Hyppää sisältöön

Dokumenttitrilogia kotimaisista ratalaskulegendoista valmistui

Suomalaisen ratalaskun pioneerejä sekä ensimmäisiä vuosikymmeniä dokumentoiva, laskijoiden haastatteluihin pohjautuva, elokuvatrilogia on nyt valmis. Viimeisimpänä julkaistiin 12. Joulukuuta 1970-luvun alkupuoliskoon keskittyvä osa ’Maajoukkueella kohti maailmancupia’.

Slalom-Seuran ja Siilinjärven Ponnistuksen ratalaskuveteraanien rakkaudesta lajiin toteuttama dokumenttiprojekti on nyt saatu päätökseen. Uusimmassa osassa keskitytään Kalevi Häkkisen muodostaman ja luotsaaman maajoukkueen edesottamuksiin 1970-luvulla.

Riitta Ollikka toi Suomeen ensimmäisen alppihiihdon arvokisamitalin 1974, sekä ensimmäisen maailmancup-pisteen 1973. Pertti Ruuskanen oli ensimmäinen syöksylaskussa ulkomailla pärjännyt suomalaismies, vuonna 1973 Ruuskanen oli Kitzbühelin syöksyssä 22. ja St. Moritzin MM-kilpailujen esikisojen syöksyssä 14. Seppo Leppäniemi laski 5. sijalle alppiyhdistetyn MM-kisoissa St. Moritzissa vuonna 1974.

Katso ’Maajoukkueella kohti maailmancupia’

Sarjan aiemmat osat

60 -luku – Nuoret Mestarit

Ulf ’Uffe’ Ekstam
Raimo ’Rami’ Manninen

50 -luku – Kolme Mestaria

http://vimeo.com/97199023

Eino ’Jusa’ Kalpala
Pentti Alonen
Kalevi ’Häkä’ Häkkinen

Kirjoittanut: Juha Palotie
Kuva: Ruutukaappaus elokuvasta