Ajankohtaista, Hiihtokeskukset, Ravintolat & Baarit

World Ski Awards 2015

Ruka putsasi palkintopöydän hiihtokeskusten Oscar-gaalassa kolmannen kerran peräkkäin.

World Ski Awards 2015 –palkintogaalassa Ruka palkittiin Suomen parhaana hiihtokeskuksena, Rantasipi Rukahovi Suomen parhaana hiihtohotellina ja Rukan Salonki Suomen parhaana hiihtochaletina.

Jo kolmas kerta peräkkäin

Kuusamolaiset ylsivät sarjojensa voittoon jo kolmatta kertaa peräkkäin. Saavutus on maailman mittakaavassa ainutlaatuinen, sillä yksikään muu kohde ei ole yltänyt vastaavaan.

– Ensimmäinen voitto on hieno, toinen kerta jo melko vakuuttavaa, mutta kolmannen kerran jälkeen ei ole enää epäilystäkään kuka on paras, hehkuttaa World Ski Awards –kilpailun toimitusjohtaja Sion Rapson

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

World Ski Awards –kilpailussa annettiin tänä vuonna ennätykselliset yli 1,4 miljoonaa ääntä yhteensä 139 maasta. Rukakeskuksen toimitusjohtaja Ville Ahon mukaan palkinto on ennen kaikkea kiitos kansainvälisiltä asiakkailta.

– Tämä osoittaa, että olemme onnistuneet hurmaamaan myös ulkomaiset vieraamme. Olemme Euroopan lumivarmin hiihtokeskus ja sen arvo ollaan nyt ymmärtämässä. Palkinto yhdessä saamamme palautteen kanssa korostaa sitä potentiaalia, mikä meillä Rukalla on. Emme ole pelkästään hiihtokeskus, vaan paljon enemmän. Kaikkien rukalaisten ja kuusamolaisten on syytä olla ylpeitä palkinnosta, toimitusjohtaja iloitsee.

Ahon mukaan Rukan menestystä selittävät huipputasoiset rinteet, aueen monipuolisuus ja monelle ulkomaalaiselle vieraalle suurin elämys eli Kuusamon ainutlaatuinen luonto.

Suomen parhaana hiihtohotellina jälleen palkitun Rantasipi Rukahovin hotellinjohtaja Lea Riekin mukaan toiminnan kulmakivenä ovat henkilökohtainen palvelu ja monipuolinen huone- ja ravintolatarjonta. Onnistuneeseen lopputulokseen vaikuttaa myös yhteistyö Rukan hiihtokeskuksen kanssa.

– Olen todella otettu ja iloinen, että Rantasipi Rukahovi äänestettiin jälleen Suomen parhaaksi hiihtohotelliksi. Kiitos palkinnosta kuuluu luonnollisesti koko hotellin henkilökunnalle, sanoo Riekki.

Suomen Best Ski Chalet –kategorian voittajan Rukan Salongin myyntijohtaja ja yksi omistajista, Marjo Määttä, vakuuttaa perheyrityksen koko henkilökunnan olevan ylpeitä nyt jo kolmannen kerran saadusta palkinnosta.

– Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme, jotka ovat meitä äänestäneet. Rukan Salongin all inclusive -palvelukonsepti, villiruoka, Saunatour ja tiivis yhteistyö Rukan ja Kuusamon alueen parhaiden palveluyritysten kanssa takaavat toimivan kokonaisuuden. Vieraamme saa viettää aidosti huolettoman loman maailman puhtaimmassa luonnossa Kuusamossa, hän sanoo.

Lisätietoa World Ski Awards –tapahtumasta

Nyt kolmatta kertaa järjestetty World Ski Awards –tapahtuma on kansainvälisesti arvostetun World Travel Awardsin sisartapahtuma. Kilpailu palkitsee alan johtavia toimijoita 24 eri maassa Best Ski Resort-, Best Ski Hotel-, Best Ski Boutique Hotel- ja Best Ski Chalet –kategorioissa. Tapahtuma järjestetään vuosittain Itävallan Kitzbühelissä.

Maailman parhaana hiihtokeskuksena palkittiin Kitzbühel. Maansa parhaina hiihtokeskuksina palkittiin muun muassa Thredbo (Australia), Niseko (Japani), Mt Hutt (Uusi-Seelanti), Grandvalira (Andorra), Bansko (Bulgaria), Spindlerun Mlyn (Tsekki), Val Thorens (Ranska), Garmisch-Partenkirchen (Saksa), Val Gardena (Italia), Trysil (Norja), Rosa Khutor (Venäjä), Kranjska Gora (Slovenia), Åre (Ruotsi) ja Laax (Sveitsi).

Suomen parhaana boutiquehotellina palkittiin Iso-Syötteellä toimiva Hotelli Iso-Syöte kolmatta kertaa peräkkäin.

> Tutustu tarkemmin World Ski Awards -tapahtumaan

Lähde: Ruka-Kuusamo Matkailu, World Ski Awards
Kuvat: Ruka-Kuusamo Matkailu


Avainsanat:
, , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
World Ski Awards 2015
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,75/5 - 4 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.