Kesälajit, Muut aktiviteetit, Yleinen

Suomen seikkailupuistot – mielekästä ajanvietettä koko perheelle

Parin viimeisen vuoden aikana Suomeen on noussut useita seikkailupuistoja. Joko olet kokeillut tätä hauskaa, koko perheelle soveltuvaa aktiviteettia?

Seikkailupuistojen ideana on tarjota ainutlaatuisia elämyksiä ja itsensä ylittämisen mahdollisuuksia yläilmoissa – seikkailupuistoissa nimittäin liikutaan pääsääntöisesti erilaisilla puihin rakennetuilla radoilla vaijereiden varassa.

Seikkailupuistot tarjoavat hauskaa ja aktiivista tekemistä

Seikkailupuistojen historia ulottuu Ranskaan 1900-luvun alkupuolelle, jolloin erilaisia köysiratoja käytettiin erityisesti sotilaiden harjoittamiseen. Aikojen saatossa seikkailupuistot muokkautuivat tavallisen siviiliväestön tarpeisiin ja nykyisin seikkailupuistot tarjoavat mahdollisuuden mukavaan yhdessäoloon ja aktiiviseen tekemiseen vaikka kaveriporukan tai koko perheen voimin.

Nykyaikaisissa seikkailupuistoissa löytyy eritasoisia ratoja helposta vaikeaan ja myös eri-ikäiset vierailijat huomioiden. Seikkailupuistojen erilaiset radat ja laitteet testaavat osallistujiensa tasapainoa, rohkeutta ja ongelmanratkaisukykyä. Tehtävien ja ratojen luonteesta johtuen seikkailupuistot tunnetaan myös köysi- ja kiipeilypuistojen nimillä.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Seikkailupuistoissa puiston henkilökunta ohjeistaa vierailijat turvallisuusmääräyksiin ja –käytäntöihin. Radoilla käytetään turvavaljaita ja kypärää. Lisäksi radalla tulee käyttää hyvin jalassa pysyviä jalkineita.

Keski-Euroopassa seikkailupuistot ovat olleet erittäin suosittuja jo pitkään. Suosion taustalla on mahdollisuus yhdistää hauskuus, aktiivisuus ja itsensä haastaminen sopivassa suhteessa. Kasvavaa suosiota selittää myös seikkailupuistojen tarjoamat elämykset lähiluonnossa sekä muutenkin erilaisten luontoliikuntalajien suosion kasvu.

Suomen seikkailupuistot 2015

Lumipallon tiedossa olevat seikkailupuistot Suomessa.

Espoo –Seikkailupuisto Huippu

Espoon Leppävaarssa sijaitseva Seikkailupuisto Huippu nostattaa kävijät jopa 18 metriä metsänpohjan yläpuolelle. Jännitystä, itsensä ylittämisen riemua ja onnistumisen elämyksiä tarjoaa muun muassa jopa yli satametriset vaijeriliu’ut.

Avattu: 2015
Ratojen määrä: 6
Tehtävien määrä: 62

> Seikkailupuisto Huipun kotisivut

Heinola – Flowpark Vierumäki

Flowpark Vierumäki sijaitsee Vierumäen liikunta- ja vapaa-ajankeskuksessa.

Avattu: 2014
Ratojen määrä: 10
Tehtävien määrä: –

> Vierumäen Flowparkin kotisivut

Helsinki – Seikkailupuisto Korkee

Seikkailupuisto Korkee sijaitsee Mustikkamaan saarella aivan Korkeasaaren eläintarhan vieressä ja tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön hauskanpitoon perheen ja ystävien seurassa. Haastetta piisaa eritasoisille seikkailijoille puihin rakennetuilla radoilla jopa 12 metrin korkeudessa!

Avattu: 2014
Ratojen määrä: 8
Tehtävien määrä: 71

> Seikkailupuisto Korkeen kotisivut

Helsinki – Seikkailupuisto Zippy

Helsingin Munkkivuoressa sijaitseva Seikkapupuisto Zippy levittäytyy useiden hehtaarien alueelle. Ratoja löytyy helpoista haastaviin ja niissä edetään puusta toiseen vaijeriliukujen, trapetsien, kiipeilyseinien, tikkaiden, keinujen ja muiden tehtävien avulla.

Avattu: 2015
Ratojen määrä: 9
Tehtävien määrä:

> Seikkailupuisto Zippyn kotisivut

Hyvinkää – SeikkailuSveitsi

SeikkailuSveitsi on koko perheen seikkailupuisto Hyvinkäällä. Kymmenen erilaista rataa tarjoavat monipuolisia haasteita ja onnistumisen iloa. SeikkailuSveitsin erikoisuus on jääkautisen suppakuopan yli rakennettu puolen kilometrin mittainen vaijeriliuku.

Avattu: 2016
Ratojen määrä: 10
Tehtävien määrä: –

> SeikkailuSveitsin kotisivut

Hämeenlinna – Flowpark Ahvenisto

Flowpark Ahvenisto sijaitsee Hämeenlinnassa luonnonkauniissa harjumaisemissa, Ahveniston toimintapuistossa. Puiston tehtävät ovat yläköysiratoja sisältäen erimerkiksi heiluvia polkuja, liaanihyppyjä ja vaijeriliukuja, kuten yli 200 metrin liuku jopa 25 metrin korkeudella.

Avattu: 2015
Ratojen määrä: 6
Tehtävien määrä: –

> Hämeenlinnan Flowparkin kotisivut

Hämeenlinna – Seikkailupuisto HugoPark Aulanko

Seikailupuisto HugoPark Aulanko sijaitsee Hämeenlinnan Aulangolla. Seikkailupuisto on suunniteltu kaikenikäisille seikkailijoille 2-3 vuotiaasta lapsista ylöspäin. Hurjapäille haasteita tarjoavat puolestaan aina 20 metrin korkeudesta suoritettavat ”Base Jump” ja Tarzan-liaanihypyt.

Avattu: Toukokuu 2016
Ratojen määrä: 9
Tehtävien määrä: –

> HugoPark Aulangon kotisivut

Joensuu – Treetop-seikkailupuisto

Joensuussa sijaitseva Treetop-seikkailupuisto on hauska ja liikuttava luontoelämys. Sopivia haasteita löytyy kaikille – koetukselle joutuvat niin fyysinen kunto, tasapaino, ongelmaratkaisukyky kuin rohkeuskin.

Avattu: 2014
Ratojen määrä: 5
Tehtävien määrä: 41

> Treetop-seikkailupuiston kotisivut 

Jyväskylä – Seikkailupuisto Laajavuori

Jyväskylässä Laajavuoren hiihtokeskuksen alueelle rakennettu köysipuisto on suunniteltu kaiken ikäisille ja tasoisille seikkailijoille, vaativimmilla radoilla haastetta riittää myös kiipeilijöille. Helpoimmille radoille suuntaaminen vaatii vain hieman seikkailumieltä ja halua haastaa itsensä.

Avattu: 2014
Ratojen määrä: 5
Tehtävien määrä: 62

> Seikkailupuisto Laajavuoren kotisivut 

Kalajoki – Seikkailupuisto Pakka

Kalajoella sijaitseva Seikkailupuisto Pakka on jännittävä elämys kaiken ikäisille, tekemistä riittää vauvasta vaariin ympäri vuoden. Puihin rakennettuja seikkailuratoja on useita eri vaativuustasoja.

Avattu: 2015
Ratojen määrä: 10
Tehtävien määrä: 90

> Seikkailupuisto Pakan kotisivut

Kouvola – Atreenalin Seikkailupuisto Tykkimäki

Kouvolassa sijaitsevalla Atreenalin-seikkailuradalla pääset testaamaan ketteryyttäsi neljällä erilaisella radalla. Radoilla kiipeileminen tapahtuu omaan tahtiin, mutta keskimäärin yhden radan läpäisemiseen menee noin puoli tuntia.

Avattu: 2013
Ratojen määrä: 4
Tehtävien määrä: 45

> Seikkailupuisto Atreenalin kotisivut

Kuusamo – Basecamp Oulanka

Kuusamossa Basecamp Oulanka johdattaa seikkailijat Mont Karhun korkeuksiin. Korkeuksiin noustaan kiipeilyseinää pitkin, jonka jälkeen tiedossa on tasaisesti vaikeutuvat seikkailuradat.

Avattu: 2007
Ratojen määrä: –
Tehtävien määrä:

> Basecamp Oulangan kotisivut

Lappeenranta – Atrenaalin Seikkailupuisto Saimaa

Lappeenrannassa Atreenalin Seikkailupuisto Saimaa on unohtumaton luontoelämys kaiken ikäisille. Puiston viisi reittiä ja Lastenmaa on rakennettu metsän siimekseen. Osa radoista sijaitsee matalammalla ja osa suorastaan päätä huimaavaan korkealla.

Avattu: 2013
Ratojen määrä: 5
Tehtävien määrä: 71

> Seikkailupuisto Saimaan kotisivut

Lappeenranta – Flowpark Lappeenranta

Lappeenrannan Flowpark sijaitsee Myllysaaressa, noin kilometrin päässä keskustasta.

Avattu: 2012
Ratojen määrä: 5
Tehtävien määrä: 50

> Lappeenrannan Flowparkin kotisivut

Lekotti – Air TraIL Adventure

Savonlinnan lähellä sijaitseva Lekotti palvelee ulkoilun ystäviä nyt myös laskettelukauden ulkopuolella. Seikkailuradan yli 30 estettä tarjoavat upeita elämyksiä 1-8 metriä maanpinnan yläpuolella.

Avattu: 2015
Ratojen määrä: 1
Tehtävien määrä: 30

> Lekotin Air Travelin kotisivut

Levi – Levin Seikkailupuisto

Levin Seikkailupuistossa kiipeilyssä käytetään puisia rappusia, siltoja, verkkoja ja tunneleita. Eri korkeudella kulkevat radat on eroteltu värikoodein vaikeusasteen mukaan. Radoista voit valita sopivan yhdistelmän taitojesi ja jaksamisesi mukaan.

Avattu: 2006
Ratojen määrä: 5
Tehtävien määrä: 56

> Levin Seikkailupuiston kotisivut

Nastola – Pajulahden Seikkailupuisto

Nastolassa olevassa Pajulahden seikkailupuistossa seikkailija etenee tehtävästä toiseen käyttäen omaa kehoaan ja ongelmanratkaisukykyään. Ratakokonaisuus sisältää liukuja, kiipeilyosuuksia ja vaikeusasteeltaan erilaisia esteitä niin korkealla kuin hieman alempanakin.

Avattu: 2015
Ratojen määrä: 8
Tehtävien määrä: 107

> Pajulahden seikkailupuiston kotisivut

Rovaniemi – Seikkailupuisto Huima

Rovaniemen Ounasvaaralla sijaitseva koko perheen Seikkailupuisto Huima on tarkoitettu kaikille seikkailullisista elämyksistä innostuneille. Kahdeksan eritasoista rataa yhdestä metristä jopa seitsemän metrin korkeuteen sisältää erilaisia köysiä, puomeja, siltoja ja verkkoja.

Avattu: 2015
Ratojen määrä: 8
Tehtävien määrä: –

> Seikkailupuisto Huiman kotisivut

Sipoo – Talman seikkailupuisto

Sipoon Talmaan on avattu kesäkaudelle 2016 täysin uusi seikkailupuisto. Eritasoiset reitit soveltuvat niin helpoista haasteista pitäville kuin todellisille adrenaliinin jahtaajille. Talman seikkailupuisto on yksi Etelä-Suomen monipuolisimpia, houkuttimena muun muassa Etelä-Suomen pisimpiin kuuluva vaijeriliuku.

Avattu: Toukokuu 2016
Ratojen määrä: 6
Tehtävien määrä: –

> Talman kotisivut

Somero – Sisumetsän seikkailupuisto

Somerolla sijaitseva Sisumetsän seikkailupuisto sijaitsee Hiidenlinnan yhteydessä. Eritasoiset seikkailuradat sisältävät vaijeriliukuja, kiipeilyosioita sekä Tarzan-hypyn! Erikoisuutena viiden metrin korkeuteen rakennettu kaikile avoin terassi, jolta pääsee pääsee riippusiltoja pitkin näköalapaikoille.

Avattu: 2015
Ratojen määrä: –
Tehtävien määrä: –

> Sisumetsän seikkailupuiston kotisivut

Pyhtää – Sirius Norway Park

Pyhtäällä toimivassa Siruksen Norway Parkissa voit viettää aikaasi aktiviisesti kokemalla ja tekemällä – yhdessä perheesi, ystäviesi tai työtovereittesi kanssa. Kiipeilyseikkailu johdattaa sinut 3 – 9 metrin korkeuteen kolmella eritasoisella ja -pituisella radalla.

Avattu: 2013
Ratojen määrä: 3
Tehtävien määrä:

> Sirius Norway Parkin kotisivut

Taivalkoski – Taivalkosken kunnan seikkailurata

Aivan Taivalvaaran laella, upeissa maisemissa, sijaitsee monipuolinen seikkailukeskus. Seikkailupuiston radat sijaistevat 1 – 13,5 metrin korkeudessa. Osa tehtävistä vaatii hyvää fyysistä kuntoa.

Avattu: 2007
Ratojen määrä: 3
Tehtävien määrä: 20

> Taivalkosken seiikkailukeskuksen kotisivut

Tampere – Flowpark Tampere

Tampereen Flowpark sijaitsee luonnon helmassa Varalan urheiluopiston alueella, Pispalanharjulla aivan Pyhäjärven rannalla. Matkaa keskustaan on noin kaksi kilometriä.

Avattu: 2015
Ratojen määrä: 6
Tehtävien määrä: –

> Tampereen Flowparkin kotisivut

Turku – Flowpark Turku

Turun Flowparkin radat kulkevat 0,5-20 metrin korkeudella, vaihtoehtoja löytyy vaikeusasteeltaan neljässä eri luokassa muun muassa kolme matalalla kulkevaa rataa lapsille, kaksi erittäin haastavaa mustaa rataa ja liukumaratooni.  Radoilla pääset testamaan omaa uskallusta, koordinaatiokykyä, tasapainoa ja sekä liikkumaan hauskalla tavalla.

Avattu: 2010
Ratojen määrä: 18
Tehtävien määrä: Yli 140

> Turun Flowparkin kotisivut

Tuuri – Le Tuuri Parc

Le Tuuri Parc köysiseikkailupuisto sijaitsee Tuurissa ja tarjoaa elämyksiä ja seikkailuja koko perheelle. Uudella saferoller-systeemillä toimivat valjaat ovat erityisen turvallisia myös lapsille, koska niitä ei tarvitse avata ja sulkea kesken kiipeilyn!

Avattu: 2014
Ratojen määrä: 5
Tehtävien määrä: 60

> Le Tuuri Parcin kotisivut

Ähtäri – Flowpark Ähtäri Zoo

Flowpark Ähtäri Zoo sijaitsee Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan keskellä Ähtärissä aivan eläinpuiston sisäänkäynnin vieressä.

Avattu: 2014
Ratojen määrä: 8
Tehtävien määrä: –

> Ähtärin Flowparkin kotisivut

Puuttuuko listauksesta joku tietämäsi seikkailupuisto? Jätä vinkkisi kommentoimalla alle!

Teksti: Antti Hurskainen
Kuvat: Inka Khanji


Avainsanat:
, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Suomen seikkailupuistot – mielekästä ajanvietettä koko perheelle
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,25/5 - 8 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

  • Heidi sanoo:

    Listasta puuttuvat Suomen Flowparkit: http://www.flowpark.fi

    Vastaa

  • Jenni sanoo:

    Täytyy huudella FLOWPARKIT mukaan listaukseen; puistoja löytyy Turusta, Ähtäristä, Vierumäeltä, Lappeenrannasta sekä tänä kesänä myös Tampereelta ja Hämeenlinnasta! wop wop!

    Vastaa

  • Jenni sanoo:

    ohop siellä olikin jo aiemmin ehditty nostamaan asia esille

    Vastaa

  • Näytä kaikki kommentit (10)

    Vastaa käyttäjälle masa Peruuta vastaus

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.