Sälen - hiihtokeskus
  • Sälen
    Sälen tuolihissi
    Sälen tuolihissi
    Sälen reili
    Sälen puuteri

Sälen – Ruotsin suurin perhekohde

Keski-Euroopan korkeuseroihin ei länsinaapurissamme yleensä ylletä, mutta muulla tavoin suuria hiihtoalueita rajan takaa kuitenkin löytyy. Näistä Ruotsin laskupaikoista kaikkein suurin hissien ja rinteiden lukumäärällä mitattuna on neljästä hiihtokeskuksesta koostuva Sälen. Alue sijaitsee vain neljän tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta, joten rinteiden tavoittaminen laivalla ja omalla autolla onnistuu pienellä suunnittelulla helposti.

Perillä yhdistetyltä Sälenin hiihtoalueelta löytyy 145 kilometriä merkittyjä rinteitä, noin sata hiihtohissiä ja pohjoismaiseen tapaan mittava latuverkosto maastohiihtoon. Määrällisesti laaja tarjonta kuitenkin kallistuu selkeästi lasten ja aloittelijoiden miellyttämiseen. Alppien mittakaavassa haastavien rinteiden tarjonta on vähäistä ja maastoltaan vuorten rinteet ovat loivia ja helppoja.

Alkeiden oppimiseen Sälenin maasto ja tarjonta sopivat kuitenkin hyvin. Lapset ja laskuharrastusta aloittelevat nuoret saavat hiihtokeskuksesta paljon irti ja hiihdonopettajat puhuvat sekä ruotsia että hyvää englantia, joten aivan alkeistakin pääsee tarvittaessa aloittamaan.

Lindvallen – Laskettelun alkeita Ruotsissa

Sälenin lapsiystävällisistä hiihtokeskuksista Lindvallen lienee sitä kaikkein selkeimmin. Euroopan suurin sompahissein yhdistetty lastenmaa, Valletorgetin seikkailualue ja ihmisten seurassa alueella laskettelevat lumiukkomaskotit tekevät alueesta lapsia ilahduttavan suuren leikkipaikan.

Kokonaisuutena Lindvallenin hiihtokeskus jakautuu neljään pienempään osaan. Söderåstorget, Snötorget, Gustavtorget ja Sälfjällstorget ovat kaikki omia alueitaan, joita hissit, ladut ja tiet yhdistävät.

Haasteita etsivät laskijat joutuvat rinteiden osalta pettymään Lindvallenin tarjontaan. Kolme mustaa rinnettä löytyvät kaikki keskitetysti hiihtokeskuksen eteläpuolelta. Jibbailuun Lindvallenista löytyy asiansa hyvin ajava Pink Park.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Högfjället – Lapsiperheiden minikohde

Lindvallenin hissiverkosto jatkuu länteen Sälfjällstorgetilta. Vuoren toiselta puolelta hissimatkan päästä löytyy Högfjälletin pieni hiihtokeskus. Siinä missä Lindvallen on pieni ja erityisen lapsiystävällinen, Högfjälletissä korostuu pienestä koosta johtuen palveluiden läheisyys ja rinteiden ruuhkattomuus.

Täälläkin rinteet ovat loivia ja leveitä eikä keskuksessa ole niitä kuin vajaa kymmenen. Tarjontaa voi kuitenkin jatkaa jo aiemmin mainitulla hissiyhteydellä Lindvalleniin – yhdistetty alue tarjoaa harrastajalle yhteensä 56 merkittyä rinnettä. Hissimatka kahden keskuksen välillä taittuu noin 20 minuutissa ja samaa lippua käytetään molemmissa kohteissa.

Hundfjället – Peikkometsä ja jyrkkä Vägen

Kahdenkymmenen minuutin ajomatkan päässä Lindvallenin ja Högfjälletin hiihtokeskuksista löytyy Sälenin toinen suuri kokonaisuus – Hundfjället ja Tandådalen. Aiemmin mainittujen tapaan nämäkin on yhdistetty hissijärjestelmällä toisiinsa ja molemmat ovat käytettävissä Sälen Pass -hissilipulla.

Hundfjället palvelee Lindvallenin tavoin ensisijaisesti lapsiperheitä. Hiihtokeskuksen oma henkilökunnan valvoma lastenmaa on nimeltään Trollskogen/Trollens Snölekland tai peikkometsä, jonne perheen pienimmät voi jättää hoitoon kun vanhemmat suuntaavat haastavampiin rinteisiin.

Hundfjälletista myös musta Väggen, joka on yksi Ruotsin jyrkimmistä rinteistä. Hiihtokeskuksen rinteet ovat väriltään kuitenkin etupäässä punaisia. Maastoltaan Hundfjället muistuttaa Lindvallenia, mutta on yleistäen astetta haastavampi kokonaisuus jossa kaikkein helpoimmat laskut ovat harvemmassa.

Tandådalen – Sälenin ja koko Ruotsin parhaita parkkeja

Sälenin neljästä hiihtokeskuksesta eniten haastavia mustia rinteitä tarjoaa Hundfjälletin itäinen naapuri Tandådalen. Ekspertit kääntävät katseensa kohti hiihtokeskuksen länsirinteitä, jossa laskut ovat koko Sälenin vaikeimpia mustia. Todella haastavia ruotsalaiskeskuksen rinteet eivät silti ole, mutta verrattuna Sälenin muuhun tarjontaan viihtyvät taitavammat parhaiten nimenomaan Tandådalenissa. Varovaisemmat laskijat ottavat hiihtokeskuksesta hissin hieman leppoisampaan Hundfjälletiin tai pysyvät helpommilla itäisillä rinteillä.

Tandådalenin keskuksen ylpeys ovat sen lukuisat parkit, jotka kilpailevat Åren kanssa Ruotsin parhaiden parkkien maineesta. Pelkästään Tandådalenissa on neljä nimettyä parkkia eritasoisten temppujen treenaamiseen. Junior Park, Tandådalen Super Park, Sprite Big Air Arena sekä Oakley Rail Park tarjoavat sekä rentoa että vauhdikasta menoa lautailijoille ja muille parkkilaskijoille.

Plussat

  • Sopii hyvin lapsille ja aloittelijoille
  • Todella tasokkaat parkit
  • Paljon laskettavaa yhdellä hissilipulla

Miinukset

  • Taitaville laskijoille vähemmän tekemistä
  • Hajanainen
  • Vaatimaton korkeusero muuten kookkaassa keskuksessa