Tunnelmia Rukan ennätysaikaisesta avauksesta
Rukalla rikottiin 23 vuotta vanha avausennätys. Tässä kuvia ja tunnelmia laskettelusta ruskan keskellä.
Laskettelukausi pääsi Kuusamon Rukalla vauhtiin perjantaina 6.10. klo 9:30 ennätysaikaisin. Edellinen ennätys tehtiin Rukalla vuonna 1994, jolloin kausi avattiin 7. lokakuuta. Juhlavuoden kunniaksi Ruka tarjosi Suomen laskukauden avausmahdollisuuden yhdelle onnekkaalle.
Rukan kauden avaus ei ole enää täysin säiden armoilla, kuten oli vielä kaksi ja 23 vuotta sitten. Kesällä 2016 Rukalla käytettiin uutta lumen säilytysmenetelmää ensimmäistä kertaa Suomessa, ja kausi avattiin onnistuneesti viime syksynä 10. lokakuuta.
Tälle kaudelle lunta on säilötty kahdessa rinteessä ja kausi käynnistyi suunnitelmien mukaisesti Saaruassa perjantaiaamuna.
– Viime talven palautteet osoittivat, että säilölumirinne on ollut kannattava ja erityisesti se, että voimme jo keväällä ilmoittaa päivän milloin seuraava laskukausi käynnistyy on otettu asiakkaiden parissa hyvin vastaan. Nyt ei enää arvailla tai olla sääolosuhteiden armoilla, Rukakeskuksen paikallisjohtaja Matti Parviainen summaa.
Ruka on Euroopan lumivarmimpia hiihtokeskuksia, jonka salaisuus on otollisen ilmaston lisäksi ensiluokkaisessa lumetuskalustossa ja -osaamisessa. Rukan laskukausi jatkuu aina 6.5.2018 saakka, joka tarkoittaa jopa 213 laskupäivää talven aikana.
– Kesän aikana olemme asentaneet perjantaina avattuun Saarua 12 rinteeseen uuden valaistuksen ja automaattisen lumetusjärjestelmän, joten jatkossa säilölumirinteen lumet tuotetaan entistä energiatehokkaammin tammi-helmikuun pakkasten aikaan, Parviainen toteaa.
Rukan säilölumesta riitti heinäkuussa lunta jopa Ranuan jääkarhuille ja tällä kertaa lumisen lahjan sai oululainen perheenäiti. Kauden avauksen yhteydessä Ruka järjesti kilpailun, missä Suomen virallisen laskukauden avauksen voitti omakseen Marjo Korva Oulusta yli 4000 osallistujan joukosta.
– Hyvin sujui ensimmäinen lasku ja rinnekin oli hyvässä kunnossa. Lunta näytti olevan tosi paksusti ja ei taida ihan heti sulaa lumet, vaikka yöllä vähän vettä satoikin. Tämä voitto oli todella iloinen yllätys ja extraviikonloppuloma keskelle syksyä, pari kertaa talvessa Rukalla vieraileva voittaja Marjo Korva fiilisteli.
Lähde: Rukakeskus
Kuvat: Teemu Heljo