Ajankohtaista, Hiihtokeskukset, Kohteet

Himokselle 50 miljoonan jättihanke – tulossa kylpylähotelli ja loma-asuntoja!

Himokselle tiedossa kylpylä, 120 huoneen hotelli sekä 200 uutta loma-asuntoa.

Lemminkäinen, Holiday Club Resorts Oy ja HimosLomat-yhtiöt ovat 12.5.2015 allekirjoittaneet aiesopimuksen kylpylän, hotellin ja vapaa-ajanasumisen rakentamisesta Himokselle. Kylpylähotellin avajaisia arvioidaan vietettävän vuonna 2018.

Hanke edellyttää Jämsän mukaantuloa

Toteutuakseen hanke hanke vaatii Jämsän kaupungin mukaantuloa omistajaksi ja investoijaksi kylpylähotelliin. Lisäksi hanke vaatii Jämsältä asemakaavan muutoksen.

Nyt tehty aiesopimus käsittää hankkeen ensimmäisen vaiheen, jonka investointiarvo on noin 30 miljoonaa euroa. Koko hankkeen arvo on valmistuessaan yli 50 miljoonaa euroa.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Lemminkäisen nykyisessä suunnitelmassa kylpylä, hotelli ja vapaa-ajanasuminen sijoittuvat Himos Areenan ja Centerin väliselle alueelle.

– Pidämme Himosta kasvavana ja kehittyvänä vapaa-ajankeskuksena sen keskeisen sijainnin ja ympärivuotisen toiminnan vuoksi, kertoo liiketoimintasegmentin johtaja Pauli Mäkelä Lemminkäiseltä.

Lähde: Lemminkäinen, Yle
Kuva: Cait_Stewart via Compfight cc


Avainsanat:
, , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Himokselle 50 miljoonan jättihanke – tulossa kylpylähotelli ja loma-asuntoja!
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (5,00/5 - 1 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.