Hyppää sisältöön

Alppihiihdon MM-kisat 2015

Alppihiihdon maailmanmestaruuksista kisataan helmikuussa Yhdysvalloissa.

Hiihtolajien MM-kilpailut käynnistyivät viikonloppuna Itävallassa, kun freestylehiihtäjät ja lumilautailijat avasivat MM-kisaputken Kreischbergissa. Näiden kisojen jälkeen vuoroon MM-kisanäyttämölle astuvat alppihiihtäjät Yhdysvaltojen Vailissa ja Beaver Creekissä.

Suomen joukkueessa ensi vaiheessa viisi urheilijaa

Ski Sport Finlandin hallitus on valinnut ensimmäiset urheilijat Suomen alppihiihtojoukkueeseen MM-kilpailuihin. Ensimmäisessä erässä Suomen edustusjoukkueeseen valittiin viisi urheilijaa. Joukkuetta voidaan täydentää 26. tammikuuta saakka,

Naisten joukkueen muodostaa tässä vaiheessa hyvillä laskuilla Eurooppa-cupissa vakuuttanut Merle Soppela. Soppela on laskenut kuluvalla kaudella neljä kertaa Eurooppa-cupissa kymmenen parhaan joukkoon.

Miesten joukkueeseen valittiin tällä kaudella maailmancupin pisteille suurpujottelussa laskeneet Marcus Sandell, Samu Torsti ja Eemeli Pirinen. Lisäksi joukkueeseen valittiin ehdollisena vauhtilajien erikoismies Andreas Romar, joka palasi harjoitusrinteeseen maanantaina Italian Tarvisiossa. Romarin valinta vahvistetaan hänen osoittaessa kilpailukykyisyytensä eli hänen tulee olla fyysisesti valmis kilpailemaan loukkaantumisen jälkeen.

Suomen joukkuetta täydennetty

MM-joukkueeseen jo valittujen viiden urheilijan lisäksi viimeisessä valinnassa joukkueeseen nousivat mukaan Kristiina Rove ja Joonas Räsänen. Molemmat MM-joukkueeseen uusina valitut alppihiihtäjät omaavat kokemusta Pohjois-Amerikan rinteiltä, Roven opiskellessa Utahissa ja Räsäsen New Mexicossa.

Rove vahvistaa Merle Soppelan kanssa naisten joukkuetta suurpujottelussa ja pujottelussa, lisäksi Roven valinta mahdollistaa Suomen osallistumisen joukkuekilpailuun 9. helmikuuta.

Miesten pujottelussa 15. helmikuuta Räsänen on ainoa suomalaislaskija.

Miesten vauhtilajeissa vahvistettiin lisäksi Andreas Romarin osallistuminen MM-kilpailuihin.

Suomen joukkue alppihiihdon MM-kisoihin 2.-15.2.2015

Naiset

Pujottelu ja suurpujottelu

Merle Soppela, Santa Claus Ski Team

Kristiina Rove

Miehet

Syöksylasku, supersuurpujottelu, alppiyhdistetty

Andreas Romar, Vasa Skidklubb

Suurpujottelu

Marcus Sandell, GrIFK Alpine

Samu Torsti, Vasa Skidklubb

Eemeli Pirinen, PHS-Alppi

Pujottelu

Joonas Räsänen

Lähde: Ski Sport Finland
Kuva: Ski Sport Finland
Edit: 28.1.2015 täydennetty joukkuetta uusilla valinnoilla