Advertoriaali, Freestyle, Hiihtokeskukset, Laskettelu, Lumilautailu

Sveitsin Hiihtokeskus – Hyvän mielen kohde koko perheelle

Sveitsiin mielivän laskijan ei tarvitse suunnata aina Alpeille saakka, sillä myös kotimaassamme pääsee nauttimaan Sveitsin monipuolisista rinteistä ja aurinkoisesta palvelusta.

Usealla laskijalle Hyvinkäällä sijaitseva Sveitsin Hiihtokeskus on vielä tuntematon tuttavuus. Tutustuminen kuitenkin kannattaa. Koko perheelle soveltuvat rinteet sekä aurinkoinen palvelu tekevät nimittäin Sveitsin Hiihtokeskuksesta suositun keskuksen siihen jo tutustuneiden ja ihastuneiden laskijoiden keskuudessa.

Valttina monipuolisuus

Sveitsin Hiihtokeskuksen monipuoliset rinteet sopivat mainiosti kaiken tasoisille laskijoille.

– Ensimmäistä kertaa Sveitsiin saapuva hämmästyy usein rinteidemme monipuolisuutta. Meillä löytyy takuulla mukavaa laskettavaa kaiken ikäisille ja tasoisille. Täällä viihtyy hyvin koko perhe, kertoo Sveitsin Hiihtokeskuksen yrittäjä Markku ”Make” Hyttinen.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Kompakti keskus sopii erinomaisesti perheen yhteiseksi laskukohteeksi. Perheen pienimpien tärkeimmät palvelut, kuten lastenmaa mattohisseineen, perherinne ja hiihtokoulu, löytyvät kätevästi parkkipaikan vierestä ja rinneravintolan välittömästä läheisyydestä. Liikkuminen on erittäin helppoa eikä eksymisen vaaraa ole.

Vauhdikkaampiin rinteisiin siirtyminen vaatii puolestaan vain yhden hissinousun. Harrastuksessaan jo hieman pidemmälle ehtineille Sveitsin Hiihtokeskus tarjoaa myös Etelä-Suomen mittakaavassa sangen harvinaista herkkua. Mukavien koko perheelle sopivien laskujen lisäksi täällä pääsee halutessaan kokemaan aitoa vauhdin hurmaa haastavan jyrkässä kilparinteessä.

Parkkilaskijoiden iloksi Sveitsin Hiihtokeskuksta kehittää jatkuvasti monipuolista street- ja parkkitoimintaa. Uuden koulukunnan edustajille keskuksen erilaiset boxit, reilit ja hyppyrit luovat haastetta pitkäksi aikaa. Taitureiden huimat temput houkuttelevat usein myös tavallisia rinnelaskijoita kokeilemaan omia rajojaan pienemmässä mittakaavassa. Onnistumisen elämykset ja hauska yhdessäolo innostavat jatkamaan. Kokeiltuaan on helppo ymmärtää, mikä nykyaikaisessa freestyle-laskemisessa viehättää.

Keskuksen hyvät puitteet tarjoavat erittäin monipuoliset mahdollisuudet myös ohjattuun harrastamiseen aktiivisen seuratoiminnan myötä, vaihtoehtoja on niin suksi- kuin lautaharrastajille. Menestykseen täältä on ponnistanut esimerkiksi Peetu Piiroinen. Monipuolisuutta harrastamiseen tuo myös aktiivinen  hiihtokoulu. Laaja kurssivalikoima kehittää sekä lasten että aikuisten laskemista läpi kauden.

– Sveitsin puitteista voi nauttia myös ilman omia välineitä. Monipuolisesta välinevuokraamosta löytyy tavallisten laskettelusuksien ja lumilautojen lisäksi myös astetta eksoottisempaa tarpeistoa, kuten telemark-suksia ja Skibikejä. Vaihtoehtoja vierailuun tuovat alueella oleva pulkkamäki sekä rinteiden juurella sijaitseva laavu, jossa on kiva nauttia esimerkiksi omia eväitä ja tarkkailla rinnealueella vilistäviä laskijoita, jatkaa Hyttinen keskuksen monipuolisista mahdollisuuksista.

Keskus soveltuu vierailukohteena mutkamäen lisäksi erinomaisesti myös maastohiihdosta pitäville. Hyvinkään kaupungin ylläpitämään hiihtolatuverkostoon pääsee nimittäin aivan vierestä.

Aurinkoinen henkilökunta

Sveitsissä vallitseva kotoisa tunnelma kumpuaa erityisesti hiihtokeskuksen aurinkoisista työntekijöistä. Asiakaspalveluun panostetaan ja mäkeen saapuva kokee olevansa hyvissä käsissä.

– Hyvä tunnelma ja aurinkoinen henkilökunta on rinteidemme lisäksi tärkein syy, miksi täällä viihdytään. Tänne on turvallista ja helppoa tulla isommankin perheen kanssa. Esimerkiksi iloiset ja reippaat valvojamme kaikilla hisseillä helpottavat kokemattomia laskijoita ja varmistavat turvallisen hissimatkan. On ollut mukava huomata, että laskijat myös selvästi arvostavat palveluhenkistä asennettamme. Hyvä fiilis palkitsee puolin ja toisin, kertoo Hyttinen.

Niin vuokraamossa kuin hisseilläkin tulijat toivottavat tervetulleiksi usein nauravat kasvot ja hymyilevä suu. Laskijoista pidetään selvästi hyvää huolta. Hyvä henki tarttuu myös keskuksen vierailijoihin.

– Laskijoiden lisäksi myös moni hiihtäjä pistäytyy nauttimassa hiihtokeskuksemme hyvästä tunnelmasta ja palveluista. Esimerkiksi monipuolinen rinneravintolamme palvelee kaikkia vierailijoita ja laajasta valikoimasta löytyy vaihtoehtoja sekä isoon että pieneen nälkään. Kupillinen kuumaa hyvässä seurassa on toimivaksi havaittu päätös niin onnistuneelle laskupäivälle kuin laturetkellekin, vinkkaa Hyttinen.

Monipuolista ohjelmaa läpi talven

Sveitsin Hiihtokeskuksesta löytyy läpi laskukauden monenlaista ohjelmaa. Talvella 2014 – 15 paikan päällä kannattaa käydä tutustumassa esimerkiksi oheisiin tapahtumiin.

1. Kamapörssi-tapahtuma 21.12.2014

Käytettyjen laskuvälineiden Kamapörssissä on mahdollisuus tehdä todellisia löytöjä vaikka pukinkonttiin! Tapahtuma järjestetään Sveitsin Hiihtokeskuksen kahvilarakennuksessa.

Tapahtuman yhteydessä myös lipunmyynti on avoinna, joten samalla on mahdollisuus hankkia hissilippuja ja kausikortteja esimerkiksi lahjakortteina. Ennakkokausarin ostaneet asiakkaat pääsevät samalla myös lunastamaan kausikortin.

Tapahtuma alkaa sunnuntaina 21.12. kello 12.00 ja päättyy kello 15.00.

> Tutustu Sveitsin Hiihtokeskuksen hinnastoon

2. Kaveri mäkeen –tapahtuma 2.1.2015

Tunnetko henkilön, jonka olet aina halunnut tutustuttaa laskettelun tai lumilautailun hauskaan maailmaan? Nyt kaverillasi on mahdollisuus saada ilmainen neljän tunnin hissilippu Sveitsin Hiihtokeskukseen!

Tapahtumassa on mahdollisuus tutustua eri lajien harrastusmahdollisuuksiin ja opetukseen. Lisäksi kokeneemmat laskijat pääsevät tutustumaan laskulajeihin rinteessä, seurojen huippuvalmentajien johdolla! Mukana sään salliessa myös muuta mukavaa ohjelmaa, kuten lapsille poniratsastusta.

Mukana tapahtumassa ovat Freestyleseura Moebius, Alppihiihtoseura Hyss, Lumilautaseura Sputnik ja Sveitsin hiihtokoulu.

Tapahtuma alkaa perjantaina 2.1. kello 12.00 ja päättyy kello 16.00.

3. FreeYourHeels, telemark-tapahtuma 31.1. – 1.2.2015

Tammi-helmikuun vaihteessa järjestetään jälleen viime vuonna suuren suosion saavuttanut telemark-tapahtuma. Luvassa on kaksi päivää kantapäiden vapauttamisen hurmaa ja telemark-laskemisen riemua, kokeneiden kouluttajien opetuksessa!

Tasoryhmiä tapahtumassa löytyy jokaiselle, olitpa sitten ensikertalainen, ekspertti tai jotakin siltä väliltä. Teemoina koulutuksessa on oman taidon lisäksi ratalaskua ja freestyleä. Monipuolisten harjoitteiden ja videoinnin avulla omat taidot kehittyvät varmasti!

> Lisätietoa tapahtumasta

4. Rinnerieha-tapahtuma 14.3.2015

Sveitsin Hiihtokeskuksen rinnerieha tarjoaa kaiken ikäisille erilaisia kilpailuja, kuten lumilimbo, lumisähly ja paljon muuta leikkimielistä toimintaa. Parhaat osallistujat palkitaan asiaan kuuluvalla tavalla!

Jännitystä ja haastetta päivään tuo SkiBike Challenge –rata. Radan yhteydessä on kokeiltavissa Future Trend –maahantuojan edustamia erilaisia Skibike-malleja.

Tapahtuma alkaa lauantaina 14.3. kello 11.00 ja päättyy kello 16.00.

Miksi tulla Sveitsiin?

  1. Kaikille taitotasoille sopivat monipuoliset rinteet.
  2. Erittäin asiakaspalveluhenkiset työntekijät.
  3. Monipuolinen välinevuokraamo: laskettelusukset, lumilaudat, tellukamat ja Skibiket.
  4. Laajan valikoiman rinneravintola.
  5. Hyvä sijainti, helppo tulla kauempaakin.
  6. Kompakti koko, helppo tulla isommankin perheen kanssa.
  7. Monipuoliset freestyle-mahdollisuudet suksi- ja lautaharrastajille.
  8. Ohjatut harrastusmahdollisuudet aktiivisissa seuroissa.
  9. Aktiivinen hiihtokoulu, kursseja ja opetusta lapsille sekä aikuisille.
  10. Soveltuu hyvin myös maastohiihdosta pitäville.

Sveitsin Hiihtokeskus sijaitsee Helsinki – Tampere –moottoritien varrella Hyvinkäällä, reilun puolen tunnin matkan päässä pääkaupunkiseudulta.

Osoite: Pujottelutie 1, 05880 Hyvinkää

> Tervetuloa tutustumaan Etelä-Suomen kätevimpään mäkeen!

Pysy ajan tasalla ja seuraa Sveitsin Hiihtokeskusta sosiaalisessa mediassa:
Sveitsin Hiihtokeskus Facebookissa: https://www.facebook.com/sveitsinhiihtokeskus
Sveitsin Hiihtokeskus Instagramissa: http://instagram.com/sveitsinhiihtokeskus

Kuvat: Sveitsin Hiihtokeskus


Avainsanat:
, , , , , , , , , , , , , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Sveitsin Hiihtokeskus – Hyvän mielen kohde koko perheelle
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,75/5 - 8 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.