Mikalla on liikkumista vaikeuttava vamma, mutta se ei ole koskaan estänyt häntä tavoittelemasta unelmiaan. Urheilullinen kaveri työskentelee valmentajana ja toimii sponsoroituna vapaalaskettelijana. Kysyimme mitä hänellä on seuraavaksi mielessä.

Tutustuin Mikaan vuonna 2008 Saariselällä. Silloin laskimme yhdessä muutaman mäen tunturissa ja pakko myöntää, että ihmettelin Mikan palavaa intoa laskemiseen. Erikoista asiassa on, että Mika on vammautunut 3-vuotiaana toispuolihalvaukseen, todennäköisesti aivoverenvuodon seurauksena. Käytännössä tämä aiheuttaa raajojen virheasentoja, koska vasemman puoleisen käden ja jalan lihasten hermotus ei toimi normaalisti. Vamma ei silti ole koskaan estänyt Mikaa laskemasta. Nyt jututin Mikaa kysellen hänen kuulumisiaan ja tulevaisuuden suunnitelmiaan

Kuka olet?

Mika Fält, 39-vuotias vapaalaskettelija ja alpinisti. Nykyään asun Rukajärvellä, Rukatunturin kupeessa ja työskentelen valmentajana Rukan Alppikoulussa freestyle-puolella. Tosin tällä hetkellä en ole mukana päivittäisessä valmennuksessa. Oma urheilutaustani on kilpauinnista sekä hiihdon puolella ratalaskusta sekä skicrossista. Sponsoroituna vapaalaskijana olen toiminut vuodesta 2002.

Mikä ajaa sinua eteenpäin laskemisessa?

Vähän kliseinen vastaus, mutta haluan testata omia rajojani laskijana ja työntää niitä vielä vähän kauemmas. Lähinnä haluan todistaa itselleni, että pystyn toimimaan turvallisesti ja sujuvasti myös haastavimmissa mäissä ja olosuhteissa. Olen huomannut, että niin jyrkemmissä kuruissa kuin korkealla laskemisessa on korvien väli oltava kunnossa, jos haluaa onnistua asettamassaan tavoitteessa. Toisaalta hiihtämisen ei tarvitse olla jyrkkää, kapeaa ja pelottavaa, vaan mukava päivä ulkona vuorilla, hyvien ystävien kesken on minulle riittävä motivaation lähde.

Nyt sinulla on työpöydälläsi uusi projekti, mitä on tulossa?

Joo, edellisestä isommasta projektista onkin jo ehtinyt kulua hetki. Olemme tässä kaikessa hiljaisuudessa valmistelleet seuraavaa isomman vuoren retkeä. Tarkoituksena on siis lähteä Kirgistaniin Pik Lenin -vuorelle (7134 m). Koska olemme vähän hölmöjä, niin aiomme raahata sinnekin sukset matkaan ja laskea sieltä alas. Onnistuessani minusta tulee mitä ilmeisimmin ensimmäinen liikuntarajoitteinen, joka on laskenut yli 7000 metriä korkealta vuorelta. Tosin itse en okein osaa ajatella asiaa niin. Omasta mielestäni tämä on luonnollinen askel eteenpäin Elbrus-vuoren reissun jälkeen.

Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin Elbrus-projektiin. Mitä opit siitä, etenkin nyt seuraavaa suunnitellessa?

Elbrus-vuorella käymisestä opin paljon, varsinkin korkeassa ilmanalassa toimimisesta ja olosuhteista ylhäällä. Ehkä suurimpana oppina oli, että tällaiseen projektiin valmistautuessa minun on lähes mahdotonta olla siviilityössä. Totesin, etten pysty samaan aikaan tekemään työtä, harjoittelemaan ja lepäämään riittävästi. Vammautunut vasen puoli tarvitsee enemmän aikaa palautuakseen, kuin normaalisti hermottava lihaksisto. Juuri tämän takia olen tällä hetkellä poissa päivittäisestä valmennustyöstäni ja valmennan vain leireillä sekä lyhyissä pätkissä.Toinen iso oppi Elbrusilta on se, että elimistöni näyttää sopeutuvan aika hyvin ohueen ilmaan. Se tuo luottamusta myös tulevaan projektiin.

Miten valitset porukan mukaan projektiisi? Ja ketä seuraavaksi on mukana?

Tällaiseen hommaan haluan mukaan laskijoita, jotka tunnen ja jotka ennen kaikkea tuntevat minut. Tietenkin pitää myös olla halu lähteä retkelle. Mukana on kokeneita laskijoita ja vuorella liikkujia, joiden kanssa olen tehnyt hommia jo vuosia. Ei liene yllätys, että tarkoitus on lähteä samalla retkikunnalla kuin Elbrusillekin, eli Arto Majava, Miki Selroos ja Sami Sarsama. Koen olevani erittäin onnekas, että pääsen tekemään asioita ja jakamaan kokemuksia näiden taitavien, kokeneiden ja supermukavien ihmisten kanssa!

Sinulla on vamma, joka vaikeuttaa liikkumista, miten valitset välineitä mukaan vuorille/rinteeseen?

Periaatteessa varmaan aika samalla tavalla kuin muutkin. Toki varsinkin suksissa pitää ottaa huomioon, ettei suksi ole liian jäykkä, koska vasen jalkani ei pysty tuottamaan niin paljon painetta sukselle. Tykkään kevyestä, ketterästä suksesta. Mieluummin puuydin, kuin hiilikuitu, vaikka hiilikuitu onkin kevyempi. Olen testannut eri valmistajien suksia, mutta moniin niistä on haastavaa saada tuntumaa vasemmalla jalallani. Välillä joudun vilkaisemaan onko se suksi varmasti jalassani kiinni. Nyt olen löytänyt itselleni todella hyvin sopivan yhdistelmän Rossignolin suksista, Lookin HM Tech-siteistä sekä Roxan X-Face Tour –monoista.

Monoissa sama juttu, ei saa olla liian jäykät. Toisaalta minulla täytyy olla jämäkkä mono, jopa randomoodin liikelaajuuden kustannuksella. Varsinkin kun nousee monoilla/jääraudoilla jyrkempää pintaa, niin vammautunut jalka tarvitsee kunnon tuen monosta.

Sauvoina käytän mieluiten teleskooppeja. Minulle on tärkeää saada laskiessani sauvat riittävän lyhyeksi (105-110 cm), koska vasen käteni saattaa välillä elää, niin sauva on saatava pois tieltä aiheuttamasta vaaratilanteita.

Ainoa ”erikoisvaruste” jota käytän, on Respecta Oy:n yksilöllisesti minulle tekemä polviortoosi. Se muistuttaa hyvin paljon CTI-tukea, mutta sen suunnittelussa on otettu huomioon sekä vammani tuomat virheasennot että lajin raajaan tuomat vaatimukset. Ortoosi on suunniteltu ohjaamaan polvea tiettyyn asentoon ja toisaalta antamaan myöden tiettyjä virheasentoja, jotta muihin niveliin ei kohdistu liian kovia voimia, jotka saattaisivat vahingoittaa esimerkiksi lonkkaniveltä.

Sinulla oli mukana Elbrusilla maatuskanukke. Lähteekö nyt ”maskotteja” mukaan?

Heh, kyllä tuo maatuska taitaa haluta mukaan tälläkin kertaa. Maatuska on kuitenkin sellainen mummeli, että se tykkää korkeista paikoista. Laskeskelin tuossa, että vielä on neljä nukkea jäljellä, niin eiköhän sen verran ainakin pidä vielä noita törmiä kiikkua.

Pekka Hyysalon tarina on monille tuttu. Mitä sinä haluaisit sanoa lukijoille kannustamaan heitä eteenpäin haasteista huolimatta?

Jaa, en tiedä voiko minua ja Pekkaa verrata toisiimme. Ainakaan en itse koe siihen tarvetta ja meillä on kuitenkin täysin eri lähtökohdat. Olen itse vammautunut 3-vuotiaana, eli elänyt rajoitteeni kanssa käytännössä koko elämäni. Minulla ei siis ole ollut ns. entistä elämää, johon ”taistella takaisin”, eikä halvaantumiseeni ole liittynyt sen kummempaa onnettomuutta.

Minusta on tärkeää, että jokainen tekee niitä asioita, jotka tuovat iloa ja onnellisuuden tunnetta. On se sitten työ tai harrastus. Kuka tahansa voi saada unelmansa toteutumaan, jos on valmis tekemään riittävästi työtä sen toteuttamiseksi. Eräs hyvä ystäväni on joskus sanonut, että meillä kaikilla on rajoitteemme, jotka täytyy voittaa, saavuttaakseen sen mitä haluaa.

Haluatko vielä sanoa jotakin?

Ensimmäiseksi luonnollisesti terveiset perheelleni. Ilman heidän tukeaan ja vanhempien kasvatusta ja kannustusta minulla tuskin olisi ollut resursseja lähteä toteuttamaan itseäni valitsemallani tavalla.

Kiitokset yhteistyökumppaneille, jotka uskovat tekemiseeni: Rossignol, Look, Roxa ski boots, Julbo eyewear, Exel, Sauna ja Respecta.

Lopuksi vielä iso käsi avusta ja tuesta kaikille, jotka ovat olleet tavalla tai toisella vaikuttamassa lasku-uraani ja joiden kanssa on ollut kunnia harrastaa! Erityisesti Skipe, Jarkko Henttonen, Jaakko Aro, Aadne Olsrud, Panu Lahtinen, Hessu Tönkyrä, Kari Löfman ja retkikuntaamme kuuluvat maailman luotettavimmat ihmiset Ape Majava, Sami Sarsama ja Miki Selroos. Kohta mennään taas pipo vinossa!

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleva projekti tulee pitämään sisällään. Tästä kerromme lisää, kun projekti todella alkaa. Lumipallo toivottaa Mikalle tsemppiä tulevaan!

Teksti: Jappe Lindström
Kuva: Mika Selroos ja Arto Majava