Ajankohtaista, Alppihiihto, Kohteet, Laskettelu, Yleinen

Saalbach on kehityksen kärjessä

Saalbachissa on viime vuosina panostettu paljon. Alueella myytiin viime kaudella hissilippuja noin 60 miljoonalla eurolla. Samana aikaan hissiyhtiö investoi 46 miljoonalla eurolla. Käytetty rahamäärä tuntuu ja näkyy hiihtäjälle sujuvina palveluina, kuten olemattomina hissijonoina.

Eikä viime kausi ollut ainoa vuosi, jolloin investoidaan. Euroja ei ole säästelty viime vuosina, eikä säästellä tulevaisuudessakaan. Syy mittaviin investointeihin on yksinkertainen. Saalbachissa halutaan olla Itävallan suurin ja kaunein hiihtokeskus. 

Rinteitä yhtenäisellä hiihtoalueella on kaikkiaan 270 kilometriä, joten laskettavaa riittää. Saalbachin nimen alle on yhdistetty aiemmin itsenäiset hiihtoalueet Hinterglemm, Leogang ja uusimpana Fieberbrunn.

Vuonna 2015 valmistui hissiyhteys Fieberbrunniin, uuden TirolS hissin myötä. Samalla Salzburgerlandin Saalbach yhdistyi Tirolin puolelle. Vaikka Salzburgerlandin ja Tirolin maakuntien välillä veljellisesti mitellään paremmuudesta, yhdistyminen sujui kivuitta.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

– Fieberbrunn sai viime vuonna 10% kasvun ja tämän vuoden varaustilanne on jo 18% edellisvuotta parempi. Saalbach sai hienon vapaalaskualueen, joten yhteistyö hyödyttää meitä kaikkia, kertoo Wolfgang Breitfuss, Saalbach Hinterglemm turistitoimiston johtaja.

Fieberbrunnissa hiihtäessä tunnelma on erilainen kuin muualla Saalbachin hiihtoalueella. Vapaalaskuhenkisyys näkyy läskisuksina sekä paukkureppuina. Lumisateen jälkeen parhaimmat offarispotit ovat kaluttu aika nopeasti, kun muualla hyviä spotteja löytyy vielä iltapäivästäkin.

Kehittämien keskiössä

Investoinnit on Breitfussin mukaan mahdollistanut hissiyhtiön omistusmuoto ja omistajien yhteiset tavoitteet. Hissiyhtiöllä on kymmeniä paikallisia osakkaita kuten hotellin omistajia, maanomistajia, ylipäätään alueen yrittäjiä, joille on muutenkin iloa kasvavista turistimääristä.

– Osakkailla ei ole kiirettä kupata hissiyhtiön tuottoja, vaan ne voidaan käyttää alueen kehittämiseen. Samalla heidän pääelinkeinonsa kohentuvat. Kaikki siis jälleen voittavat, Breitfuss myhäilee.

Investoinneista maallikolle hupaisa on 12er Express -hissi. Hinterglemmiin rakennettiin 12 henkilön gondoli, jonka ala- ja yläaseman korkeusero on vain 50 metriä ja pituutta on vähäpätöiset 
240 metriä. Wolfgangin mukaan jätti-investoinnille oli hyvä syy.

– Tämä ylittää kaksi tietä ja hissiä tarvittiin yhdistämään hiihtoalueet Zwölferkogelbahn ja Westgipfelbahn toisiinsa. Se on varmaan pituuteen suhteutettuna yksi maailman kalleimmista hisseistä! Investointina se oli n. 6 000 000 euroa. Tälle kaudelle uusimme myös Schönleitenbahnin hissin. Kymmenen henkilön gabiini liki kolminkertaisti kapasiteetin, kutistaen jonot olemattomiin.

12er gondolin eteen laskiessa ehtii miettiä, että kannattaako siihen nousta, vai kävelisikö yläasemalle. Laskija jää myös miettimään, että olisiko tuolihissi ollut parempi ratkaisu? Nyt suksien kanssa pulaaminen kestää enemmän kuin hissimatka!

Parhaimmillaan 38 000 yhtäaikaista laskijaa

Alueen hissikapasiteettiin on panostettu paljon. Suurin osa niistä on nopeita kuomullisia tuolihissejä sekä moderneja gondoleja. Nostokapasiteettiin oli panostettu erityisesti kaikilla päälinjoilla. Saalbachin kylältä lähtee neljä eri hissilinjaa ylös, joten aamuruuhkatkin ovat aika maltilliset. Pahin ruuhka on usein Bernkogelbahnin luona, sillä hiihtokoulut käyttävät tätä aluetta.

– Vuoden vaihteessa meillä oli päivä, jolloin rinteessä oli 36 000 laskijaa. Hissikapasiteetti riitti mainiosti ja pisimmilläänkin jonottaminen vei vain muutamia minuutteja. Kaikkien aikojen ennätys on 38 000 yhtäaikaista laskijaa, mutta silloin osaa hissi-investoinneistamme ei ollut vielä toteutettu ja jonottaminen oli melkoista. Uudistukset ovat tämän kokemuksen perusteella erittäin onnistuneet, Wolfgang iloitsee.

Joskus hissiasemalle laskiessa oli jonkinmoisia jonoja, mutta hissit imaisivat sadat jonottavat ihmiset erittäin sujuvasti ylös vuorille. Itävaltalainen jonotuskulttuuri on suomalaisille mieleen, eikä ihmeempiä jonopönkäyksiä ilmennyt. Ainut pieni jonotustuska ilmeni aamulla Bernkogelbahniin pääsyä odotellessa.

Yksi alueen suunnittelun lähtökohdista on ollut kävelyetäisyys hisseille. 90% alueen vuokrapedeistä sijaitsee kävelymatkan päässä hissiasemalta. Mikäli tarvetta kumipyöräkulkemiseen ilmenee, skibussi-järjestelmä toimii mainiosti. Kun majapaikka on kylän ytimessä, huoneesta lähtee kylälle pienempienkin tarpeiden johdosta tai ihan muuten vaan katselemaan idyllistä kylää.

Yli 1 000 lumitykkiä

Investointeja on tehty myös lumetusjärjestelmiin, eli lumitykkeihin ja vesivarastoihin. Yli tuhannen lumitykin kapasiteetilla Saalbach saa päärinteensä avattua 5-6 pakkaspäivän jälkeen.

– Samalla saamme varmistettua myös kauden jatkumisen pitkälle huhtikuun puolelle, Wolfgang muistuttaa.

Lumetuskapasiteetti näkyi myös käytännössä. Alppien vähäluminen alkutalvi näkyi ruskeina rinteiden reunustoina, mutta itse rinteet olivat hyvässä kunnossa ja lumessa.

Tulossa hissiyhteys Zell am Seehen

Zell am Seen ja Saalbachin yhtymäkohta rakennettaan Viehhofenin kylään, Saalbachin hiihtoalueen etelälaitaan. Kylässä on jo alkanut valtavat tien siirto- ja muut järjestelytyöt, jotta varsinaista hissiasemaa päästään myöhemmin rakentamaan. Viehhofeniin tulee suuri parkkitalo sekä hissiasema, josta pääsee hiihtämään sekä Zell am Seen että Saalbachin suuntaan. Nyt kummastakin keskuksesta pääsee laskemaan Viehhofeniin, mutta hiihtopäivä jatkuu skibussilla Saalbachin suuntaan.

Kahden-kolmen vuoden kuluttua, kun työt ovat valmiit, Saalbachin hiihtoalueella on rinteitä 360 km. Samalla siirtyy myös Itävallan suurimman yhtenäisen hiihtoalueen titteli takaisin St. Antonilta Saalbachin nimiin.

Teksti ja kuvat: Jussi Ovaskainen


Avainsanat:
, , , , , , , , , , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Saalbach on kehityksen kärjessä
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,40/5 - 10 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.