Ajankohtaista, Hiihtokeskukset, Lumimatkat

Laskettelijoiden pääsy rinteisiin helpottuu – OnniBus.com aloittaa liikennöinnin Tampereen ja Sappeen välillä

OnniBus.com aloittaa uuden SKI-linjan Tampereen ja Sappeen hiihtokeskuksen välillä. Ensimmäinen vuoro ajetaan lauantaina 3.2. ja kokeilujakso jatkuu alustavasti 10.3.2018 saakka.

Vuoroja ajetaan lauantaisin reittitunnuksella F12-SKI siten, että vuoro Tampereelta Sappeelle lähtee kello 10 ja Sappeelta Tampereelle kello 17.30. Tampereen lisäksi bussin kyytiin pääsee hyppäämään Kangasalta, Pälkäneeltä sekä Aitoosta. Liikennöinti aloitetaan Sappeen matkailukeskuksen tilauksesta.

Uusi SKI-linja vastaa erityisesti Sappeen matkailukeskuksen kausikorttikampanjan aikaansaamaan kysynnän kasvuun. Syksyllä 2017 toteutettuun kampanjaan tarttui reilu 17 000 aktiivista lasketteluharrastajaa. Iso osa kausikortin hankkineista asuu Pirkanmaalla, erityisesti Tampereella. Sappeen hiihtokeskus sijaitsee Pälkäneellä, noin tunnin ajomatkan päässä Tampereelta Valtatie 12:sta Lahden suuntaan. Hiihtokeskukseen ei ole julkisen liikenteen yhteyksiä, ja lasketteluharrastajat ovatkin joutuneet taittamaan matkansa joko kimppakyydeillä tai omilla autoillaan.

”Lähdimme innolla tähän kokeiluun, sillä tällä hetkellä asiakkailla ei ole yhtäkään julkisen liikenteen vaihtoehtoa. Haluamme taata yhdessä Sappeen matkailukeskuksen kanssa, että kausikortin hankkineilla laskettelijoilla on mahdollisuus kunnolliseen yhteyteen Sappeelle edulliseen hintaan. Kokeilujakson suosion perusteella päätämme liikennöinnistä myös pääsiäisenä ja ensi talven reittiliikennettä suunniteltaessa”, kommentoi OnniBus.comin kaupallinen johtaja Petteri Rantala.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Ympäristöä unohtamatta

Sappeen matkailukeskuksen rinneliiketoimintajohtaja Kosti Puurunen kertoo, että OnniBus.comin kanssa aloitettava yhteistyö on uusi lisä yhtiön ympäristöystävälliseen toimintamalliin.

”Olemme vuosien saatossa panostaneet toimintamme ympäristöystävällisyyteen, ja esimerkiksi Motivan energiatehokkuussopimuksen piirissä olemme olleet jo vuodesta 2009 alkaen. Viime talvikaudella siirryimme käyttämään Suomen luonnonsuojeluliiton sertifioimaa EKOenergiaa, ja sähkönkäytön osalta hiilijalanjälkemme on nollassa. Olemme myös tehneet Facebookiin kimppakyytiryhmiä, jotta lasketteluharrastajat pääsisivät rinteisiimme helpommin ja ennen kaikkea saisivat täytettyä autonpenkkejä tehokkaammin. Luonnollisesti toivomme linja-autoliikenteen mahdollistavan palvelujemme käytön myös niille, joilla omaa autoa ei ole”, Puurunen sanoo.

OnniBus kyyditsee matkustajia myös viiteen muuhun hiihtokeskukseen 31.1.2018 alkaen

OnniBus.comin kyydissä pääsee jälleen keväthangille Leville, Ylläkselle, Rukalle ja Tahkolle. Merkittävä muutos on Levin ja Ylläksen päivittäinen liikennöimi. Uutuutena on yhteys Ristijärveltä Paljakan laskettelukeskukseen.

Hiihtokeskusten kevätsesonki on pyörähtämässä täydellä teholla käyntiin, ja OnniBus.com aloittaa jälleen liikennöinnin hiihtokeskuslinjoilla koko kevätkaudeksi 31.1.–1.5.2018. Tänä vuonna yhtiön kyydissä pääsee suoraan jopa kuuteen hiihtokeskukseen. OnniBus.com kyydittää totutusti Leville, Ylläkselle, Rukalle ja Tahkolle, minkä lisäksi Ristijärven pysäkkilisäyksen ansiosta avautuu myös yhteys Paljakan hiihtokeskukseen.

Tämän talven suurin uudistus on päivittäisen liikennöinnin käynnistyminen Leville ja Ylläkselle.Niihin kulkeva reitti F4-SKI tarjoaa yhteyden Ouluun, Jyväskylään, Lahteen ja Helsinkiin.

”Päivittäisen liikennöinnin ansiosta asiakkaillamme on enemmän vapautta sekä valita matkan ajankohta että vaikuttaa hintaan. Vuorotarjonnan kaksinkertaistuessa kysyntään perustuva hinnoittelumme tarjoaa edullisempia lippuja hiljaisille matkustuspäiville, esimerkiksi tiistaille”, vinkkaa OnniBus.comin kaupallinen johtaja Petteri Rantala.

Päivittäinen lähtö etelästä on klo 22:30 ja pohjoisesta etelään klo 15:10, mikä avaa runsaasti vaihtoehtoja myös muualle Lappiin, kuten Kemiin, Tornioon ja Kittilään. Ylläksen hiihtokeskukseen matkustaville on koordinoitu SKI-bussiyhteys Eelinkaupan pysäkiltä Äkäslompoloon. Katso aikatauluja.

Paljakan jatkoyhteys täysin ilmainen

Yhtiö liikennöi viime vuoden tapaan Rukalle kolmesti viikossa suuntaansa. Rukan-reitti F5-SKI kulkee Kuopion, Mikkelin ja Lahden kautta Helsinkiin. Pohjoiseen ajetaan keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin, kun taas paluu etelään liikennöidään maanantaisin, torstaisin ja lauantaisin. Rukan SKI-linjan uusi pysäkkilisäys Ristinjärvellä avaa yhteyden Paljakan hiihtokeskukseen. Jatkoyhteys on OnniBus.comin asiakkaille täysin ilmainen. Katso lisätietoja kuljetuksista.

Tahkolle liikennettä lisätään liikennöintikaudelle 31.1.–16.4. siten, että sinne pääsee neljänä päivänä viikossa. Tällöin voimaan astuva Tahkon uusi päätepysäkki on koordinoitu Tahkonrinteiden juureen, jotta asiakkaiden liikkuminen vuokraamoon ja majoituksiin helpottuu. Suora reitti Tahkolle liikennöi Helsingistä Mikkelin ja Kuopion kautta reittiä F5, mutta yhteyksiä on avattu myös Tampereelta, Jyväskylästä ja Turusta.

Lähde: OnniBus.com / Republic of Communications
Kuvat: Onnibus.com ja Simo Vunneli


Avainsanat:
, , , , , , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Laskettelijoiden pääsy rinteisiin helpottuu – OnniBus.com aloittaa liikennöinnin Tampereen ja Sappeen välillä
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (5,00/5 - 2 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.