Kun suomalaiselta kysyy, missä voi lasketella, on vastauksena Lappi, kotimäki tai ehkä Alpit. Harva ajattelee lähtevänsä laskettelun ehdoilla eksoottisempaan kohteeseen. Mutta kun tutkii kartalta, mistä löytyisi laskemiseen soveltuvia paikkoja, huomaa, että vuoria löytyy lähes kaikkialta maailmasta. Ja vuorilta löytyy lunta.

Mutta mitä sitten on eksotiikka? Jokaisella on sille oma määritelmänsä. Se voi olla jotain uutta, jotain tutusta poikkeavaa, ehkä jotain, joka herättää kysymyksiä. Suomalainen sivistyssanakirja määrittelee eksoottisen outoutensa tai vierasmaalaisuutena takia kiinnostavaksi ja kiehtovaksi. ”Alkujaan sana viittaa jonkin asian tai ilmiön vierauteen tai vierasperäisyyteen, mutta se on ruvennut tarkoittamaan etenkin kaukaisten maiden ja vieraiden kulttuurien piirteitä, jotka ovat kiehtovia, koska ne poikkeavat tutuista, tavallisista oloista. Suomalaiset pitävät eksoottisina usein erityisesti trooppisten maiden oloja”. Voiko hiihtomatkailua siis tehdä eksotiikan ehdoilla?

Kun reissupäiviä kertyy enemmän, tekee mieli kokeilla jotain uutta. Itse ainakin haluan laajentaa matkailun avulla kokemustani ja näkemystäni erilaisista kulttuureista ja ympäristöistä. Sanonta ”matkailu avartaa” ei ole ollenkaan tuulesta temmattu, mutta se vaatii juuri sen lisäkilometrin, jotta voi nähdä lähelle.

Minkälainen on erikoiseen paikkaan lähtemisen kynnys, vai onko kynnystä lainkaan? Tärkein kysymys, joka itseltään on kysyttävä erikoisemmalle hiihtoretkelle valmistautuessaan on se, onko lähdössä varsinaiselle hiihtomatkalle, vai tutustumaan uuteen paikkaan ja hiihtämään siinä sivussa. Erikoisissa kohteissa harvemmin saa kokea puhdasta hiihtämisen juhlaa, ja tällaisiin paikkoihin pääseminen vaatii enemmän ponnisteluja kuin esimerkiksi Leville tai St. Antoniin matkustaminen.

Tässä erikoisten reissujeni ensimmäinen osa eli sijat 10–6.

10. Skotlanti

Eipä ajatellut Ian Fleming James Bondia kehitellessään, että Suomi-poika voisi olla innoissaan skotlantilaisesta alppihiihtomaisemasta. Skotlanti ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen kun ajattelee hiihtokohteita, eikä sateinen maisema muutenkaan ole turistin ykköshoukutus. Mutta toisin kuin mielikuvissa, Skotlanti tarjoaa matkailijalle mitä mahtavimman kokemuksen luonnonvoimista ja ihmisten vieraanvaraisuudesta.

Harva tietää, että Skotlanti tarjoaa luontomatkailijalle valkohiekkaisia rantoja, turkoosia vettä ja lumihuippuisia vuoria, karua maisemaa, lämminhenkisiä pubeja ja yltiöpositiivisia ihmisiä. Hiihtoretkelle pääsee helpoiten lentämällä Edinburghiin, vuokraamalla auton ja suuntaamalla kohti ylämaita, Glencoeta ja Ben Nevisiä. Nämä kaksi ovat Skotlannin jylhimpiä kohteita. Hiihdon suhteen ne ovat parasta, mitä maalla on tarjota, ja alueet ovat mielenkiintoisia myös historiallisesti. Näillä nummilla on historian saatossa käyty verisiä valtataisteluita: esimerkiksi vuonna 1692 Glencoen keskuksen lähellä tapahtui verinen yhteenotto, kun kuninkaalle uskollinen Cambelien klaani teurasti jakobiittejä kannattaneen MacDonaldin klaanin.

Laskettelu ei ole Skotlannin maisemissa mikään uusi juttu, sillä the Scottish Ski Club perustettiin jo vuonna 1907 esittelemään kaikenlaista hiihtämistä Skotlannissa. Laskemisella on siis pitkät perinteet paikallisten keskuudessa. Skotlannin ensimmäinen hiihtohissi rakennettiin Glencoen lähistöllä sijaitsevalle vuorelle, joka nykyään tunnetaan nimellä Glencoe Mountain Resort. Erikoisuutena naruvetoisessa hississä oli, että se piti käynnistää vuoren huipulta käsin. Jonkun onnekkaan oli siis aina kiivettävä koko 800 metrin matka vuoren huipulle asti käynnistämään hissi.

Toinen mielenkiintoinen seikka on se, että hiihtokeskus makaa juuri James Bondin luoneen Ian Flemingin suvun mailla. James Bondia fiilistelevä laskettelija voikin bongata Glencoesta Skyfall-elokuvasta tuttuja maisemia. Skotlantiin hiihtoreissulle suuntaavan on syytä varata mukaan aimo annos hurttia huumoria, sillä sää vaihtelee varsin nopeasti. Omalle kohdalleni ei aurinkoisia hetkiä liiemmin jaeltu. Skottien asenteesta olisikin paljon opittavaa, sillä paikalliset kävivät mäessä säällä kuin säällä.

9. Islanti

Islanti on viime vuosina noussut turistien keskuudessa valtavaan suosioon.Matkailun suosio ei ole ihme, sillä Islanti on kuin Pixarin elokuvista. Maisema vaihtelee täysin käsittämättömästä vieläkin mielikuvituksellisempaan. Vaivaisten 300 000 asukkaan saarella vierailee vuosittain kymmenkertainen määrä turisteja. Osa asukkaista ei ole otettuja kotikontujensa saamasta kiinnostuksesta, ja teiden varsille on ilmestynyt sinne tänne omintakeisia kieltokylttejä. Mikäli kylttejä on uskominen, on monella matkailijalla ikävä taipumus lannoittaa paikallisten pihoja aamuisin omilla tuotoksillaan.

Ensimmäisen kerran matkustin Islantiin juuri maan pankkikriisin aikoihin. Maassa vallitseva tunnelma oli silloin hyvin toisenlainen. Kaupunkikuvassa ei näkynyt turistin turistia eikä teillä ollut ruuhkaa. Hinnat olivat suomalaiselle miellyttävän edulliset ja kaupasta saattoi ostaa muutakin kuin maissinjyviä. Jäipä käteen Reykjavikista erikoinen panoraamakamerakin. Samalla retkellä tulin kiertäneeksi ensimmäisen kerran saaren ympäri. Islantia ympäri kiertää n. 1330 kilometriä pitkä tie. Tämä Hringvegur eli kehätie ohittaa tai läpäisee useamman vuorijonon. Siinä ajaessani aloin miettiä, miten hienoja vuoria Islannissa on ja millaista potentiaalia maalla olisi hiihtomatkaa ajatellen; helposti lähestyttäviä ja profiililtaan todella houkuttelevia. Vain muutamaa vuotta myöhemmin matkasin uudelleen Islantiin ja sillä kertaa otin sukset matkaan.

Islannin vuoristo on suhteellisen monipuolista. Vatnajökullin alueella voi laskea lähes 2000 metrin korkeuseroja. Hvannadalshnúkurilta, Islannin korkeimmalta vuorelta, pääsee laskemaan useamman kilometrin matkan lähes meren tasolle. Islannin pohjoispuolella sijaitseva Tröllaskagin eli Trollpeninsulan alue taas on hyvin toisenlaista kuin Vatnajökull. Mäkien korkeusero alkaa noin 700 metristä, korkeimmat kohoavat yli puoleentoista tuhanteen. Islannin vuorien hyvä puoli on se, että lähestymiset ovat hyvin maltillisia. Lähes jokainen noustu metri on myös hyvää, laskettavaa mäkeä.

Viime vuonna jälleen Islannissa laskeneena yllätyin vielä lumen laadusta. Kuvien perusteella olin päätellyt, että toisinaan Islannissa sataa laadukasta lunta, mutta se, että omalle kohdalle sattui parempilaatuista lunta kuin Japanissa, ihmetytti kovasti. Mainittakoon vielä, että lähes jokaisessa paikassa ylös vuorelle täytyy nousta omin lihasvoimin, sillä Islannissa hiihtokeskuksia on hyvin harvassa.

8. Marokko

Laskeutuminen Marrakechiin suksibägin kanssa on ikimuistoinen kokemus. Punaiseen kaupunkiin matkustaminen on jo ikimuistoista, mutta kun soppaan lisää vielä hiihtämisen, on tiedossa todella erikoinen reissu. Punainen hiekka levittäytyy kaikkialle, horisontissa siintää Atlasvuoristo ja hahmona voi kuvitella vuorten korkeimman huipun Jebel Toubkalin (4167 m). Atlasvuoristo saa alkunsa Agadirin rannikolta jatkuen Saharan pohjoispuolella yli 2000 kilometriä kohti Tunisiaa.

Paikallisille suksibägin kanssa matkaava turisti ei ole aivan jokapäiväinen näky, vaikka turismi onkin Marrakechissa tärkeä elinkeino. Turisteihin paikalliset ovat kyllä varautuneet, minkä huomaa kävellessään Marrakechin torilla, missä länsimaalainen on paikallisille käytännössä kävelevä lompakko. Marokkolaiset ovat myyntihenkistä kansaa, sillä minne ikinä kameran osoittaa, on joku jo ojentamassa kättään ja pyytämässä muutamaa kolikkoa tai seteliä. Tästä hieman häiritsevästä seikasta huolimatta Marrakech on erittäin hieno kokemus. Etenkin ilta-aikaan Marrakechin tori herää henkiin ja lukemattomat ruokakojut tarjoavat mitä parhainta marokkolaista ruokaa.

Varsinainen hiihtomatka alkaa vasta noin tunnin ajomatkan päässä Marrakechista. Vuorille mutkittelee kapea ja kivivyöryille altis tie. Ei ole tavatonta, että tie on poikki kivivyöryn vuoksi, ja avautumista voi joutua odottelemaan muutamia tunteja. Eräänä tällaisena odotteluhetkenä kuin tyhjästä ilmestyi hahmo, joka alkoi kaupittella meille kiviä fossiileina. Ihan hyvä idea, mutta kuka haluaa kantaa kiviä mukanaan kun on lähdössä kiipeämään vuorelle?

Patikkaretki kohti Toubkalia alkaa Imlilin kylästä. Ennen matkaan lähtöä maistellaan aavikon viskiä eli erittäin makeaa teetä, lastataan varusteet aasien selkään ja heitetään huolet olan yli jorpakkoon. Näin patikkamatka kohti lumia voi alkaa hyvillä mielin. Hyvänä lumivuotena lumiraja voi yltää kylään asti, mutta valitettavasti käyntini osui sangen lumettomaan vuoteen. Niinpä valtaosa patikasta tehtiin kivistä vuoristopolkua pitkin. Patikoinnin kannalta se oli varmasti hyväkin asia, sillä sohjossa rämpiminen olisi ottanut kunnon päälle huomattavasti enemmän. Kunto on koetuksella kuivallakin kelillä, sillä ensimmäiselle päivälle jää 1500–1700 metriä noustavaa, ja etäisyyttä yöpymispaikalle eli Ranskan alppikerhon perustamalle vuoristomajalle on 15–20 kilometriä. Historiaa majalle on kertynyt, sillä se rakennettiin juuri ennen toista maailmasotaa, kesällä 1938. Vaellus- ja alppikulttuuri ovat siis täälläkin eläneet jo vuosikymmeniä.

Yö vuoristomajalla on juuri niin rauhallinen kuin näin syrjäisellä paikalla voi olla. Pakkanen on reippaanoloinen ja majan kamiina ei aivan jaksa lämmittää tupaa riittävän lämpimäksi, jotta sisällä olisi viihtyisää. On siis järkevintä sulloutua makuupusseihin ja alkaa palautua seuraavan päivän nousua varten. Majalta huipulle on noustava vielä lähes 1000 kilometriä. Nousu on kuitenkin kaiken vaivan väärti. Maisema Jebel Toubkalilta avautuu jokaiseen suuntaan. Etelässä häämöttää Saharan autiomaa ja pohjoisessa Marrakechin kaupunki erottuu muusta maisemasta kaupunkimaisen olemuksensa vuoksi. Saharan läheisyys ja eteläinen sijainti tuntuvat suksien alla. Laskun alkuosaa peittää auringonpehmentämä lumi ja nautinnollinen firnilasku on totisinta totta. Vuoren varjoon päästyä laskureitin alaosa muuttuu jäiseksi rinteeksi. Mäki on sen verran viettävä, ettei kaatuminen ole hyvä vaihtoehto. Onneksi paikallisopas lupautuu innoissaan hiihtomalliksi. Toisinaan Toubkalilta voi kuulemma löytää puuteriluntakin. Olisi mahtavaa kokea se henkilökohtaisesti.

7. Argentiina

Laskettelun parissa kasvaneena tulee automaattisesti ajatelleeksi, että laskeminen on osa normaalia elämää. Näin se aivopesu toimii. Matkoilla ollessaan kuitenkin huomaa, että laskeminen on parempiosaisten elämäntapa. Esimerkiksi Argentiinassa vuoret ja niillä tapahtuva ilottelu on puhtaasti erittäin hyväosaisten harrastus. Bussimatka Argentiinan pääkaupungista Buenos Airesista San Carlos de Barilocheen kestää 19 tuntia, ja sen aikana voi ihmetellä ikkunasta maailmaa, jonne on itse juuri matkaamassa: köyhänoloisia kyliä ja kaupunkeja, rujonkaunista maisemaa ja tarinoiden hevosmiehiä tekemässä työtään hartiavoimin. Maisemaa ihmetellessä matka taittuu kivuttomasti.

Vaihtoehtoisesti ajan saa kulumaan seuraamalla viereisen penkin miehen kokalehtien pureskelukimaraa. Tuntien ajan seurasimme hänen vaipumista yhä syvemmälle deliriumiin. Jossain kohtaa hieman kuumotti, kun herra alkoi käyttäytyä järjenvastaisesti. Tietyissä Etelä-Amerikan maossa kokalehtien hallussapito ja käyttö on sallittua, ja niitä käytetään lääkintätarkoituksiin, esimerkiksi helpottamaan korkeuserojen aiheuttamia oireita ja synnytyskipuja. Tietoa aineen laillisuudesta meillä ei kuitenkaan ollut, kun poliisipartio teki bussiimme ratsian koirien kanssa. Aine vaikutti olevan laillista, sillä herra jatkoi lehtiensä mutustelua suupielet harmaina ja poliisit poistuivat paikalta toivottaen päivänjatkoja. Määränpäähän päästyämme viereisen penkin herra ojensi meille suureksi yllätykseksemme ison säkin lehtiä ja häipyi tuntemattomille teille. Siinä huuli pyöreinä ihmettelimme, mitä säkillä tekisimme ja sulloimme sen laukkuun. Olo oli kuin milläkin huumediilerillä.

Vierailu Barilochen lähivuorille luo todella vahvan kontrastin kahden erilaisen maailman välille. Köyhät pysyvät visusti erossa hiihtämisestä. Tavallisella argentiinalaisella ei ole kuuna päivänä mahdollisuutta tähän harrastukseen. Väestön rikkaampi osa sen sijaan viettää yltäkylläistä juhlaa. Asadoa eli paikalliseen tyyliin grillattua lihaa kuluu ja viini virtaa. Asado-grillijuhlia kannattaa kyllä kokeilla, jos osuu joskus paikalle.

Sää Andien vuoristossa vaihtelevat reippaasti. Tuulelta ei voi välttyä, sillä täällä kohtaavat Atlantin ja Tyynenmeren suunnista tulevat rintamat. Se tuo mukanaan lunta. Vielä muutama viikko ennen reissua Barilochessa pelattiin golfia eikä syksy tuntunut millään vaihtuvan talveksi. Onneksi sää kuitenkin muuttu,i ja lunta alkoi vihmoa alas sellaisella tahdilla, että se sai paikan päällä aikaan lievän kaaoksen. Argentiinan infrastruktuuria ei ole rakennettu talvia varten, vaikka talvi on täälläkin kerran vuodessa. Muutaman päivän lumisateiden jälkeen julkinen liikenne oli pysähdyksissä ja vuorilta piti löytää pois omine nokkineen. Kun melkein kaikki toivo oli menetetty, pimeä oli laskeutumassa ja Suomi-poika alkoi jo varautua talvihorrokseen siirtymiseen, aivan viime hetkellä Crocodile Dundeen näköinen mies tarjosi kyytiä takaisin kaupunkiin. Paikallinen vieraanvaraisuus näytti kasvonsa ja edelleen muistelen tätä tapausta lämmöllä.

Jos kaipaa kontrastia Barilochen hälinään ja haluaa maistaa tuntua maailman reunalla olemisesta, kannattaa suunnata kohti Las Lenasia. Se on ehkä Argentiinan tunnetuin laskettelukohde ja tunnetaan erityisesti vapaalaskumahdollisuuksistaan. Tie Las Lenasiin antaa osviittaa siitä mitä tuleman pitää. Syvällä vuoriston sydämessä sijaitsevaan keskukseen vievän tien varsilla ei näe juuri muuta kuin tuulta ja tomua. Pitkähkön ajomatkan päässä siintää pieni kylä, joka on rakennettu puhtaasti laskettelun ehdoilla. Ja laskemista täällä piisaa.

Las Lenasin hissit vievät korkealle pilvien yläpuolelle, tai siltä ainakin tuntuu. Tuuli on jatkuva ystävä ja yhteys muuhun maailmaan olematon. Paikalle haluavan on hyvä tietää, että huipulle pääsee vain yhdellä hissillä, joka on tunnetusti aina rikki tai tuulen vuoksi poissa käytöstä. Jos näin pääsee käymään, on matkaan hyvä varata nousukarvat ja tehdä omatoimisia nousuja lähivuoristoon. Argentiinassa tai Chilessä hiihtäessä kannattaa pitää mielessä myös se, että hotellihuonetta ja hissilippua on vaikea buukata erikseen. Täällä hiihtokeskuksiin on tapana myydä viikkopaketteja, joihin kuuluu täyshoito ja hissilippu. Las Lenas on kuitenkin paikka, jonka jokaisen hieman enemmän reissanneen hiihtäjän tulisi nähdä edes kerran elämässään.

6. Dubai eli Yhdistyneet Arabiemiirikunnat

Dubaihin matkaa moni auringon toivossa ja aurinkoa siellä piisaakin. Minulle auringon porottava lämpö on lähinnä tuskaista hikoilua ja hampaiden kiristelyä. Vietän mieluummin aikani varjossa tai jossain viileämmässä paikassa. Meitä on moneen junaan.

Auringon porotuksesta huolimatta Dubai on paikka, jossa voi liukua lumella eli harrastaa laskettelua. Toisinaan se saattaisi onnistua myös luonnonlumella, sillä kaikista oletuksista huolimatta Dubain taustalla häämöttäville vuorille sataa joskus valkoinen huntu ja siinä voisi ainakin teoriassa tehdä käännöksiä. Sen varaan on kuitenkin turha laskea, ja siksi paikalliset insinöörit ovat ratkaisseet pulman. Kuten kaikki muukin Dubaissa, myös laskettelukeskus on keinotekoinen.

Ski Dubai on pienen Etelä-Suomen keskuksen kokoinen tekomäki, joka on rakennettu ostoskeskuksen kupeeseen. Ostosten lomassa voi käydä luistelemassa, lumilautailemassa tai suksimassa. Keskuksessa on kaksi mäkeä ja tuolihissi. Pulkkailijoitakaan ei ole unohdettu. Mäessä vierailevalle on tarjolla koko paketti yhdenmukaisista haalareista laskuvälineisiin saakka. Omia välineitä ei siis tarvitse paikalle raahata ja tuskin kovin moni Dubaihin matkaava sellaisia mukaan ottaisikaan. Näin jälkeenpäin voi todeta, että onhan siinä ripaus eksotiikkaa myös itselle, mutta toista kertaa ei minua tähän maailmankolkkaan saa, vaikka tarjolla olisi hiihtoa.

Seuraavassa kirjoituksessani kerron, mitä asioita kannattaa ottaa huomioon, jotta erikoisempi laskettelureissu onnistuu, ja kerron tietenkin listani viisi seuraavaa paikkaa.

Teksti ja kuvat: Jan-Erik Blomberg