Columbia OutDry Extreme – täysin uudenlainen kuoritakki
Innovaatioistaan tunnettun Columbian uutuustuotteen luvataan olevan täysin vedenpitäjä sekä erittäin hyvin hengittävä.
Columbia on tuonut markkinoille uudenlaisen kuoritakin. Tutustu tarkemmin, mikä tekee tuotteesta täysin ainutlaatuisen!
Merkittävin uudistus sitten Gore-Texin?
Nykyisen kaltaisen sadetakin juuret ulottuvat aina 1800-luvun alkupuolelle, jolloin keksittiin hyödyntää kumia pitämään sade takin ulkopuolella ja käyttäjänsä kuivana. Vaikka kumi on täysin vedenpitävää, on sillä useita huonoja puolia varsinkin aktiivisesti liikuttaessa. Paksu, painava ja hiostava ovatkin usein ensimmäiset ajatukset perinteisestä sadetakista.
Sadetakkien seuraavava iso kehitysaskel otettiin lähes puolitoista vuosisataa myöhemmin nykyisin Gore-Texinä tunnetun PTFE-muovista valmistetun kalvon keksimisen myötä. Goretex-kalvon pienet mikrohuokoset estävät vesipisaroiden pääsyn kankaan läpi. Samat huokoset kuitenkin hengittävät ”sisältä ulos” eli päästävät käyttäjänsä hikoilusta muodostuvan höyryn kalvon läpi.
Goretex on nykyisin alan standardi veden- ja tuulenpitävistä ulkoiluvaatteista puhuttaessa. Vaatteen sisäpuolelle tai kangaskerrosten väliin laminoidulla ohuella vedenpitävällä kalvolla on kuitenkin puutteensa. Ensinnäkin kalvon kestävyyttä tulee parantaa muilla kangaskerroksilla. Ja jotta kankaan sisäpuolella oleva vedenpitävä kalvo toimisi, on kankaan ulkopinta käsiteltävä vettähylkiväksi. Tämä saavutetaan yleensä kemiallisella DWR (durable water repellent) –kyllästeellä.
Lika ja hikoilu kuluttavat kyllästettä ja heikentävät samalla kalvovaatteen toimivuutta, jonka seurauksena pitkään jatkuvassa sateessa likainen tai huonosti kyllästetty goretex tai vastaava kalvovaate vettyy. Vettymisen seurauksena myös vaatteen henkittävyys heikkenee. Lopputuloksena on sekä märkä vaate että käyttäjä.
Nyt Columbia julistaa vieneensä kuoritakin täysin uudelle tasolle innovaationsa myötä.
Columbia OutDry Extreme
Columbian ratkaisu edellä kuvattuun kuoritakin vettymis- ja kulumisongelmaan on yksinkertainen – siirretään vedenpitävä kalvo vaatteen sisäpuolelta ulkopintaan. Tästä ideasta Columbian tuotekehityksessä syntyi uudenlainen vedenpitävä ja hengittävä kalvo, joka kulkee nimellä OutDry Extreme.
Uuden tuoteteknologian sarjan vaatteiden vedenpitävä kerros on sellaisenaan kulutusta hyvin kestävä eikä tuotteet tarvitse erillistä DWR-kyllästystä tai muuta pintakäsittelyä. Ulkonäöltään Columbian tuotteet näyttävät kuoritakkeihin tottuneiden silmissä ehkä enemmän perinteisiltä sadetakeilta kuin nykyaikaisilta kuoritakeilta. Sen verran mullistavasta uudistuksesta on Columbian mukaan todellakin kyse, että valmistaja on hakenut kalvoinnovaatiolleen patenttia.
Kyseisen tuotesarjan takit ovat paitsi täysin vedenpitäviä, valmistajansa mukaan myös erittäin hyvin hengittäviä. OutDry Ex –sarjan tuotteet ovat saatavilla kesästä 2016 alkaen. Kesäkauden kuoritakit on hinnoiteltu noin 160 – 390 euron välille ominaisuuksista riippuen. Samaan sarjaan kuuluvat myös housut, joiden suositushinta on noin 140 euroa.
Tutustu Columbia OutDry Extremen esittelyvideoon:
Kaudelle 2017 OutDry Extreme Eco
OutDry Extreme –kalvon myötä Columbia on vastannut myös ulkoilu- ja vaatealan pitkäaikaiseen haasteeseen eli kuoritakkien ympäristöystävällisempiin vaihtoehtoihin. Ympäristölle haitallisia ainesosia ovat paitsi kyllästeet myös itse kuorivaatteiden valmistuksessa käytetyt PFC-yhdisteet.
Tuoteuutuus poisti jo pintakäsittelyn tarpeen, mutta ensi vuonna otetaan vielä suurempi askel. Columbia OutDry Ex Eco –niminen kuoritakki on vedenpitävä ja hengittävä, mutta valmistettu sataprosenttisesti kierrätysmateriaaleista, valmistusprosessissa ei ole käytetty PFC-yhdisteitä, tuotteet ovat värjäämättömiä (värinä valkoinen) ja muutenkin ympäristöystävällisyys on huomioitu tuotteen koko elinkaaressa.
OutDry Extreme ECO takit ovat saatavilla helmikuusta 2017 alkaen, suositushinta noin 220 euroa.
Tutustu Columbia OutDry Extreme Econ esittelyvideoon:
http://youtu.be/GkrjqG-iMWI
Lähde, kuvat ja videot: Columbia Sportswear