Petra Vlhova Levin vuoden 2017 pujottelun ykkönen
Slovakian Petra Vlhova otti pujottelun maailmancupissa Levilä 11.9.2017 niukan voiton ennakkosuosikista Yhdysvaltain Mikaela Shiffrinistä. Kolmas oli Sveitsin Wendy Holdener. Pienessä pakkassäässä käyty pujottelukauden avauskisa keräsi paikan päälle yli 8000 katsojaa, mikä on aiempia vuosia suurempi määrä.
Ensimmäistä kertaa viimetalvisella säilölumella laskettu maailmancupkisa onnistui toivotunlailla. Levin kisarinteen pinta kesti hyvin kaikki avauskierroksen 71 naislaskijaa ja isoillakin lähtönumeroilla selvittiin toiselle kierrokselle 30 joukkoon.
Urallaan jo kaksi Levin voittajien palkintoporoa napannut Mikaela Shiffrin ei onnistunut säilyttämään avauslaskun johtopaikkaansa loppuun saakka. Kolmannen poron sijaan maailmancupin hallitsevan kokonaisvoittajan oli tyytyminen kakkostilaan. Uransa kolmannen maailmancupvoiton ottanut Petra Vlhova esitti toisella laskulla puhtaan ja rohkean laskun ja kiri lopulta Shiffrinin ohi kymmenyksen turvin. Slovakian ainokainen edustaja päivän kisassa ollut Vlhova nimesi palkintoporonsa isänsä Igorin mukaan. Isä on osa Slovakian maajoukkueen valmennusporrasta, mutta todisti tänään ensimmäistä kertaa tyttärensä voittoa paikan päällä.
– On aina mahtavaa olla ykköspaikalla. Maailmancupvoitto on joka kerta ainutlaatuista, Vlhova hehkutti.
Kolmanneksi laskenut Wendy Holdener jäi lopulta lähes puolitoista sekuntia kärkikaksikosta.
Suomalaisnaisista parasta vauhtia piti Riikka Honkanen, joka jäi toisen kierroksen paikasta lopulta vain 0,5 sekuntia ja oli 36:s. Honkasen mukaan pari virhettä pudottivat hänet toiselta laskulta.
– Heittämällä olisin mennyt kakkoskierrokselle virheettömällä laskulla. Sen teen ensi vuonna, Honkanen analysoi suoritustaan.
Maailmancupin ensikertalaisten Hilla Hannolan ja Kia-Emilia Hakalan avauslaskut päätyivät keskeytykseen.
Huomenna sunnuntaina Levin Blackin valtaavat miespujottelijat. Suurin mielenkiinto kohdistuu nilkkavamman jälkeen yllätyspaluun tekevään Itävallan Marcel Hirscheriin. Kuuden kokonaiscupin sekä Levin hallitseva voittaja Hirshcer lähtee miesten kauden avausmaailmancupiin numerolla kaksi.
Suomalaisista ensimmäisenä radalla nähdään Jens Henttinen numerolla 72. Kaikkiaan miesten pujottelussa on mukana peräti 92 osallistujaa 26 eri maasta.
Naisten lauantain pujottelun tulokset
Miesten sunnuntain pujottelun lähtölista
Levin maailmancup televisiossa
Miesten pujottelu sunnuntaina 12.11.
Yle TV2
klo 10:40 – 12:30 1. lasku
klo 13:45 – 15:00 2 lasku
Eurosport 1
klo 10:45 – 12:00 1. lasku
klo 13:45 – 15:00 2. lasku
Lähde ja kuvat: Ski Sport Finland