Ounasvaara

Oman alamäki-kulttuurin aloituspaikka.

Taisin olla 9 tai 10 v, enkä ikinä ollut edes kuullut laskettelusta. Kaikki hiihtolomat ennen täällä käyntiä oli poikettu mummoloittein pelloilla ja järvien jäillä hiihtämässä vanhaa kunnon pertsaa, eikä alamäkeen oltu menty kuin enintään pulkalla.

No isä osti 3 kerran kortin (lippu piti näyttää hissimiehelle ala-asemalla ja samalla sai tikettiin uuden reiän – 3:n jälkeen oli turha edes yrittää) =)

Kamat vuokrattiin keskuksen vuokraamosta, lippu viriteltiin kuminauhan päähän vetoketjun vetimeen ja sitten suoraan vaatimattomasti tuolilla/ankkurilla (en muista kummalla) ylös mäen päälle.

”Rohkeana” poikana isän kannustamana lähdin laskemaan ja kaikki meni hyvin, kunnes tuli rinteen reuna vastaan ja olisi pitänyt kääntyä, mutta kun en tiennyt kuinka? Itku tuli ja kiukku nousi pintaan ja loputtomalta tuntuneen laskun loputtua, uhosin, ettei ikinä enää.

No vähänpä tiesin, sillä Isä pakotti laskemaan kaikki 3 kertaa.

Viimeisellä laskulla taisin hoksata, kuinka auraamalla ja painoa siirtämällä homma onkin ns. helpompaa.

Siitä alkoi hämmentäviin mittasuhteisiin kasvanut Laskuharrastus.

Kiitos Ounasvaara.

Sen verran vielä itse keskuksesta, että mahtaa olla paras kaupunkikeskuksista? Ns. kaikilla mittareilla – etäisyys kaupungista, korkeusero/pituus, palvelut, etc.

Ihan hirvittävästi ei liene viimeisen 30 vuoden aikana muuttunut, mutta pyörii edelleen.