Hyppää sisältöön

Loistavat puitteet laskulomalle: Break Sokos Hotel Koli

Kolin hienot rinteet ja ainutlaatuiset maisemat luovat upeat puitteet ikimuistoiseen laskulomaan. Eniten lomasta saa irti varaamalla majoituksen Kolin parhaalta paikalta Break Sokos Hotel Kolilta.

Ainutlaatuinen irtiotto arjesta

Kolin ainutlaatuisuus paljastuu parhaiten paikan päällä – vastassa ovat hienot rinteet kuvankauniissa kansallispuistossa. Kolilla vierailijaa odottaa aidosti rentouttava loma, rauhallisuus on kaikkialla läsnä.

– Kun kaipaat irtiottoa arjesta, ota suunnaksi Koli! Hotellilta avautuva näkymä Pieliselle tuntuu jatkuvan silmin kantamattomiin ja taivas on käsin kosketeltavan lähellä. Täällä rentoudut takuulla pelkästään jo maisemia ihaillen, avaa hotellinjohtaja Jukka-Pekka Pesonen Kolin ainutlaatuisia puitteita onnistuneeseen lomaan.

Break Sokos Hotel Koli sijaitsee keskeisellä paikalla aivan Kolin huippujen tuntumassa. Laskemaan pääsee suoraan hotellilta, upeat Ukko-Kolin rinteet avautuvat aivan vieressä. Nautinnollisen rinnepäivän kruunaavat hotellin monipuoliset palvelut.

– Kolilla kaiken keskipisteessä on monipuolisia elämyksiä tarjoava hotelli oheispalveluineen, Kolilla voit laittaa jo sängyssä monot jalkaasi ja hypätä suoraan ovelta rinteisiin. Rinnepäivän jälkeen on taivaallista pulahtaa maisemakylpylän hellään huomaan. Päivän kruunaa maistuva illallinen hotellin ravintolassa, jatkaa Pesonen.

Hemmottelua koko keholle

Koli Relax Spa on Suomen ainut kansallispuistossa sijaitseva maisemakylpylä ja todella uniikki kokemus. Hotellin yhteydessä sijaitseva kylpylä hemmottelee kokonaisvaltaisesti niin laskijoiden kuin muidenkin vieraiden aisteja.

– Kolin hemmottelukylpylä on erityisesti aikuisten rauhallinen rentoutumispaikka. Kylpylävierailu on kokonaisvaltainen elämys, jossa yhdistyvät hienosti rentoutuminen sekä Kolin ainutlaatuinen luonto ja kulttuuri. Rentouttavan musiikin soidessa taustalla on kiva nauttia vaikkapa lasi kuohuviiniä ja ihailla avautuvia maisemia ulkopaljussa tähtitaivaan alla, siinä unohtuvat takuulla arjen huolet, kertoo Pesonen kylpylän puitteista.

Koli Relax Spa houkuttaa huolehtimaan omasta hyvinvoinnista. Kylpylästä löytyy monenlaisia altaita, saunoja, elämyssuihkuja ja paljuja, joista voi nauttia omien tuntemusten mukaan. Luksusta vierailuun tuo kylpyläelämykseen kuuluva Lumenen kylpykiulu tai raikas juomakiulu.

– Kylpylän asiakkaat voivat valita kylpylävierailullaan mieleisensä saunapolun sen mukaan, mitä tunnetta haluavat korostaa. Esimerkiksi rinnepäivän jälkeen suosittelemme Palauttavaa saunapolkua, jonka lomassa on ihana käyttää Lumenen hipiää helliviä tuotteita. Kylmä-kuumavaihtokylpy elvyttää koko kehon sekä laskemisen väsyttämät jalat, vinkkaa Pesonen.

Kylpylävierailuun kannattaa yhdistää myös hemmotteluhoitoja ja hierontoja, joita on saatavana kylpylän vieressä toimivalta Kolin Kosketus –kauneushoitolalta.

> Tutustu Koli Relax Spahan

Elämyksiä jokaiseen makuun

Vierailua kauniiseen Karjalaan täydentää mehevä ruoka ja alueen ainutlaatuiset makuelämykset. Hotellin ravintolat hyödyntävät kekseliäästi perinteisiä klassikkoja sekä paikallisia makuja ja lähiruokaa.

Grill it!

Grill it! –ravintolan erikoisuutena on puuhiiligrilli, joka antaa aidon savun ja grillauksen maun. Jo pelkkä ravintolavierailu on itsessään elämys, sillä ikkunoista avautuu häikeisevä näkymä Ukko-Kolin laskettelurinteisiin, kansallispuistoon ja Pieliselle.

– Tarjolla on puhtaita makuja ja Pohjois-Karjalan parhaat pihvit! Tarjolla on monipuolisen Grill it! –listan  lisäksi myös Paikallinen à la carte –lista. Hyvä aika vierailla on esimerkiksi suosittujen burgerviikkojen aikaan 2.3.-19.4.2015, kertoo Pesonen.

Kahpitsa Pizzakahvila

Kahpitsa tarjoaa pizzaa ja pikkupurtavia. Ikkunasta näkyy komeasti Pielinen.

– Tarjooma on pääasiassa paikallisista tuotteista, joita voit nauttia tunnelmallisen takka-leivinuunin äärellä. Suosittelen kokeilemaan vaikka muikkupitsaa, joka on oma suosikkini, vinkkaa Pesonen.

Hiekkapakka

Hiekkapakka on hotellin tunnelmallinen kirjastobaari.

– Hiekkapakka taipuu moneksi, esimerkiksi kylpylävierailun jälkeen rentoutumista on mukava jatkaa täällä. Myös railakkaampi päätös rinnepäivälle onnistuu ongelmitta Hiekkapakassa vaikkapa karaoken merkeissä.

Rinneravintolat Rinnetupa ja Sula

Rinteessä viihtyvää Kolin kävijää palvelevat rinneravintolat Rinnetupa ja Sula.

– Tunnelmallinen ja rento Rinnetupa tarjoaa kahvilaherkkuja, hampurilaisia ja muita laskettelijan klassikoita Ukko-Kolin juurella. Sula palvelee puolestaan kävijöitä Loma-Kolin juurella vuokraamorakennuksessa koko laskettelukauden ajan.

Koko perheelle sopivat aktiviteetit

Vaihtelua talviseen vierailuun tuo vauhdikkaiden Ukko-Kolin rinteiden lisäksi profiililtaan helpompi Loma-Kolin rinne-alue, joka sijaitsee vain 10 kilometrin päässä hotellilta. Loma-Kolin juuri uudistettu lastenmaa, snowtube-mäki, omat lastenrinteet, Werneri-hiihtokoulut sekä pihapiirin laavut ja kota takaavat rentouttavan puuhapäivän koko perheelle.

– Rinteitä Kolilla on yhteensä 13. Kansallispuistossa sijaitseviin Ukko-Kolin rinteisiin pääsee suoraan hotellilta. Ukko-Kolin legendaarista mustaa pitää moni laskija Suomen haastavimpana rinteenä. Loma-Kolin rinteet soveltuvat puolestaan erityisesti perheille ja lautailijoille, kertoo Pesonen Kolin talvisista mahdollisuuksista.

Koli tarjoaa lomailijalle ainutlaatuisen rinneriehan lisäksi myös paljon muutaRinteiden lisäksi myös Kolin ladut ovat maamme kärkikaartia, esimerkiksi Suomen pisin 25 kilometrin valaistu latu tarjoaa hiihtäjille sekä haasteita että kauniita maisemia. Satumaiseen luontoon tutustumiseen soveltuu erinomaisesti myös lumikenkäily.

Kolin ja Tahkon välille on valmistunut vuoden 2015 alusta moottorikelkkareitti. Kelkkareitin pituus on 165 kilometriä ja reitti ulottuu Joensuuhun asti.

–Kolin henkeäsalpaavat maisemat ihastuttavat kaikkina vuodenaikoina! Sulan maan aikaan kansallispuiston merkityt reitit kutsuvat vieraita päiväretkille ja pidemmillekin vaelluksille. Kesäaikaan Pielinen, Suomen viidenneksi suurin järvi, soveltuu hyvin purjehtijoille, moottoriveneilijöille ja melojille. Kolin historiasta ja kulttuurista kiinnostuneet voivat puolestaan vierailla hotellin pihapiirissä olevassa Luontokeskus Ukossa. Vaihtelevat näyttelyt tekevät lähtemättömän vaikutuksen.

Lisätietoa Break Sokos Hotel Kolista

Break Sokos Hotel Koli sijaitsee 75 kilometriä Joensuusta pohjoiseen. Hotellissa on yhteensä 73 huonetta, jotka kaikki ovat savuttomia. Ravintola-, kahvila- ja kokoustilat on uusittu kokonaan loppuvuodesta 2012.

Henkilökunta suosittelee – laskemisen lisäksi

  1. Rentoudu Koli Relax Span uniikissa maisemakylpylässä ja kauneushoitola Kolin Kosketuksen hoidoissa.
  2. Nauti Pohjois-Karjalan parhaat pihvit Grill it! –ravintolassa puuhiiligrillillä valmistettuna.
  3. Juo kupponen kuumaa hotellin upealla maisematerassilla.
  4. Lainaa vastaanotosta Sportti Break –paketti ja tee tehokas kahvakuulajumppa vaikkapa ulkona kansallismaisemissa.
  5. Valloita Ukko-Kolin huippu lumikengillä.
  6. Istahda Kirjastobaari Hiekkapakan keinutuoliin kirjan kera ja rentoudu.

> Tervetuloa Kolille, varaa oma lomasi heti!

Koe pala kauneinta Suomea ja ihastu Koliin oheisen videon myötä:

Lähde ja kuvat: Break Sokos Hotel Koli

Tutustu Kolin hiihtokeskusesittelyyn Lumipallossa