Nuuksio on kaupunkilaisten lähipuisto
Helsingin keskustasta vain vajaan 30 kilometrin päässä Espoon, Kirkkonummen ja Vihdin alueilla sijaitseva Nuuksion kansallispuisto on pääkaupunkiseutulaisten lähikansallispuisto ja hyvin suosittu retkikohde etenkin kesäisin.
Nuuksioon on helppo tulla
Nuuksion kansallispuisto on perustettu vuonna 1994 ja kävijämäärällä mitattuna se on Suomen kolmanneksi suosituin kansallispuisto. Kätevän sijaintinsa, monipuolisuutensa ja vuonna 2013 puiston kupeeseen avatun Suomen luontokeskus Haltian ansiosta Nuuksio on myös kasvattanut suosiotaan huimasti. Vuonna 2014 Nuuksiossa vieraili jopa 285 200 kävijää.
Lähiseuduilta Nuuksioon on helppo saapua päiväretkelle arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Puistossa tapaa myös paljon ulkomaalaisia ryhmiä ja Helsingissä käyviä matkailijoita, sillä sinne on helppo pistäytyä päiväseltään hyvien kulkuyhteyksien ansiosta. Helsingin keskustasta puistoon pääsee kätevästi juna-bussi-yhdistelmällä ympäri vuoden. Autolla matka taittuu puolessa tunnissa.
Monipuolinen luonto takaa laajan lajikirjon
Nuuksion kansallispuiston koko on nykyisin 4500 hehtaaria. Eteläisessä Suomessa näin suuret yhtenäiset metsäalueet, joita moottoritiet ja rakennetut rannat eivät ole pilkkoneet, ovat jo harvinaisia. Nuuksion kansallispuisto onkin eteläisimmän Suomen tärkein metsäluonnon suojelualue.
Jyrkät kalliot, tiheät metsät sekä runsaat vesistöt hallitsevat Nuuksion kansallispuistoa.
Luonto kansallispuistossa on rikasta. Maisemaa hallitsevat jyrkät kalliot näköalatasanteineen, laajat mutta tiheät ja vaikeakulkuiset metsät sekä kansallispuistoon kuuluvat yli 80 järveä ja lampea. Maisemasta erottuu myös pieniä soita, niittyjä ja lehtomaisia purolaaksoja.
Suuren yhtenäisen metsäalueensa ja monipuolisen luontonsa ansiosta Nuuksiossa voi tavata useita harvinaisia lintuja ja uhanalaisia eläinlajeja, kuten liito-oravan, joka on myös puiston tunnuseläin. Alueella elää myös suurpetoja.
Nuuksio on koko perheelle sopiva retkeilykohde
Nuuksio soveltuu koko perheelle ja kaikentasoisille retkeilijöille aloittelijoista kokeneisiin. Merkittyjä reittejä ja luontopolkuja on yhteensä noin 33 kilometriä ja suurin osa niistä on melko helppokulkuisia. Osalla reiteistä pääsee liikkumaan myös lastenrattaiden ja pyörätuolin kanssa. Useat luontomatkailuyritykset järjestävät Nuuksioon myös opastettuja patikointiretkiä. Nuuksion polut soveltuvat myös loistavasti polkujuoksun harrastamiseen.
Merkityt reitit sijaitsevat Haukkalammen, Kattilan ja Siikajärven ympäristössä. Suositut rengasreitit, jotka soveltuvat hyvin päiväretkiin, lähtevät Haukkalammen luontotuvan edustalta ja päättyvät samaan paikkaan. Esimerkiksi Haukankierros (4 km) ja Korpinkierros (8 km) tarjoavat hyvän yleiskuvan Nuuksion kansallispuiston luonnosta. Lastenrattaiden kanssa taas pääsee liikkumaan ainakin Luontokeskus Haltian luota lähtevillä Päivättären luontopolulla (1,4 km) ja Maahisenkierroksella (2 km).
Yön yli kestäviä patikointeja voi tehdä yhdistelemällä merkittyjä reittejä tai suunnistamalla merkittyjen reittien ulkopuolella kompassin ja kartan avulla. Hyvä kartta alueesta on esimerkiksi Nuuksio-Luukkaa (1:20 000). Yöpyä voi teltassa maksuttomilla tai varattavilla telttailualueilla tai laavuilla, jotka sijaitsevat Holma-Saarijärvellä sekä Takalassa. Puistossa on myös kaksi varattavaa vuokratupaa, Oravankolo ja Tikankolo.
Nuuksien polkuverkosto risteilee upeiden kallioiden sekä runsaiden vesistöjen äärellä.
Ruoanlaittoa varten puistossa on muutama keittokatos ja useita tulentekopaikkoja, jotka toimivat hyvin myös päiväretkeläisten taukopaikkoina. Jokaisen tulentekopaikan, keittokatoksen ja laavun yhteydessä on kuivakäymälä.
Nuuksion ulkoilumahdollisuudet ovat monipuoliset
Nuuksion kansallispuistossa on monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Kokeile esimerkiksi seuraavia aktiviteetteja.
Kalastus, marjastus ja sienestys
Nuuksion kansallispuistossa on useita kymmeniä eri kokoisia lampia ja järviä, joissa kaikissa on kalaa. Rauhoitettuja vesiä lukuun ottamatta kaikissa vesistöissä voi pilkkiä ja onkia mato-ongella. Myös viehekalastus on sallittua, mutta edellyttää kalastuksenhoitomaksua ja kalastusläänikohtaista viehekalastusmaksua.
Marjoja ja ruokasieniä saa poimia koko puiston alueella.
Uiminen ja melominen
Nuuksion kansallispuistossa ei ole virallista uimarantaa, mutta uinti on sallittu kaikissa alueen järvissä ja lammissa. Laituri löytyy ainakin Haukkalammen rannalta. Myös meloa saa muutamia rajoituksia lukuun ottamatta kaikkialla. Melomiseen sopii hyvin esimerkiksi Pitkäjärvi. Useat yritykset järjestävät Nuuksiossa myös opastettuja melontaretkiä.
Nuuksion luonto sopii monipuoliseen luontoharrastamiseen.
Kallio- ja jääkiipeily
Nuuksio on myös suosittu kiipeilykohde. Jääkiipeily on sallittua kaikkialla kansallispuistossa ja kalliokiipeily, boulderointi ja laskeutuminen Kolmoislammilla ja Romvuorella. Nuuksion kansallispuistoon johtavan tien vieressä Solvallan Urheiluopiston lähellä sijaitsee lisäksi Nuuksio-nimellä tunnettu suosittu kiipeilykallio. Nuuksiossa järjestetään myös kallio- ja jääkiipeilykursseja.
Pyöräily
Pyöräily kansallispuiston alueella on sallittua ainoastaan sille merkityillä reiteillä. Kesäkäyttöisiä rengas- ja läpikulkureittejä, jotka jatkuvat ympäröiville ulkoilualueille, on noin 30 kilometriä. Myös valtakunnalliseen pyöräilyreittiverkostoon kuuluva reitti numero kaksi kulkee kansallispuiston poikki Siikajärveltä Haukkalammen kautta kohti Salmea.
Hiihtäminen
Koko kansallispuiston alueella saa liikkua vapaasti hiihtäen ja lumitilanteen salliessa puistossa voi myös lumikenkäillä.
Nuuksion vieressä sijaitsee Swinghillin hiihtokeskus, jossa voi talvisin aistia kansallispuiston tunnelmaa.
Luontokeskus Haltia
Kiinnostava vierailukohde Nuuksion kävijöille on vuonna 2013 kansallispuiston kupeeseen avattu Suomen luontokeskus Haltia. Luontokeskuksen pysyvät ja vaihtelevat näyttelyt esittelevät Suomen luontoa ja kansallispuistoja.
Haltia on vierailemisen arvoinen kohde paitsi mielenkiintoisten näyttelyidensä myös arkkitehtuurinsa ansiosta. Arkkitehti Rainer Mahlamäen suunnittelema Haltia on ensimmäinen kokonaan puusta valmistettu julkinen rakennus.
Haltiassa on myös kahvila, ravintola ja luontomyymälä.
> Perehdy tarkemmin Nuuksion kansallispuistoon
> Tutustu alueella toimiviin ohjelmapalveluyrittäjiin
Teksti: Veera Argillander
Kuvat: Simo Vunneli
Kansallispuistot ovat suuria luonnonsuojelualueita, joiden tarkoituksena on turvata luonnon monimuotoisuutta ja tarjota virkistysmahdollisuuksia. Suomessa on 39 kansallispuistoa, joissa vuonna 2014 vieraili yli 2 miljoonaa ihmistä. Lumipallo esittelee Suomen kansallispuistoista suosituimmat.