Suunnitelmana oli kiertää Japania pehmeimmän lumen perässä. Ennakkovaraukset tehtiin sekä Naganon alueelle Honshun pääsaarella että pohjoiseen Hokkaidon saarelle. Näistä piti valita viime hetkellä lumen kannalta parempi suunta.

Lumitilanteen kehittymistä seurailtiin joulusta saakka. Hokkaidon kohteissa lämpötilat näyttivät pysyvän vakaasti pakkasen puolella ja sateet tulivat vain lumena. Pohjalla oli paksumpi lumipatja risukoita peittämässä. Vuoden vaihteen jälkeen alkoi Hokkaidon suunta näyttämään selkeästi varmemmalta valinnalta. Honshun puolelta auto- ja hotellivaraukset peruttiin viikkoa ennen lähtöä juuri ennen kuin niiden käyttämättä jättäminen muuttuisi maksulliseksi.

Tuuri ei osallistunut matkasuunnitteluumme, sillä juuri ennen Tokion-koneeseen nousua muuttui sääennuste dramaattisesti. Naganon alueen vuorien sääkartoille ilmestyi paksuakin paksumpaa lumisadetta ja viileää säätä. Samalla valitsemamme Hokkaidon suunnalla ennusteiden lumimäärät alkoivat lässähtämään. Vielä Tokion lentokentällä laskimme, kuinka kalliiksi suunnitelman vaihtaminen viime hetkellä olisi tullut. Hokkaidolle vahvistetuista autoista ja hotelleista olisi mennyt jotakuinkin täysi maksu, ja Tokion kentällä myytiin eioota sopivista vuokra-autoista. Tämä meinasi lässäyttää tunnelmaa.

Jatkosuuntana oli siis puoliaurinkoiseksi ennustettu Hokkaidon Sapporo, jonne jatkoimme ennakkoon varatulla JetStar-halpalennolla. Matkatavaroissa oli kentällä hieman raijaamista, sillä jatkolento lähtee eri terminaalista. Sapporosta olimme buukanneet suuremman kokoluokan menopelin Toyota Rentiltä nelivetoisena ja suksitelineillä. Näitä varustuksia ei tuntunut lentokentällä toimivista yhtiöistä löytyvänkään. Tällä firmalla oli kuitenkin kuljetus kentältä vuokraamolle, jossa paperityöt ja pakkautuminen hoituivat hyvinkin näppärästi.

Puuterinavigaattorin pesäpaikka Asahikawa

Ensimmäisen hotellin olimme varanneet parin tunnin ajelun päästä Asahikawan kaupungista. Olimme katsoneet tämän tylsähkön 350 000 asukkaan ruutukaavakaupungin sopivaksi tukikohdaksi puuteripartiollemme. Edullisten hyvien hotellihuoneiden lisäksi valintaan vaikutti se, että Asahikawasta hurautti noin tunnissa tai nopeamminkin Furanon, Asahidaken, Kurodaken ja Kamui Ski Links -keskusten maastoon sekä hienoille hissittömille alueille kuten Mount Tokachi -tulivuorelle.

Rinnelaskijan Furano

Ajomatka Asahikawasta n. 60 min, korkeusero 957 m, vuotuinen lumisademäärä 9 metriä.

Neliveto-Toyotamme suunnisti auringonnousun aikaan ensimmäisen päivän innolla kohti Furanon hiihtokeskusta. Lumisadetta ei ollut edellisiltä päiviltä kertynyt montaakaan senttiä, ja offareilla oli käynyt runsaasti innokkaita. Tämä tarkoitti, että rinnekartan vasemman laidan lyhyehköt laskut olivat melko puhki lanattuja, eikä alaosan pitkän ja kivikovan puronpohjarännin sahaus ollut erityisen houkuttelevaa. Niinpä lähdimme etsimään laskettavaa hissikartan oikeanpuoleisen alueen ulkopuolelta. Siellä saimme jo hieman maistaa pehmeää. Etenkin laskemalla muita jälkiä alemmas ja skinnaamalla sieltä takaisin rinteeseen.

Ensimmäinen laskupäivä ei sikäli ihan sellaista pehmeää lunta tarjonnut minkä vuoksi lensimme yli 7000 kilometriä. Onneksi Furanossa on myös miellyttäviä rinteitä, joissa pääsimme kurvailemaan vauhdinnälkää pois. Puuterinnälkä meillä sen sijaan vain paheni kun seurasimme sosiaalisesta mediasta, miten Naganon alueella vietettiin vuosisadan lumijuhlia.

Halpa salapaikka Kamui Ski Links

Ajomatka Asahikawasta n. 25 min, korkeusero 601 m, vuotuinen lumisademäärä 8 metriä.

Pienen hiihtokeskuksen lumimääräksi ilmoitettiin vain 70 senttiä, ja mietimme miten hyvin se riittäisi viidakkomaisen kasvillisuuden peittämiseksi. Ensin tutkailimme muutamalla laskulla hissi- ja rinnealueen puolta vuoresta, eikä se vielä suurempia kiljahduksia nostanut. Sen sijaan Kamuin bäkkäripuoli yllätti positiivisesti. Lunta tuntui olevan ainakin ylempänä selvästi enemmän kuin ilmoitettu määrä ja sen laatukin oli kunnollista.

Kamuin takapuolelta sai ilman nousuvaivaa 100-200 korkeuserometrin laskun, jonka jälkeen tarvittiin melko pitkä, mutta miellyttävä viistolasku vasempaan viitoshissin ala-asemalle. Parhaat laskupaikat löytyivät täälläkin laskemalla viistolaskupaikkaa pidemmälle alas asti ja skinnaamalla takaisin poikkiladulle. Puuteri alkoi jo hieman maistumaan ja Kamuin metsästä kaikui jo muutamia jihaa-huutojakin.

Pieni puuterikätkö Asahidake

Ajomatka Asahikawasta n. 1 h, korkeusero 500 m, vuotuinen lumisademäärä 14 metriä.

Ajoimme kolmantena aamuna innosta piukeina kohti Asahidaken pientä hiihtokeskusta, jonne oli ennusteen mukaan tippunut yöllä alueen parhaat lumimäärät. Onni ei kuitenkaan vielä osunut kohdalle, keskuksen ainoa hissi oli kiinni kovan tuulen (50 km/h) vuoksi. Lumisateella puuttomassa yläosassa ei olisi myöskään ollut mitään näkyvyyttä. Skinnailijaa seisova hissi ei tietenkään pysäyttänyt, vaan laitoimme skinivetoisen randojunamme puksuttamaan rinnepohjaa ylöspäin tuulen piiskatessa.

Aivan alin osa maastosta on liian loivaa pehmeälle lumelle. Puiden loppuessa loppui myös näkyvyys niin totaalisesti, ettei huipulle kannattanut edes yrittää nousta. Puurajasta alaspäin sai laskea satakunta korkeuserometriä oikein mukavaa lunta sopivalla kaltevuudella. Näkyvyys ja tuuli olivat puiden suojissa kohtuullisella tasolla. Laskupätkä ei ollut pitkä, mutta montaa muutakaan laskijaa ei päivän aikana metsässä näkynyt. Saimme lopulta tehtyä useilla toistoilla vallan mukavan hikipuuteripäivän.

Kummallinen ja kuumottava Kurodake

Ajomatka Asahikawasta n. 1 h 10 min, korkeusero 850 m, vuotuinen lumisademäärä 17 metriä.

Lunta oli taas tippunut yön aikana lupaavasti. Ajoimme eilisen päivän vuoren toiselle puolelle Kurodaken pieneen offarivetoiseen hiihtokeskukseen. Melkein emme yllättyneet, kun hissi oli kiinni, tosin tällä kertaa huoltotöiden vuoksi. Verkkosivustonsa vuosikalenterin mukaan keskus väitti olevansa auki, joten paikalla oli muutamia muitakin rynkyttämässä ovea. Kurodaken maasto on osittain todella jyrkkää eikä alas saakka tule rinnettä lainkaan. Yritimme saada riittävän tarkkaa karttahaisua nousureitistä, ja kun sellaista ei tuntunut näkyvän päätimme laittaa skinit jalkaan ja lähteä kokeilemaan kiipeämisonneamme.

Alkuun nousu näytti onnistuvankin lupaavasti, ja lumi oli onneksemme priimaa. Pääsimme jo lähelle harjannetta, jonka jälkeen maasto olisi taittunut loivemmaksi kun nousureitti kävi nousukelvottoman jyrkäksi. Syvässä lumessa ylemmäs ei ainakaan meidän taidoillamme ja välineillämme enää päässyt. Näin päädyimme toistamiseen laskemaan useasti samaa lyhyempää pätkää.

Enempää tämä ei harmittanut, sillä alaosan lumi pölisi ihanasti ja koskematonta tilaa riitti koko päivän siivousoperaatioon. Hikisen nälkäisinä kävimme kiertämässä pientä ja aavemaisen hiljaista Kurodaken kylää. Yksi ruokapaikka oli sentään kylällä avoinna, eikä japani-ruokailu pettänyt tälläkään kerralla.

Siirtymä rannalle Otaruun

Jälkimmäiseen majoituskaupunkiimme Otaruun ajelimme parisen tuntia suoraan Kurodake-hiihtopäivän päätteeksi. Tämä 124 000 asukkaan rantakaupunki oli Asahidakea selvästi pienempi, mutta myös viihtyisämpi ja tunnelmallisempi. Otaru oli hyvä pesäpaikka Kiroron, Nisekon ja lähempänä olevien pienempien paikkojen läpikäymiseen. Lumisateet osuvat eri keskuksiin hieman eri aikaan ja eri voimakkuuksilla joten liikkumavarasta on Japanissa usein hyötyä. Otarusta löytyy järkevään hintaan hyvää majoitusta ja miellyttäviä pieniä illallisravintoloita.

Suurkaupungin lähivuori Sapporo Teine

Ajomatka Otarusta n. 40 min, korkeusero 683 m, vuotuinen lumisademäärä 10,6 metriä.

Otarun lähimmistä hiihtokeskuksista valitsimme suksien alle ensimmäisenä Sapporo Teinen. Lähes rannalla Sapporon laidalla sijaitseva hiihtokeskus koostuu kahdesta osasta. Kaupungin puoleinen matala Olympic-osa on lähinnä perheille ja koululaisryhmille tarkoitettu. Taaempana jyrkästi nouseva Highland-alue vaikutti sen sijaan kiinnostavammalle myös puuterimielessä. Uutta lunta oli tullut yön aikana kymmenisen senttiä. Mittari osoitti yhteensä 280 sentin lumipakkaa.

Keskus on suosittu etenkin paikallisten keskuudessa. Siksi etupuolen helpohkosti saavutettavat ja jyrkät alueet radiomastojen alla rinnekartan oikeassa laidassa olivat varsin puhkikaluttuja. Onneksi hoksasimme kurkistaa taas törmän takapuolelle. Jälkiä ei siellä juuri näkynyt, ja koskematon lumi oli silkkisen pehmeää.

Nautiskelimme mäen takapuolelle muutaman sadan metrin vertikaalilaskuja ja skinnasimme takaisin kohtaan, josta pääsi laskemaan rinnekartan vasemman reunan tuolihissin ala-asemalle. Osittain takapuolen maastossa tuli vastaan laskukelvottoman tiheää metsää ja jyrkänteitä. Monin paikoin täältä löytyi kuitenkin käymisen arvoisia laskureittejä. Silti tuntui, että meiltä puuttui edelleen sen tason pöllyttelykokemus miksi Hokkaidolle saavuttiin.

Lumiseksi kirottu Kiroro

Ajomatka Otarusta n. 45 min, korkeusero 610 m, vuotuinen lumisademäärä 13 metriä.

Osa ryhmästämme oli käynyt edellisenä vuonna toteamassa Kiroron lumisuuden, joten osasimme ladata odotukset korkealle saapuessamme kohteeseen. Ensimmäisenä Kiroro-päivänä meitä piti odottaa 22-senttinen tuorelumipatja. Taisi olla hieman vähemmän, sillä hissipuolen offareilla tuntui vielä edellisen päivän jäljet pohjalla. Suuntasimme nopeasti takamaastoon, jossa pääsimme jo hieman huudahtelemaan onnesta.

Päivän päätteeksi nousimme vielä massiivisen The Kiroro, a Tribute Portfolio -hotellin takana olevalle törmälle, jonka avoimemmat kohdat olivat mitä mukavinta laskettavaa. Jälkihiihdot suoritimme herraskaisesti luksushenkisen hotellin aulabaarin takkatulen loimussa ja 1100 jenin hintaisen onsen-kylpylän rentouttavan kuumassa lähdevedessä. Kyseinen Yu-Yukan Spa on tyylikkyydessään suositeltava investointi hiihtopäivän paketointiin.

Päätimme viettää molemmat jäljellä olevat laskupäivät Kirorossa ennusteen näytteässä sinne alueen suurimpia lukemia. Seuraavana päivänä uutta lunta tulikin luvattua enemmän. Koko päivän takamaastossa rymytessämme aloimme olla maailman lumisimpiin paikkoihin sopivassa tunnelmassa.

Moni muukin oli hoksannut Kiroron lähes takuupuuterisen mikroilmaston, ja rinteiden puoleisessa maastossa alkoi olla ruuhkaa. Helposti saavutettavat offaripaikat lasketttiin Hakuban ja Nisekon tyyliin nopeasti muiden toimesta puhki. Kirorossakaan suurin osa hiihtoväestä ei vaivautunut nousemaan mäkiä omin voimin, joten takamaastoista löytyi vielä runsaasti tilaa. Vasemmanpuolimmaisen yläaseman takana meitä odotti laajalti pohjoisseinää hienolla profiililla, jossa muita laskijoita ei juuri näkynyt.

Kirorossa offareille menijän piti ensin rekisteröityä, ja siirtyä takamaastoon merkittyjen porttien kautta. Neljään mennessä kortit piti käydä palauttamassa palaamisen merkiksi, jotta henkilökunta ei hälyttänyt etsintäpartiota paikalle.

Kolmantena ja viimeisenä Kiroro-päivänä maasto tulvi lunta. Halusimme päästä kauemmas takamaastoon parhaille apajille, joten varasimme oppaan. Kanadasta Kiroroon hiljattain opashommiin saapunut lumivyöryekspertti Rowan hehkutti Hokkaidon lumen stabiiliutta. Hän ei itsekään meinannut uskoa, miten monimetrinen tuore lumipakka voi olla niin tasalaatuinen ja vakaa, että vyöryvaaran saattoi pitää kakkostasolla.

Opas vei meidät pidemmälle takamaastoon kuin kunto meinasi riittää. Saaliiksi saimme useita ikimuistoisen fantastisia laskuja. Muistoja, jotka lämmittivät myös kylmillä kesäkeleillä. Juuri kuten olimme suunnitelleetkin.

Lähtöpäivänä lumisade sakeni, ja Sapporon lentokentältä pääsi lähtemään vain pieni osa koneista. Tällä kertaa tuuri osui kohdalle, sillä oma Tokion-lentomme oli illan viimeinen ja ainoita joita ei peruttu.

Kannattiko?

Ensimmäinen Japanin omatoiminen laskureissumme vaati tyypilliseen alppireissuun verrattuna enemmän ennakkotyötä sopivien hiihtokeskusten ja niihin yhteensopivien majapaikkojen ja vuokra-auton etsinnässä. Työmäärää lisäsi se, että yrittäessämme varmistella puuteria teimme samat valmistelut sekä Naganon alueelle että Hokkaidolle. Selvitys- ja varaustyöt jaettiin neljän lähtijän kesken, joten jokainen selvisi inhimillisellä internetinselausmäärällä. Ennakkoselvittelyssä auttoi se, että osa ryhmästä oli käynyt jo edellisenä vuonna koluamassa samoja seutuja.

Epäonninen saarivalinta kummitteli mielessä reissun alkuvaiheen kuivemmilla keleillä. Reissun parhaat lumet löytyivät reissun loppupuolelta, ja tämän nousujohteisuuden huumassa päätimme tehdä vastaavan tammikuisen kierroksen seuraavanakin vuonna. Perustelimme tämän noin 1500 euron matka- ja majoitusinvestoinnin itsellemme sillä, että Japanin tammikuu tarjoaa kenties maailman parhaat mahdollisuudet päästä pöllyttämään äärimmäisen syvää lunta. Ja vaikka sellaista ei laskuvälineen alle tippuisikaan, on maan kulttuuri kokemisen arvoinen aina uudelleen.

Reissu videona

Teksti ja kuvat: Simo Vunneli
Video: Sami Kiiskinen