Hyppää sisältöön

Majoitu tyylillä – Hotelli Järvsöbaden

Aika ajoin laskureissulla vastaan tulee ainutlaatuisia majapaikkoja. Yksi tällainen tutustumisen arvoinen helmi on Hotelli Järvsöbaden Ruotsissa.

Historian lehtien havinaa laskumatkaajalle tarjoaa Järvsössä 110 vuotta vanha perhehotelli, jossa ovat majoittuneet muun muassa maailmankuulu lastenkirjailija Astrid Lindgren ja kruununprinsessa Victoria. Sekä lukuisat muut ruotsalaiset kuuluisuudet aikojen saatossa.

Hotelli Järvsöbadenilla on pitkä historia

Vuodesta 1905 Hotelli Järvsöbaden on toivottanut tervetulleeksi matkaajat läheltä ja kaukaa.

Hotellin syntyyn on syynä reumatismi. Olof Pehrsson oli nimittäin kärsinyt vuosia taudista ja joutunut hakemaan helpotusta vaivoihinsa Etelä-Ruotsin terveyskylpylöistä. Kypsässä 65-vuoden iässä hän päätti, että nyt saa riittää. Reissaamiset on nyt tehty, hän päätti – ja perusti oman kylpylähotellin.

Idea ei tullut tosin ihan tyhjästä, sillä jo 1800-luvun puolivälissä suvun maatila oli toiminut majatalona. Olofin päätöksen jälkeen tilan päärakennukseen remontoitiin tilat vierashuoneille. Yksi päärakennuksen siivistä muutettiin puolestaan keittiöksi ja ruokailutilaksi.

Tilan yhteyteen rakennettiin myös lämmin kylpylärakennus sekä erillinen ulkoilma-allas. Terveyskylpyjä ja hierontoja varten palkattiin myös osaavaa henkilökuntaa.

Järsvöbaden on tunnettu erinomaisesta ruuasta

Vuosien saatossa sana kiiri yhä kauemmas kauniissa Järvsössä sijaitsevasta hotellista ja erityisesti sen erinomaisista aterioista.

Edelleenkin hotellissa saattaa törmätä vieraisiin, joiden ensimmäisestä vierailusta on jo vuosikymmeniä. Kerran käytyään monet vieraista palaavat vuodesta toiseen takaisin suosikkipaikkaansa. Tällainen vakivieras hotellissa oli esimerkiksi Astrid Lindgren.

Nykyisin hotellia pyörittää suvun 4. sukupolvi Per ja Inger Ångströmin johdolla. Per toimii perheyrityksen toimitusjohtajana ja ravintolasta vastaavana keittiömestarina, vaimonsa Ingerin vastuulla on puolestaan hotellin puoli. Hotellissa auttaa edelleen myös Perin täti Gunborg Pehrsson.

Ruoka on alusta saakka ollut keskeisellä sijalla ja edelleen suuri vetonaula vieraille. Tarjolla on aitoa ja perinteistä ruotsalaista ruokaa nykyaikaisesti tehtynä.

– Alusta saakka on Järvsösbadenissa tarjoiltu päivällisellä silliä, juustoa ja soppaa ja sama perinne jatkuu edelleen. Per on hakenut aikoinaan oppia maailmalta ja näitä ruokaoppeja ja -elämyksiä hän nyt tarjoilee vieraille täällä perhehotellissamme. Haluamme omalta osaltamme näin kunnioittaa suvun tekemään työtä ja tuoda oman lisämme ja mausteemme perinteen jatkoksi, kuvailee perhehotellin vanhojen perinteiden jatkumoa Inger selvästi ylpeänä.

Ruuan lisäksi laskija arvostaa erityisesti modernia kylpylää

Vanhan hotellin ylläpito vaatii paljon työtä. Viime aikoina työtä on riittänyt erityisesti kylpylän uudistamisessa. Vuonna 2000 hotelli sai uuden ulkoilma-altaan. 2015 puolestaan valmistui täysin uusi kylpyläosasto.

– Erityisesti laskijat osaavat arvostaa modernin kylpylän hellää huomaa laskupäivän päätteeksi. Suomalaisellekin riittävät löylyt tarjoava sauna, erillinen höyrysauna sekä 8-asteinen kylmäallas ja 38-asteinen poreallas rentouttavat niin kehon kuin mielen. Oma suositukseni on ottaa ensin kunnon löylyt ja upottaa sitten itsensä kylmäaltaaseen. Järvsöbackenin rinteiltä virtaava vesi on takuulla virkistävä kokemus, vinkkaa Inger.

Kylpylän yhteydessä on myös pieni kuntosali sekä mahdollisuus hierontaan.

Vaikka puitteet palvelevat erinomaisesti laskijoita, on hotellin vieraina paljon myös muita. Laskevista asiakkaista iso osa löytää paikalle ikään kuin sattumalta, matkatessaan Etelä-Ruotsista kohti pohjoisen lumia.

– Järvsö sijaitsee puolivälissä matkaa Tukholmasta Åreen, joten moni on huomannut tämän erinomaiseksi pysähdys- ja yöpymispaikaksi. Ja kerran käytyään he yleensä tulevat uudelleen ja usein matkan kohteeksi vaihtuu tällöin pohjoisen keskusten sijaan oma mäkemme. Suomalaisia vieraita meillä on varsin vähän, lähinnä ahvenanmaalaiset ovat löytäneet tiensä tänne. Rohkeasti vain kaikki suomalaiset kokeilemaan matkailua täällä naapurimaassanne, toivottaa Inger.

Hotelli Järvsöbaden-faktat

  • Avattu vuonna 1905
  • 44 huonetta
  • Osa Countryside Hotels –ketjua
  • Ravintola  listattu White Guide –oppaassa
  • Kylpylä, kuntosali, hieronta
  • Kesäisin oma 9-reikäinen golfkenttä
  • Etäisyys rinteeseen noin 1 kilometri

> Hotelli Järvsöbadenin kotisivut

Teksti: Antti Hurskainen
Kuvat: Hotelli Järvsöbaden ja Antti Hurskainen