Hiihtokeskukset, Kohteet, Yleinen

Sveitsin tuntematon helmi – vinkit Mürreniin

Jungfraun alueelle sijaitseva Mürren on suomalaisille sangen tuntematon alppikohde. Lumipallo selvitti alueen mahdollisuuksia paikan jo hyvin tuntevilta.

Sveitsin maineikkaimpiin hiihtokohteisiin verrattuna Mürren on saanut elää tähän saakka jonkinlaista Ruususen unta. Katso parhaat vinkit alueen vielä ”salaisiin” mahdollisuuksiin!

Matti Helkamo, Mürrenin hyvin tunteva suomalainen

50 – 60 päivää laskettelusuksilla vuodessa viihtyvä Matti Helkamo on innokas alppimatkaaja ja Sveitsin ystävä. Ensimmäisen kerran hän eksyi Mürreniin lähes 20 vuotta sitten sveitsiläisen ystävän houkuttelemana.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Maailman suurin syöksylaskukilpailu Inferno järjestetään vuosittain Mürrenissä.

– Itse olen tehnyt Alpeille vuosittain pari noin viikon kerrallaan kestävää matkaa. Mürrenin valttina on hyvä saavutettavuus, sillä Zürichin lentokentältä sinne ajaa noin pari tuntia. Jos saapuu Finnairin aamukoneella ja lähtee vastaavasti iltakoneella ehtii halutessaan helposti mäkeen sekä reissun ensimmäisenä että viimeisenä päivänä, kertoo Matti lähes Sveitsin keskellä sijaitsevan alueen helposta saavutettavuudesta.

Vuokra-auton lisäksi Mürrenin seutu on erittäin helposti saavutettavissa myös julkisilla kulkuneuvoilla. Suoraan Zürichin lentoasemalta lähtevää junaa arvostavat erityisesti laskuvälineiden kanssa liikkuvat matkailijat. Mürreniin matkaavan on hyvä huomata, että viimeinen osuus Lauterbrunnenista pitää tosin taittaa kabiinilla ja vanhalla junalla.

– Laskijan näkökulmasta itse Mürrenin rinnetarjontahan ei ole kovin laaja, mutta kun siihen yhdistää vieressä olevan Wengen – Grindelwald alueen niin rinteitä on enemmän kuin tarpeeksi. Koko aluehan on lisäksi erittäin hienoa aluetta myös kesäaikaan, jatkaa Matti.

Viimeiset seitsemän vuotta Matti on vieraillut paikan päällä erityisesti tammikuun loppupuolella järjestättävän Inferno-laskukilpailun aikaan. Vinkkinä tapahtumasta kiinnostuneille Matti neuvoo saapumaan paikalle hyvissä ajoin.

– Infernoa edeltävänä viikonloppuna lasketaan linnuntietä vain muutaman kilometrin päässä Wengenissä mailmancupin miesten pujottelu-, kombi- ja syöksykisa. Jos aikaa ja intoa riittää, niin kannattaa saapua paikalle jo hyvissä ajoin, jolloin on mahdollista yhdistää nämä ainutlaatuiset tapahtumat. Jos ohjelmassa on myös itse Inferno-osallistuminen, niin samalla pääsee totuttautumaan 15-kilometrin kisarataan jo useamman päivän aikana ennen itse kilpailua.

Samuel Bichsel, Mürrenin turistitoimiston johtaja

Paikallistietämystään Mürrenin mahdollisuuksien suhteen paljastaa puolestaan Mürrenin turistitoimiston Samuel Bichsel. Vapaa-ajallaan innokas vapaalaskija ja ulkoilmaihminen pitää nykyistä kotipaikkaansa unelmapaikkana asua kesät talvet.

– Mürren on aivan mahtava paikka! Täällä saan joka aamu herätä Alppien mahtaviempien vuorimaisemien keskellä, Eiger, Mönch ja Jungfrau ovat varsin pysäyttävä näky sekä paikallisille että vieraille. Mürrenissä on 401 asukasta ja 1 650 metrin korkeudessa sijaitseva autoton kylä on saavututettavissa vain kabiinilla, kertoo Samuel tunnelmallisesta alppikylästä.

Alppien kauneimpiin kyliin kuuluva 401 asukkaan Mürren sijaitsee 1 650 metrin korkeudessa.

Mahtavien maisemien kaunis kylä tarjoaa laskemisen lisäksi myös monia muita mahdollisuuksia. Samuelin mukaan pienen Mürrenin suuri valtti on nimenomaan sen monipuoliset harrastusmahdollisuudet.

– Ulkoilmaihmisille helppo ski-in ski-out kylä tarjoaa hyviä rinteitä ja mahtavat vapaalaskumahdollisuudet talvella sekä loistavat vaellus- ja pyöräilyreitit kesällä. Mürrenin liikuntakeskuksesta löytyy myös 25 metrin uima-allas, kuntosali, urheiluhalli, moderni kylpylä ja ulkona luistin- sekä curlingrata eli kaikki tarpeellinen myös huonomman kelin aktiviteetteihin, jatkaa Samuel.

Mürrenin rinnealue Schilthorn tarjoaa Samuelin mukaan erityisesti jyrkkää ja vaativaa laskettevaa, mutta vaihtoehtoja löytyy takuulla koko perheelle

– Kaiken kaikkiaan Jungfraun alueella on 266 kilometriä rinteitä. Todellinen Mürrenin klassikko on Scihlthornin huipulta alas johtava musta rinne numero 10, joka on koko Jungfraun alueen jyrkin rinne. Mürren on loistava paikka koko perheen laskulomalle, aloittelijoiden rinnealue on helposti saavutettavissa kaikkialta ilman tarvetta hiihtobusseille tai pitkille siirtymille. Myös viime vuonna valmistunut uusi snowpark on loistava lisä alueen laskumahdollisuuksiin.

Mürrenin rinteet sopivat sekä laskettelijoille että lumilautailijoille.

Erityisesti Samuel innostuu alueen vapaalaskumahdollisuuksista puhuessaan. ”James Bond -vuorena” tunnetun Schilthornin off piste –reitit soveltuvat erityisesti taitaville laskijoille.

– Schilthornin alueeella esimerkiksi Soustal, Wasenegg ja Grauseewli tarjoavat myös erinomaisia off piste –mahdollisuuksia. Totenkopf eli ”kuolleen pää” kuvaa hyvin vuoren jyrkkiä pudotuksia ja reittejä. Yleensä täältä löytyy koskematonta puuteria myös pitkiä aikoja lumisateiden jälkeen, vinkkaa Samuel. 

Mukavia lomaelämyksiä rinnepäivän oheen tarjoavat myös alueen helposti saavutettavat ravintolat.

– Lähes kaikki Mürrenin ravintolat on helposti saavutettavissa ski-in –tyyliin, joten taukovaihtoehtoja on useita jokaiseen makuun. Useilta terasseilta on lisäksi mahtavat panoraamanäkymät ympäröiville vuorille. Erityisiä elämyksiä kaipaaville suosittelen James Bond henkistä brunssia Bollinger-shamppanjoineen Schilthornin huipun pyörivässä Piz Gloria –ravintolassa, päättää Samuel vinkkinsä.

Tutustu tarkemmin Mürreniin
Inferno Mürren – Maailman suurin syöksylaskukisa

Teksti: Antti Hurskainen
Kuvat: Jukka Pehkonen 


Avainsanat:
, , , , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Sveitsin tuntematon helmi – vinkit Mürreniin
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (5,00/5 - 3 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.