Hyppää sisältöön

Edulliset kausikortit Alpeilla

Kotimaan keskusten lisäksi uudenlaiset alehinnoitellut kausikorttikampanjat pyörivät myös alppikohteissa – esimerkkinä Sveitsin neljän keskuksen yhteiskampanja lupaa 666 rinnekilometriä laskettavaa frangin kilometrihinnalla.

Tänä syksynä Etelä- ja Keski Suomen hiihtokeskukset ovat kosiskelleet kausikorttien ostajia uudenlaisilla massamyyntikampanjoilla. Esimerkiksi Jyväskylän Laajis tarjosi kausikorttia nettikampanjassaan 149,99 euron* hintaan (normaalisti 415€)  ja Pälkäneen Sappee vieläkin edullisemmin 99,99 eurolla* (normihinta 520€).

Paljon osallistujia halvoilla hinnoilla

Varsinaisena täkynä näissä nettikampanjoissa on, että halvan hinnan toteutuminen on kiinni isosta osallistujamääristä. Laajiksen vajaan 150 euron kausikortti vaati toteutuakseen 3 333 kampanjaan sitoutunutta ihmistä. Sappeen satasen kausarin toteutuminen vaatii puolestaan huikeat 16 500 osallistujaa.

Sveitsissä massakausikorttikampanjoiden luvut ovat vieläkin hurjempia. Viime talvena pelin avasi jäätikkökohteena tunnettu Saas-Fee, jossa kausikortti oli mahdollista lunastaa 80-prosentin alehinnalla 222 frangilla – kirjoitushetken kurssilla noin 191 eurolla. Toteutuakseen osallistujia vaadittiin 99 999. Onnistuessaan hiihtokeskuksen kassakone kilisisi kampanjan myötä huiman 19 miljoonan euron edestä. Ei huono kauden avaus liiketoiminnan näkökulmasta.

Hurjalta kuulostavan kampanjan takana on juurikin raha sekä kysynnän ja tarjonnan epätasapaino Alpeilla ja erityisesti kalliin maan maineessa olevassa Sveitsissä. Rohkeaa etunojaa ottamalla ja uusia hinnoittelumalleja keksimällä tavoitellaan hiihtokeskuksen perinteisen rajallisen paikallisen kausikorttiasiakaskunnan sijaan laajempaa kohderyhmää.

– Keskimääräinen asiakasviipymä Saas-Feessä on neljä vuorokautta ja edullisen hinnan kampanjalla kosiskelemme juuri tätä asiakasjoukkoa. Vertailuna, 4-päivän hissilippu alueella maksaa normaalisti enemmän kuin kampanjahintainen kausikortti. Uuden kausikortin avulla laskeminen on halvempaa koko talven ajan, Saas-Feen edustajat kertovat.

Menestynyt kampanja luo uutta

Saas-Feen kampanja oli ilmeinen menestys ja toteutui 75 000 osallistujalla. Hyvin toimineen kampanjan seurauksena alueella yöpyneiden matkailijoiden määrä kasvoi 15% eli eniten koko Sveitsissä.

Jatkoa on luvassa myös tänä talvena. Alueen kampanjahintainen WinterCard-kausikortti maksaa nyt 233 frangia (noin 200 euroa). Uutuutena on WinterCard Gold -kortti, joka 100 frangin lisähintaan lupaa alueella lomailevalle täysin ilmaisia tai alehintaisia etuja ja palveluita vähintään 1000 frangin arvosta.

Saas-Feen käynnistämä Euroopan suurin, erinomaisesti menestynyt lippukampanja synnytti Sveitsissä varsinaisen lumipallo-efektin. Osa maan hiihtokeskuksista kritisoi voimakkaasti hintojen dumppaanista, kun taas toiset seurasivat innolla perässä.

Tulevalla kaudella yksi uudenlaisten lippupakettien innovoijista on Bernin alueen ”Best of Switzerland” markkinointibrändin alla olevat hiihtokeskukset. Neljä legendaarista hiihtoaluetta, yhteensä 666 rinnekilometriä yhdellä lipulla ”frangin kilometrihinnalla”. 666 frangin (noin 573 euroa) TOP4 SkiPass -kausikortti kattaa Adelboden-Lenkin, Gstaadin, Jungfraun ja Meiringen-Haslibergin monipuoliset rinnealueet.

Kyseisen kausikortin omistavat saavat kattavan rinnetarjonnan rinnalla myös muuta hyötyä, kuten 33% alennuksen hotellimajoituksista. Erittäin harkitsemisen arvoinen juttu, jos suunnitelmissa tai haaveissa on viettää tulevanan talvena hieman enemmän aikaa Sveitsin rinteillä.

Lisätietoa Sveitsin kampanjoista:

* Laajiksen kampanja on päättynyt, Sappeen jatkuu 15.11. saakka.

Teksti: Antti Hurskainen
Kuvat: PPR/Manuel Lopez, Jungfraubahnen Management AG