapaalaskijoille, Varusteet

Talvikamat esillä – Ispo 2015

Euroopan suurimmat talviurheilun ammattilaismessut järjestettiin helmikuun alussa Münchenin jättimäisessä messukeskuksessa. Lumipallo vieraili messuilla ja poimi alamäkialan kiinnostavimpia uutuksia.

Messujen mittakaava on valtava, sillä esillä on kaikkea mitä otsikon alta voi vain kuvitella ja siihen paljon päälle. Messualueen kokoa voi yrittää arvioida sillä, että sen läntisellä ja itäisellä sisäänkäynnillä on omat metroasemansa.

Lumilaudat – Rinnelautoja aikuisille

Lumilautatehtaat ovat kaivaneet alkuvuosien muotokielen esille palauttaen kalanpyrstöt (swallowtail) lautojen peräpäähän. Kohderyhmänä näille laudoille on keski-iän kynnyksellä olevat lautailijat, joille hypyt ja temppuilu ei ole enää tärkeässä osassa laskupäivää. Laudat ovat suunniteltu väkevään rinnelaskuun tai puuterin pöllyttämiseen. Ne ovat vähän perinteisiä lautoja leveämpiä, joten varpaat ja kantapäät eivät raapaise rinnettä, vaikka olisi vähän isompikin mono.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Kypärät – Sweet tuo Motörheadin päähän

Kypärävalikoima ensi kaudelle on runsaampi kuin koskaan. Tarjontaa täydentää lähes jokaiselta merkiltä löytyvät turvallisuutta lisäävät MIPS-teknologialla toteutetut versiot kypäristä. Norjalainen Sweet on hyödyntänyt MIPS-teknologiaa jo vuosia. Sitä käytetään muun muassa uudessa Motörhead-bändin logolla somistetussa kypärämallissa.

Laskulasit – Julbo avaa räppänän

Messuilla oli monia ratkaisuja laskulasien linssien vaihtamiseen. Oli magneettikiinnitystä ja kaikkein suosituinta photokromaattista linssiä, jonka tummuus vaihtelee ulkoilman kirkkauden perusteella. Julbon innovaatio tuo iloa hikihommiin, sillä linssin saa pullautettua vajaan sentin irti kehyksestä, jolloin ilma kiertää silmien alueella erittäin tehokkaasti, mutta silmät saavat silti suojaa auringolta. Aerospace on tämän keksinnön tuotenimi.

Laskusukat – Aplikaation avulla lämmitettävät sukat

Ruotsalainen Seger on innovoinut akulla lämmitettävät laskusukat. Vastaavia on ollut markkinoilla jo muutaman vuoden, mutta Segerin version erikoiseksi tekee se, että lämmitystä voi ohjata älypuhelimella. Ilmaiseksi ladattavalla aplikaatiolla voi asettaa myös etukäteen, että kuinka pitkän ajan aikoo laskea ja kuinka lämpimänä haluaa varpaat pitää. Puhelin huolehtii sitten akun riittävyydestä asetetun ajan tai ainakin kommunikoi, mikä on realistista. Älylämpösukkien hintaa ei ole vahvistettu, mutta arvio on noin 300 euroa/pari.

Nousukarvat – Fischerin nousumuovi

Yksi Ispo-messujen puhutuimpia uutuuksia oli Fischerin vastine nousukarvoille. Profoil-nimeä kantava muovi on teknisesti tuttu maastohiihtosuksien pitopohjamateriaalina. Muovin edut karvoihin nähden on keveys sekä kosteuden keräämättömyys. Mikäli messupuheet pitävät käytännössä paikkansa, uutuus on todella kiinnostava. Profoil-nousumuoveja saa aluksi vain Fischerin omiin suksiin mitoitettuna.

Matkalaukut – Osprey helpottaa hiihtomatkailijan kilotuskaa

Laadukkaista laskurepuista tunnettu Osprey on tehnyt kevyen matkalaukun hiihtomatkailijan tarpeisiin. Kevyistä mutta kestävistä materiaaleista tehdyt 100 ja 130 litran pyörälliset matkalaukut painavat vain 3,7 ja 4,14 kg. Isompaan laukkuun mahtuu hiihtovarusteiden lisäksi mukavasti tuliais-shoppailu-löytöjäkin.

Monot – Yksi messujen päätähdistä: Atomic Backland

Mountaneering-buumin myötä Atomic on valmistanut uuden tuotesarjan. Erityisen kiehtovan Backlandista tekee sen oletettu hyvä laskettavuus, keveydestä huolimatta. Messuvääntelyllä tuli vaikutelma hyvin suunnitellusta monosta ja jos ominaisuudet toimivat myös käyttötesteissä Atomic myy monoja kategoriaan nähden huimaavat määrät.

Monot – Dalbello Avanti

Expert-laskijan mono on tehty 3D-injektointimenetelmällä, joka yksinkertaistettuna tarkoittaa kolmen eri muovilaadun käyttämistä samassa monossa. Eri muovilaatuja yhdistelemällä saadaan suorituskykyisiä sekä mukavia monoja. Avantin naisten mallin flex on 95 ja lestin leveys 99 mm, miesten vastaavat luvut ovat 130 ja 100.

Sukset – Kullan kunniaksi erikoispainos

Fischereillä laskeva Joss Christensen pokkasi kultaa Sotshin Olympialaisten slopestylessä. Menestyksen kunniaksi ja parkkikansan iloksi Fischer painatti Night Stick -suksistaan Golden Edition erikoisversion.

Sukset – Jokapaikan sivakka K2 Ikonic

Ikonicin suunnittelun lähtökohtana on ollut joka paikkaan soveltuva hymyn huulille tuova suksi. Lähtökohtaa päin on matkattu yhdistelemällä metallilaminaatteja ja keveitä puulajeja. Niiden avulla on saatu aikaan ketterä, kevyt ja vauhtia kestävä suksi. Leikkaus: 126/85/114, All-Terrain rocker, pituudet: 170, 177, 184, 191 kääntösäde: 17m @ 184 cm.

Sukset – Head tuo grafeeniin suksiin

Kun titaani ja hiilikuitu tuntuu menneisyydeltä, on aika siirtyä grafeeniin. Wikipedian mukaan grafeeni on vuonna 2004 löydetty hiilen allotrooppinen muoto, joka koostuu yhdestä kerroksesta toisiinsa sitoutuneita sp2-hybridisoituneita hiiliatomeja. Nobel-komitea palkitsi materiaalin kehittäjät fysiikanpalkinnolla 2010. Tätä äärimmäisen kevyttä ja kestävää materiaalia Head on upottanut ensi kauden Monster- ja Instinct-suksiin. Sukset ovat Headin mukaan keventyneet n. 300 g uuden materiaalin ansiosta. Monet muutkin suksien ominaisuudet ovat parantuneet ihmeaineen myötä.

Sukset – Black Crows on unisex

Unisex-malliston sukset (Camox, Camox birdie ja Camox freebird) ovat all mountain -suksia. Rockereita on mallista riippuen laitettu vähintään etupäähän. Pirteät värit auttavat sinua löytämään omasi rinnebaarin suksiviidakosta.

Sukset – Rinnekanuunoiden Atomic XT

Leikkaukseltaan pujottelun ja suurpujottelun välimaastossa kulkevat XT:t on kesytetty versio stadionpujotteluihin suunnitelluista kisasuksista. Niille, jotka nauttivat vauhdikkaasta laskemisesta hoidetuilla rinteillä.

Laskuvaatteet – Ortovox yllättää vaatteilla

Lumiturvavarusteilla ja laskurepuilla mainetta niittänyt Ortovox yllätti vaatteilla, joiden viimeistely oli yhtiön muiden tuotteiden tasoa. Merinovillainen Naturtech Light -takki on yhdistelmä Schöller-kangasta sekä merinovillaa. Palttoo mahdollistaa mainiosti takamaastotouhut tai afterski-patsastelut.

Laskuvaatteet – Black Diamond panostaa takamaastovaatteisiin

Mission-housujen suunnittelu on viety todella pitkälle. Housujen vyötärössä on erityissuojattu tasku piipparia ajatellen, joka suojaa toki kännykkääkin, mikäli piippariin ei ole tarvetta. Lahkeissa on näppärät vetoketjut monon solkien säätämiseen. Reisitaskut ovat kolhu- ja hankaussuojatut. Missioneita saa sekä kuori että toppa versiona. Omat mallit miehille ja naisille.

Tavarataivaan lisäksi myös mukavaa yhdessäoloa

Olennainen osa Ispoa on iltabileet, jotka alkavat useilla osastoilla iltapäivän aikana jatkuen aina puoleen yöhön saakka. Juhlatarjoiluna oli musiikkia dj:n tai livebändin toimesta, sormiruokaa, olutta, viiniä ja hyvää seuraa. Juhlaväen kanssa käytiin läpi menneitä ja/tai tulevia alamäkikokemuksia ja puhuttiin muuten vain ihan potaskaa hyvässä hengessä.

Teksti: Jussi Ovaskainen
Kuvat: Jussi Ovaskainen ja valmistajat


Avainsanat:
, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Talvikamat esillä – Ispo 2015
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,75/5 - 4 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

  • paulis sanoo:

    erittäin laaja valikoima laadukkaita tuotteita ja laskettelupaikat ovat maailman huippuja

    Vastaa

  • Vastaa käyttäjälle paulis Peruuta vastaus

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.