Freestyle, Harjoittelu, Kesälajit, Muut aktiviteetit, Terveys

Trampoliini laskijan harjoitteluvälineenä

Lasten leluksi mielletty trampoliini soveltuu erinomaisesti myös laskijan harjoittelu- ja kuntovälineeksi.

Suosittu leikki- ja harrastusväline tarjoaa hupia ja hyötyä lasten lisäksi myös muille.

Vinkit pihatrampoliinin turvalliseen käyttöön

Laskettelukeskusten rinnesääntöjen tapaan myös trampoliinilla on hyvä noudattaa tiettyjä perussääntöjä, jotta turhilta tapaturmilta vältyttäisiin. Näillä vinkeillä sekä nuoret että vanhat hyppivät turvallisesti pihatrampoliinilla.

  1. Aseta trampoliini pihalle riittävän avoimelle paikalle.
  2. Käytä suojaverkkoa. Mikäli verkkoa ei ole, aseta trampoliini nurmikolle ja huolehdi, että ympärillä on runsaasti tilaa.
  3. Tyhjennä taskut ennen trampoliinille menoa. Ota myös kengät pois ja hypi avojaloin tai sukat jalassa.
  4. Turvallisinta on hyppiä yksi kerrallaan keskellä trampoliinia. Hyppyvuoroaan odottava voi seistä trampoliinin ulkopuolella tai reunoilla trampoliinin rungon päällä. Näin hyppyvuoroaan odottava ei vie hyppijän vauhtia.
  5. Pidä välillä juomataukoja.
  6. Harjoittele vaikeimmat temput ohjatusti esimerkiksi trampoliinivoimistelua tarjoavan seuran opastuksella.

Leikit monipuolistavat trampoliinin käyttöä

Perusteiden hallitsemisen jälkeen trampoliinilla voi hyppiä useamman hyppijän kanssa. Erilaiset leikit ja apuvälineet selkeyttävät ja monipuolistvat trampoliiniharjoittelun mahdollisuuksia.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Sarjaleikki

Sarjaleikin ideana on, että ensimmäinen hyppijä näyttää yhden liikkeen trampoliinilla, jonka seuraava hyppijä toistaa ja lisää perään oman liikkeensä. Kolmas hyppijä puolestaan toistaa kaksi edellistä liikettä ja lisää jälleen oman liikkeensä sarjaan. Näin jatketaan, kunnes joku tekee virheen tai unohtaa sarjan ja tippuu pelistä pois. Tavoitteena on siis toistaa liikkeitä mahdollisemman pitkään ilman virheitä.

Hyppynaru

Useamman hyppijän kanssa trampoliinilla voi hyödyntää myös pitkää hyppynarua. Tällöin hyppijä seisoo trampoliinin keskellä ja hyppynarun pyörittäjät seisovat trampoliinin reunoilla metallirungon päällä. Hyppynarun kanssa voi kokeilla samaista sarjaleikkiä tai hyppiä muita haluamiaan hyppyjä hyppynarua hyödyntäen. Hyppynarun pyörittäjät katsovat, että naru pyörii trampoliinilla hyppijän kanssa sopivaan tahtiin.

Trampoliini soveltuu erinomaisesti myös laskuharjoitteluun

Trampoliini soveltuu erinomaisesti myös laskettelijan ja lautailijan lajinomaiseksi harjoitteluvälineeksi. Erityisen suosittua trampoliinin käyttö treenivälineenä on parkki- ja freestylelakijoiden keskuudessa. Tavallinen harrastaja voi kokeilla esimerkiksi oheisia hyppyjä muutaman kerran viikossa.

Tee kutakin liikettä kolme sarjaa ja näissä kussakin 10 – 15 toistoa.

Polvet rintaan -hyppy

Polvet rintaan -hypyn hallinta on pohjana monille muille edistyneemmille tempuille.

  1. Kyykisty ja ponnista trampoliinilta suoraan ylöspäin.
  2. Hypyn aikana tuo polvet rintaan ja ota käsillä kiinni sääristäsi.
  3. Pyri laskeutumaan suorille jaloille ja tasapainota asentoa tarvittaessa käsilläsi.

Haarahyppy

Haarahyppy kehittää hyvin vartalonhallintaa ja liikkuvuutta sekä vahvistaa myös tavallisessa rinnelaskussa tarvittavia lihaksia.

  1. Ponnista trampoliiniltä ylös ja potkaise jalat suoraksi haara-asentoon vartalon etupuolelle.
  2. Ojenna hypyn aikana kädet kohti jalkateriä.

360-hyppy

Niin sanottu ”täyden kierroksen spinni” opettaa, kuinka kehoa pyöritetään ilmassa 360 astetta.

  1. Seiso trampoliinilla jalat hieman hartioita leveämmässä haaraasennossa. Kyykisty ja vie kädet toiselle puolelle vartaloasi
  2. Ponnista ylös ja käännä samalla päätäsi ja katsessasi haluttuun pyörimissuuntaan. Tehosta pyörimisliikettä käsillä.
  3. Pyri laskeutumaan tukevaan haara-asentoon, kun vartalosi on pyörinyt akselinsa ympäri 360 astetta.

Inspiroidu ammattilaskijoiden trampoliiniharjoittelusta:


Ota hyppyrit haltuun näillä vinkeillä
Aloittelijan opas streetille

Lähde: Suomen Voimisteluliitto / Bounce Espoo, Outside Online
Kuva: Flickr / Pawel Loj 


Avainsanat:
, , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Trampoliini laskijan harjoitteluvälineenä
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,75/5 - 4 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.