
Disentis – Maailmanluokan korkeuseroa pienessä keskuksessa
Sveitsiläinen Disentis / Mustérin kunta sijaitsee Reinin laaksossa yli kolmeen kilometriin kurkottavien huippujen ympäröimänä. Jo 700-luvulta saakka asutetun luostarikylän yläpuoleisilta rinteiltä löytyy muutamia hyviä laskuja. Kohteen todellinen lahja hiihtokansalle ovat kuitenkin eräät maailman parhaista off-pisteistä ja korkeusero, joka ei jää vaatimattomaksi edes planeetan tunnetuimpien keskusten rinnalla.
Hiihtoalueena Disentis tarjoilee laskijalle kourallisen aloittelijaystävällisiä rinteitä. Laskumaasto laajenee Sedrun-Oberalp –hissilipulla kattamaan myös läheisen Sedrunin ja Oberalp-solan muut hiihtokeskukset, joihin myös tällä hetkellä nopeasti kehittyvä Andermatt lukeutuu.
Alueella liikkuminen onnistuu muutenkin vaivattomasti, sillä keskusten välillä liikennöi Matterhorn Gotthard Bahn –alppijuna. Juna kuljettaa laskijat kahdessakymmenessä minuutissa Disentiksestä Sedruniin.
Helppoa laskettavaa ja kiireetöntä menoa rinteissä
Disentis-Sedrunin omat merkityt rinteet ovat helppoja sinisiä ja punaisia laskuja. Suurta jyrkkyyttä tai päätähuimaavaa vauhdin hurmaa ei pääse kokemaan, mutta muutoin jokaiselle löytyy valikoimasta jotakin. Rinnekilometrejä on yhteensä 60. Sedrunista löytyy samassa vaikeustasossa vielä 50 kilometriä laskettavaa lisää.
Erityisen hyvin lapsia ja aloittelijoita palvelee Disentiksessä keskeisellä paikalla sijaitseva Caishavedan hiihtoalue. Alueella on mukava valikoima helppoja ja lyhyitä rinteitä perheen pienimmille. Alueella on myös hiihtokoulu, rinneravintola sekä Zain välinevuokraamo ja –myymälä.
Hoidettuja rinteitä löytyy lisää muista Gotthard Oberalpin hiihtokeskuksista, joissa on todennäköisesti myös enemmän kanssalaskijoita kuin Disentiksessä. New school –laskijat löytävät parkin Sedrunista ja hieman kauempaa Andermattista.
Offareilla lumi on syvää ja korkeusero huimaa päätä
Disentiksessä laskettelevat suuntaavat yleensä offareille, joista hiihtokeskus tunnetaan maailmalla laajemminkin. Hissit nousevat Péz Aultin yläasemalle mukavaan 2 830 metrin korkeuteen. Laskuilleen saa parhaimmillaan huikean 1 600 metrin korkeuseron suoraan hissiltä hissille. Yläasemalla lumi on lähes aina syvää ja houkuttelevaa, eikä Péz Aultilta ympäristöön tähyillessä hienoista laskulinjoista ole pulaa.
Hyvä vaihtoehto on suunnata Val Grondaan, jossa syvää ja koskematonta puuteria riittää kiireisinäkin päivinä kaikille halukkaille. Val Grondaa suurempaa lumiseikkailua kaipaavat voivat hyvällä säällä ja hyvillä varusteilla vaeltaa Péz Aultilta Oberalpstockin salaisille puuterikätköille.
Kiinnostavan ja tuoreen laskettavan ei pitäisi takamaastoissa loppua pitkään aikaan. Etenkin pidemmillä lomilla kannattaa pitää mielessä, että läheinen Andermatt tunnetaan Disentiksen tavoin maailmalla juuri hyvistä puuterilaskuistaan. Kun molempien hissit vielä sisältyvät samaan lippuun ja juna liikennöi väliä kätevästi, ei mahdollisuutta laskea Gotthard Oberalpin hiihtokeskuksissa kannata todellakaan missata.
Luostareita ja kylpylöitä
Graubündenin kantonissa, Reinin laaksossa sijaitseva Disentis / Mustér on historiallinen luostarikylä, jonka siluettia 700-luvulla rakennettu benediktiiniläisluostari edelleen leimaa. Vanha luostari toimii nykyään sekä kouluna että museona ja on avoin yleisölle, joten pahimman historia-nälän voi tyydyttää kylässä vaivatta.
Rennompaa ohjelmaa löytyy läheisestä Sedrunista, jossa on kylpylä Bogn Sedrun kaikilla mukavuuksilla. Pitkän päivän jälkeen sauna, uima-allas ja hieronta rentouttavat kehoa ja mieltä mukavasti. Kylpylä onkin hyvä vaihtoehto illanvietolle, sillä kunnollista after skitä on laakson pienistä kylistä turha etsiä.
Disentis on pieni paikka, joka kykenee tarjoamaan aloittelijoille hyviä rinteitä ja taitaville maailmanluokan offpiste-laskuja huikean korkeuseron siivittämänä. Hiihtokeskus on tämän lisäksi osa suurempaa Sedrun-Oberalp –kokonaisuutta, joten laskettavan ei todellakaan pitäisi loppua kesken.
Disentis – Rauhallinen after ski ja helpot lennot
Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että sekä Disentis-Sedrunissa että Oberalp-solan muissa keskuksissa after ski on edelleen todella hiljaista, joten bilepaikaksi ei Disentiksestä ole. Tilanne saattaa kuitenkin Andermattin kasvuponnisteluista johtuen olla muuttumassa, joten alueen hiihtokeskuksia ja niiden menoa kannattaa pitää tarkasti silmällä.
Helpoiten Disentikseen pääsee lentämällä joko Zürichiin tai Milanoon. Zürichistä matkaa voi jatkaa junalla tai vuokra-autolla. Matkaa kertyy yhteensä noin kahden tunnin verran. Ajomatka Milanosta on hieman pidempi ja kestää yhteensä lähemmäs kolme tuntia.
Etusivu › Foorumit › Löydä maailman parhaat hiihtokeskukset › Alpit › Sveitsi › Disentis
Tämä aihe sisältää 0 vastaukset, 1 kirjoittaja, ja siihen kirjoitti viimeksi
redland 11 vuotta, 1 kuukausi sitten.