Kasurila - hiihtokeskus

Kasurila – Nuorten ja lapsiperheiden lähikeskus

Kasurila sijaitsee Siilinjärvellä, 20 kilometriä Kuopiosta pohjoiseen. Lähiseudun nuoret pääsevät rinteeseen kätevästi busilla, sillä kausikortti toimii pienestä lisämaksusta Kuopion liikenteen matkalippuna. Arki-iltaisin rinteet täyttyvätkin nuorista new-school laskijoista. Viikonloppuisin Kasurilan valtaavat kuitenkin lapsiperheet, jotka viihtyvät hyvin hoidetuissa rinteissä ja ilmaisessa lastenmaassa.

Nuorten ja perheiden suosiman laskettelukeskuksen kahdeksan rinnettä on nimetty paikkakunnan, Siilinjärven mukaan. Kasurilasta löytyvät muun muassa Etusiili, Siilistriitti, Vauhtisiili ja Metsäsiili sekä Turistisiili.

Rinteistä haastavin on Etusiili, joka kunnostautuu myös half-pipella ja suurimmilla bokseilla, kun taas leppoisin rinne on Turistisiili. Välisiilin yläasemalta kannattaa etsiä Wernerin merkattu metsäreitti, joka on erityisesti lasten suosikki.

Kasurilan parkki ja rinteet kuosissa

Vaikka Kasurilassa ei ole varsinaista parkkia, löytyy bokseja, reilejä ja hyppyreitä kiitettävä määrä. Suorituspaikkoja pidetään hyvässä kunnossa ja suunnitellaan ja uudistetaan yhdessä aktiivisen freestyleseuran, Kuosin kanssa.

Kasurilan rinteet ovat profiililtaan melko loivia, mutta hyvin viettäviä ja tarjoavat sopivan alustan aloittelevalle laskettelijalle. Kokeneemmalle laskijalle taas hyvin hoidetut rinteet soveltuvat tekniikan hiomiseen, vaikka parhaimmillaan 102 metrin korkeusero ei päätä huimaakaan.

Tavallisesti kausi alkaa Kasurilassa jo marras-joulukuussa ja keskus onkin useina talvina avannut ensimmäisten Keski- ja Etelä-Suomen laskettelukeskusten joukossa. Tehokkaan lumetuksen ansiosta kausi jatkuu huhtikuun loppupuolelle asti.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Lapsia on ajateltu

Kasurilassa lapset on otettu huomioon ja esimerkiksi suosittuun Wernerin hiihtokouluun osallistuu satoja lapsia talven aikana. Ilmainen taikamatto, lastenmaan hiihtokaruselli ja pulkkamäki takaavat hauskaa perheen pienimmille, ja alle seitsemänvuotiaat laskevat kypärä päässä aina maksutta. Myös lastenmaan yhteyteen rakennettu nuotiopaikka on kovassa käytössä.

Rento meininki vuokraamossa ja kahvilassa

Välinevuokraamossa on asiantunteva ja rento palvelu sekä hyväkuntoiset, lähes kausittain uusittavat välineet. Myös pienen skishopin tyylikäs valikoima kannattaa tarkistaa.

Rinnekahvila tarjoaa klassissia ja konstailemattomia grilliannoksia makkaraperunoista hampurilaisiin. Isoilla makkaraperunoilla lähtee taatusti nälkä, ja aina voi pyytää kahta haarukkaa. Myös lähileipomon toimittamia possumunkkeja kannattaa maistaa.

Huippupaikat ja hyvät yhteydet

Vuonna -86 avattu Kasurila kuuluu Huippupaikat Oy -ketjuun yhdessä Vuokatin ja Tahkon kanssa. Keskuksiin voikin ostaa yhteisen kausikortin tai monipäivälipun. Monipäivälipun mahdollisuutta on kätevää hyödyntää esimerkiksi 45 kilometrin päässä sijaitsevan Tahkon kanssa.

Kasurilan sijainti on keskeinen. Kuopiosta keskukseen ajaa vajaassa puolessa tunnissa, Siilinjärven keskustaan on matkaa vain kolme ja lentokentälle viisi kilometriä.

Plussat

  • Rinteet lähes aina erinomaisessa kunnossa
  • Lapsiperheet huomioitu
  • Edullinen hintataso

Miinukset

  • Viikonloppuisin rinnekahvilassa usein ruuhkaa
  • Korkeusero rajoittaa
  • Keskuksen yhteydessä ei majoitusta