Asusteet, Rinnemuoti, Varusteet

Untuvatuotteiden pesu ja hoito – näin peset untuvatakkisi oikein

Untuvavaatteet ja -varusteet toimivat parhaiten, kun niitä hoitaa säännöllisesti.

Untuvavaatteiden hoitamista pidetään vaikeana ja monesti se annetaan pesulan tehtäväksi. Untuvatuotteiden hoitaminen onnnistuu helposti myös kotona.

Likainen untuva ei lämmitä – pese untuvaatteet säännöllisesti

Untuvan erinomainen eristysteho perustuu untuvien väliin jäävään ilmatilaan. Vuosien mittaan untuvien väliin pääsee likaa, joka painaa untuvia litteämmäksi ja siten heikentää  eristystehoa. Samalla myös untuvavaatteen kuivumiskyky ja hengittävyys heikkenee, aiheuttaen käyttäjälle palelua sekä kosteaa epämiellyttävää tunnetta.

Untuvavaatteen ominaisuuksien säilyttämiseksi tulisi se pestä säännöllisesti. Esimerkiksi talviaikaan käytössä oleva untuvatakki olisi hyvä pestä kerran vuodessa. Jos epäilee omaa osaamistaan, on likaiset untuvavaatteet hyvä kiikuttaa pesulaan.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Untuvatuotteiden peseminen onnistuu myös kotona

Untuvatuotteita on mahdollista pestä myös kotona huomioiden tarkasti niiden omat pesu- ja kuivausohjeet. Sopiva pesuohjelma untuvatuotteelle on yleensä koneen hienopesuohjelma 30 tai 40 asteessa tuotteen pesumerkintöjen mukaisesti.

Märkä untuvavaate vie paljon tilaa, joten untuvatuotteiden pesemiseen kotioloissa tarkoitetun pesukoneen tulee olla riittävän suuri. Ennen pesua sulje kaikki vetoketjut ja käännä takki nurinpäin.

Pesemiseen on hyvä käyttää erityistä untuvavaatteiden erikoispesuainetta, jota saa hankittua hyvin varustelluista ulkoiluvaate- ja ulkoiluvarustekaupoista. Markkinoilla on untuvatuotteiden pesuun sopivia tuotteita useilta valmistajilta. Oleellista untuvatuotteiden pesuun tarkoitetuissa pesuaineissa on, etteivät ne saa sisältää valkaisuaineita. Untuvatuotteiden pesussa koneeseen ei myöskään saa lisätä erillistä huuhteluainetta.

Untuvatuotteen kuivaaminen kestää kauan

Pesun jälkeen on hyvä varmistaa, että untuvatuote on huuhdeltu kunnolla runsaalla vesimäärällä, sopiva huuhtelumäärä takille on esimerkiksi kolme tai neljä kertaa. Huolellisen huuhtelun jälkeen untuvatakki tai muu tuntuvatuote tulee myös kuivata kunnolla. Nopea linkous auttaa tässä parhaiten alkuun.

Seuraavaksi mahdollisimman kuivaksi lingottu takki on hyvä laittaa riittävän isoon kuivausrumpuun. Untuvatakin kuivausta helpottaa, kun sen seuraksi kuivausrumpuun sujauttaa myös kaksi tai kolme tennispalloa. Näiden avulla untuva ei paakkuunnu vaan jakaantuu tasaisemmin takin joka paikkaan. Pallot auttavat myös pöyhimään pestyn untuvan jälleen kuohkeaksi palauttaen parhaiten sen eristyskyvyn.

Kuivausrummussa untuvatakkia on hyvä pitää mahdollisimman kauan alhaisessa lämpötilassa. Kuivausta on hyvä tehostaa useaan otteeseen ottamalla takki pois rummusta ja ravistamalla sitä joka suuntaan. Ravistelun avulla untuva leviää paremmin oikeille paikoilleen eikä jää takin sisään ikäviksi isoiksi paakuiksi.

Nykyaikaisten kuivausrumpujen automatiikka pysäyttää usein kuivauksen liian aikaisessa vaiheessa näennäisesti kuivan päällyskankaan takia. Untuvatakin kuivaus vie usein odotettua enemmän aikaa ja niinpä saatat joutua käynnistelemään rumpua useaan otteeseen. Untuvatuotetta ei tulisi ottaa pois kuivausrummusta ennen kuin se on takuulla kuiva. Kuivausrummusta poistamisen jälkeen untuvatuote on hyvä ripustaa vielä tuulettumaan.

Kuivattaminen onnistuu myös ilman kuivausrumpua

Jos untuvatuotteen kuivattaminen vie paljon aikaa kuivausrummussa, vaatii se vielä enemmän aikaa ja vaivaa ilman sitä. Työläyttä lisää, että kesken kuivumisen takkia tulee ravistella säännöllisesti, jottei untuvat paakkuunnu kuivuessaan.

Untuvatuotteen kuivaus onnistuu lämpimässä, hyvin ilmastoidussa huoneessa. Untuvatuotteen huonekuivausta tehostaa kuumailmapuhallin. Kuivausta nopeuttavat myös aurinko ja tuuli, jos sää on muuten suosiollinen vaatteen ulkokuivattamiseen. Tällöinkin untuvatuotetta tulee ravistella säännöllisesti.

Näin pidät huolta untuvavaatteistasi – 5 vinkkiä

  1. Pese untuvavaatteesi säännöllisesti
  2. Säilytä untuvavaatteet kuivassa ja ilmavassa paikassa.
  3. Jos untuvatakkisi kastuu, kuivaa se huolella ennen varastoon ripustamista.
  4. Jos untuvatakkisi kastuu ja joudut laittamaan sen märkänä reppuun, ripusta se heti sopivan tilaisuuden tullen kuivamaan ilmavaan paikkaan.
  5. Untuvatuotetta ei aina välttämättä tarvitse pestä – päällikankaan puhdistamiseen riittää usein puhdas ja kostea liina. Irtonaisen lian poistamiseen sopii myös vaateharja.

Nikwax Down Wash – esimerkki nykyaikaisesta untuvan pesuaineesta

Nikwax Down Wash on esimerkkituote nykyaikaisesta tehokkaasta puhdistusaineesta untuvavaatteille ja -varusteille. Pesemisen lisäksi tuote elvyttää samalla myös untuvan eristyskyvyn, vedenhylkivyyden sekä hengittävyyden.

Nikwax Down Wash -untuvapesuainetta käytetään normaalin pesuaineen tavoin pesukoneessa tai käsin pestäessä. Pesun jälkeen suositellaan rumpukuivausta. Kuivaus onnistuu myös kuivassa ja lämpimässä tilassa, esim. saunassa tuotetta välillä pöyhien.

Nikwax Down Washia myyvät retkeily- ja urheilukaupat sekä tavaratalot läpi maan. Tuotteen suositeltu myyntihinta on 14,90 euroa / 300 ml pullo.

> Tutustu Nikwax Down Wash -pesuaineeseen

Lähde: Mandel Consulting, Fjällräven
Kuva: Peak Performance


Avainsanat:
, , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Untuvatuotteiden pesu ja hoito – näin peset untuvatakkisi oikein
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,00/5 - 32 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.