Ajankohtaista, Hiihtokeskukset, SHKY

Laskukausi jatkuu pitkälle kevääseen

Kevät on parasta aikaa rinteissä – aurinko alkaa lämmittää, joten on aika vähentää vaatekerroksia sekä kaivaa aurinkolasit esiin!

Viime viikkojen lämmin sää on saanut monet ajattelemaan, että hiihtokausi on jo päättynyt, mutta kuvat rinteistä kertovat toista tarinaa. Lunta on vielä paljon, rinteet ovat hyvässä kunnossa ja lähes kaikki hiihtokeskukset ovat auki eteläistä Suomea myöten.

Tykkilumi säilyy hyvänä pitkälle kevääseen

Rinteiden hyvä kunto perustuu lumetuslumeen. Lumi rinteisiin tehdään pakkasjaksojen aikana, ja painopiste on alkutalvessa. Osa keskuksista käyttää lumetuksessa myös edelliseltä kaudelta kesän yli säilömäänsä lunta.

Jotta lumetus olisi järkevää, vaaditaan ainakin muutaman pakkasasteen yhtäjaksoinen, pitempi kausi. Lumetuksen aloitusajankohta riippuu pakkasen lisäksi myös ilman suhteellisesta kosteudesta sekä tuulen suunnasta ja voimakkuudesta. Ilmankosteuden pitäisi olla alle 80 %, jotta lumesta ei tule liian märkää. Parhaiten meille sopivat juuri pohjoisen ja idän välillä puhaltelevat tuulet.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Kauden alussa tavoitteena on luoda rinteeseen vähintään 40–50 cm:n paksuinen pohja. Peruslumetuksen lisäksi tehdään varalunta, esimerkiksi hyppyreiksi, joista otetaan lunta rinteitä paikkaamaan kauden edetessä.  Loppukaudesta hyppyrit lanataan rinteisiin korvaamaan lämmön sulattamaa lunta.

Tykkilumi kestää hyvin säätilojen muutokset

Tykkilunta saadaan ampumalla lumitykin läpi vettä ja ilmaa kovalla paineella. Mitä korkeammalle rinteeseen ammutaan, sitä kovempaa painetta tarvitaan. Lumitykin suuttimet hajoittavat veden erittäin pieniksi pisaroiksi, jotka alkavat kiteytymään kuivassa ja kylmässä ilmassa.

Lumitykki tuottaa mannaryynin muotoisia pieniä kiteitä, minkä vuoksi tykkilumi kestää kulutusta ja säätilojen vaihtelua huomattavasti paremmin kuin taivaalta satanut luonnonlumi. Luonnonlumella onkin rinteessä lähinnä esteettistä arvoa.

Tykitetty lumi kestää 5–7 vuorokauden ajan jopa +5– +10 asteen päivälämpötiloja, jos öisin on kuivaa ja lämpötila menee lähelle nollaa. Se kestää myös rankkoja vesisateita ja muutaman vuorokauden lämpökelejä, esimerkiksi kosteaa noin +5 asteen sumusäätä.

Suomen hiihtokeskukset tekevät töitä tarjotakseen kevätrinteiden leppoisaa tunnelmaa mahdollisimman pitkään. Monen keskuksen tavoite on pitää rinteet auki pääsiäiseen asti, mutta Lapissa kausi jatkuu monissa paikoissa vappuun ja ylikin.

Lähde: Ski.fi
Kuva: gihamilton via Compfight cc

Tutustu tarkemmin, kuinka lumetuksella jatketaan laskukautta
Vie kaveri rinteeseen – voita palkinnot molemmille!


Avainsanat:
, , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Laskukausi jatkuu pitkälle kevääseen
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,67/5 - 6 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.