Hiihtokeskukset, Kesähiihto, Kohteet, Laskettelu, Lumilautailu, Yleinen

Oletko laskenut Baltiassa? Suomenlahden takanakin pääsee mäkeen

Pinnanmuodoiltaan melko tasaisen Baltian hiihtokeskustarjonta on suomalaisille pääosin pimennossa. Lumipallo listasi mielenkiintoisia kohteita Virossa, Latviassa ja Liettuassa.

Ajatukset Baltiassa laskemisesta eivät pyöri mielessä varsinkaan silloin, kun eteläisessä Suomessakin joutuu lumentuloa odottamaan pitkälle vuodenvaihteen yli. Silti Suomenlahden toisellakin puolella on tarjontaa laskettelijoille ja lumilautailijoille. Keskukset ovat pieniä, mutta olosuhteiden osuessa kohdalle voi näissä tuntemattomammissa kohteissa piipahtaminen olla mielenkiintoinen kokemus.

Viro

Ensimmäiset mahdollisuudet mäenlaskuun ovat jo heti nurkan takana Tallinnaan saavuttaessa. Pääkaupungin korkeimmalta mäeltä löytyy pikkuruinen keskus nimeltä Nõmme Lumepark, jonka huipulta avautuu näkymä kaupungin ylle. Keskuksessa on kolme rinnettä. Tarjontaan kuuluu myös snowpark ja snowtubing-mäki.

Paremmat puitteet löytyvät kuitenkin Tallinnan ulkopuolelta kauempaa etelästä. Paikallisten keskuudessa kenties tunnetuin mäenlaskupaikka on Kuutsemäen hiihtokeskus Otepäässä kolmisen tunnin päässä Tallinnasta.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Kuutsemäestä löytyy seitsemän rinnettä, joiden joukossa lastenrinne, snowpark ja snowtubing. Pisimmällä rinteellä on mittaa miltei 500 metriä.

Kuutsemäen kupeessa on myös toinen virolaisittain isohko laskutarkoitukseen raivattu nyppylä Väike-Munamäe Suusakeskus. Molemmissa pääsee mäkeen samalla lipulla. Lisätietoa voi hakea osoitteesta munakas.ee.

Lisävinkkejä talvimatkailuun Virossa löytyy Lumipallon aiemmasta artikkelista.

Latvia

Latviastakin löytyy yli 300 metriin kohoava kohta. Pääkaupunki Riikasta parin tunnin päässä sijaitsee nyppylä nimeltä Gaiziņkalns, jossa toimii pieni laskettelukeskus. Baltian korkeimman kohdan kisassa sen päihittää ainoastaan Viron Suur-Munamägi – sekin vain kuudella metrillä.

Latvian pisimmät laskut pääsee laskemaan Ozolkalnsissa. Keskus tarjoaa aktiviteetteja myös kesäaikana, muun muassa kiipeilyä. Ozolkalns sijaitsee Gauja-joen kansallispuistossa, josta pääkaupunkin Riikaan oon alle kahden tunnin matka. Alueella riittää monipuolisesti nähtävää enemmänkin erityisesti luontoihmisille.

Ozolkalnsin lähellä sijaitsee myös keskus nimeltä Zagarkalns, jossa on yksi Latvian tasokkaimmista snowparkeista.

Toinen erityisesti parkkilaskijalle sopiva keskus on rannikolla Ventspilsin kaupungissa sijaitseva Lemberga Hūte. Keskus on suomalaisesta tyylistä poiketen auki varsin pitkälle iltaan: perjantaisin ja lauantaisin aina kello 23 saakka.

Katso kooste pari talvea sitten keskuksessa kisaillusta Burton Rookie Tourista.

Aina lumivarma Liettua

Liettuan Druskininkaista löytyy koko Baltian erottuvin kohde talviaktiviteetteihin.
Valko-Venäjän rajan kupeessa sijaitseva noin 15 000 asukkaan kaupunki tarjoaa ympärivuotisen mahdollisuuden lasketteluun ja lumilautailuun, sillä alueelta löytyy Euroopan suurimpiin sisälaskettelukeskuksiin kuuluva Snow Arena. Matkaa pääkaupunki Vilnaan on noin 130 kilometriä.

Vuonna 2011 avatun sisäkeskuksen päärinteellä on mittaa 460 metriä. Snow Arena tarjoaakin helpotuksen pahimpaan laskupuutteeseen vaikka keskellä kuuminta kesää. Puitteet ovat kunnossa niin edistyneille kuin alottelevillekin laskijoille parkkilaskijoita unohtamatta.

Liettua ja Druskininkai kannattaakin siis painaa mieleen myös tavanomaisen talvisesongin ulkopuolella.

Teksti: Sami Nurmi
Kuva: Simo Vunneli


Avainsanat:
, , , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Oletko laskenut Baltiassa? Suomenlahden takanakin pääsee mäkeen
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,75/5 - 4 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.