Rinneturvallisuus – kertaa nämä tärkeimmät säännöt!
Rinnekausi on täällä taas! Muistathan vielä rinneturvallisuussäännöt? Virkistä muistiasi kertaamalla keskeisimmät turvallisuusvinkit!
Mieli halajaa jo laskemaan. Innostuksesta huolimatta on kuitenkin hyvä pitää mielessä rinneturvallisuussäännöt, jotta säästää itsensä ja muut haavereilta.
1. Muista, että lasket omalla vastuullasi
Hiihtokeskuksissa on sääntöjä ja opasteita, joita noudattamalla rinteessä on turvallista. Rinteessä laskeminen ja rinteen ulkopuolisille alueille poikkeaminen on kuitenkin aina omalla vastuullasi.
2. Noudata sääntöjä hiihtohississä
Hissin käytöstä on rinteissä selkeät jonotus- ja poistumisohjeet. Toimi rauhallisesti äläkä leiki hississä. Leikkimisellä aiheutat vaaraa itsellesi ja muille hississä olijoille. Hissistä poistuttuasi siirry mahdollisimman nopeasti sivuun poistumisalueelta. Jos poistumisalueella on vaaratilanne, paina seis –nappia ja jää odottamaan henkilökuntaa.
3. Tunne oma taitotasosi
Säädä vauhti taitojesi sekä rinne-ja sääolosuhteiden mukaan. Laske vain rinteitä, jotka ovat taitotasoosi nähden sopivia. Voit tutustua rinteisiin etukäteen. Rinteet merkitään vaikeusastein. Tunnistat vaikeusasteen väreistä: vihreät rinteet ovat erittäin helppoja, siniset helppoja, punaiset keskivaikeita ja mustat vaikeita.
4. Ohita ja pysähdy turvallisesti
Muut laskijat tulee ohittaa riittävän etäältä ja muistaa sääntö: ylhäältä ja takaa tuleva väistää aina. Pysähdy vain paikkaan, jossa sinut huomataan.
5. Hanki asianmukaiset varusteet
Tarkista aina varusteidesi kunto ja säädä siteet oikein. Käytä oikeankokoisia varusteita. Kypärä suojaa päätäsi ja voi pelastaa sinut – älä siis unohda sitä.
6. Pue riittävästi vaatetta
Varusteiden lisäksi asianmukainen pukeutuminen on tärkeää. Pakkanen ei pilaa laskettelupäivääsi, kun valitset päällesi oikeaoppiset vaatteet. Kankaan tulee olla lajiinsopiva, vedenpitävä, hengittävä sekä liikeradat salliva.
Kerrospukeutumisessa alimmaiseksi kerrokseksi ihoa vasten puetaan kosteutta siirtävä alusasu, väliin lämpöä eristävä välikerros ja päällimmäiseksi viimalta, sateelta ja kosteudelta suojaava kuorikerros. Päällimmäiset vaatteet ovat useimmiten topattuja.
7. Vältä alkoholia
Muista syödä ja juoda riittävästi, jotta energiatasosi ei laske urheillessa. Alkoholinkäyttöä kannattaa kuitenkin välttää, jotta keskittyminen ja koordinaatiokyky eivät herpaannu rinteessä.
8. Auta muita
Jos turvallisuudesta huolimatta rinteessä sattuu tapaturma, jokaisella on velvollisuus auttaa. Jos näet tapaturman, ilmoita siitä viipymättä henkilökunnalle. Osassa hiihtokeskuksista on myös SPR:n vapaaehtoisia rinnepäivystäjiä, jotka auttavat onnettomuuden sattuessa.
Lähde: Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry
Teksti: Maiju Tuovinen
Kuva: Bruce McKay Yellow Snow Photography via Compfight cc