Hyppää sisältöön

Seefeld – Maastohiihtoa ja kaupunkilomailua

Maastohiihto on Pohjoismaissa suosittua ja lähes jokaisen hiihtokeskuksen yhteydessä onkin rinnetarjontaan nähden mittava latuverkosto. Alppikeskuksissa tarjonta maastohiihtäjille on usein rajallisempaa ja niiden toiminta keskittyy puhtaasti laskettelun ympärille. Poikkeuksena tähän on talviolympialaisten hiihtokilpailuita vuosina 1964 ja 1976 isännöinyt Seefeldin hiihtokeskus Itävallassa.

Seefeldiä pidetään Alppien parhaana maastohiihtokeskuksena ja alueella on järjestetty talviolympialaisten ohella myös hiihdon MM-kisat 1985 ja lukuisia maailmancupin osakilpailuita. Vaikka koko Olympia Region Seefeld tunnetaan maailmalla lähinnä maastohiihdosta, tarjoaa se myös lasketteluun ja lumilautailuun mukavasti valikoimaa.

Rinteet kolmella vuorella

Olympia Region Seefeld koostuu viidestä kylästä, jotka ovat Seefeld, Mösern / Buchen, Reith, Leutasch ja Scharnitz. Suurin osa laskettelurinteistä on keskeisellä paikalla sijaitsevan Seefeldin ympärillä. Myös Mösernin puolella on muutamia aloittelijoille sopivia laskuja Gschwandtkopf-vuorella ja hissiyhteys Seefeldiin.

Laskettelurinteet sijaitsevat Seefeldin kylän molemmin puolin helpommalla Gschwandtkopf-vuorella ja haastavammassa maastossa Rosshütte / Härmelekopf –vuorten välissä. Näiden kahden pääalueen lisäksi perheen pienimmille löytyy kylän keskustasta helppo Geigenbühel-mäki laskuharrastukseen alkeisiin.

Lempeä Gschwandtkopf

Geigenbühelin mäestä perheen pienimmät siirtyvät taitojen kasvaessa Gschwandtkopfin helpoille rinteille. Kahden tuolihissin palvelemalla ja muodoltaan lempeällä vuorella viihtyvät myös metsäisistä offareista nautiskelevat kokeneemmat laskijat.

Seefeldin kylän toisella puolella on vaikeampi Rosshütte / Härmelekopfin hiihtoalue. Matka vaikeampaan maastoon ei ole pitkä, mutta alueiden välillä ei toisaalta ole hissiyhteyttä. Samaan laaksoon laskevien Rosshütten ja Härmelekopfin välissä puolestaan liikutaan kätevästi joko hiihtäen tai gondolihissillä.

Haastavammat Rosshütte ja Härmelekopf

Rosshütteen pääsee Seefeldin kylästä komeissa maisemissa kulkevalla funikulaarilla ja perillä laskijaa odottavat alueen haastavimmat rinteet. Kartalla laskut on merkitty sinisellä tai punaisella värillä, mutta todellisuudessa etenkin Rosshütten Seefelderjoch-alueen punaisten kumpareikkojen vaikeustaso on lähempänä mustaa kuin punaista.

Lautailijat ja new school -laskijat löytävät Rosshüttestä parkin, jossa on quarterpipe ja muita elementtejä. Parkin lisäksi Seefeldin lukuisat leveät rinteet sopivat hyvin lautailijoille, mutta huonona puolena suuri osa alueen hiihtohisseistä on edelleen ankkureita.

Off-piste –laskettelu onnistuu lähinnä vuorten metsäisissä alaosissa. Parhaat offariseikkailut kuitenkin järjestyvät oppaan johdolla Härmelekopfin takamaastoihin tutustuen.

Viiden tähden majoitusta

Olympia Region Seefeldiin matkaava laskija majoittuu mukavimmin keskeisellä paikalla ja lähinnä rinteitä Seefeldin hiihtokylässä. Jos tähtäimessä on matka, jossa laskettelu on vain mauste ja tärkeimmässä osassa loma Itävallan vuoristossa, kannattaa majapaikaksi harkita myös Möserniä, Reithiä, Leutaschia tai Scharnitziä.

Seefeld kuuluu Best of Alps –kohderyppääseen ja tarjoilee perinteisen itävaltalaismaiseman ja –tunnelman ohella myös laadukasta majoitusta. Kylässä on sen kokoon nähden ennätysmäärä viiden tähden hotelleita, eikä lisäpalveluista todellakaan ole pulaa. Tarjolla on toki hotellien ohella runsaasti muitakin vaihtoehtoja majoittumiseen.

Vauhdikas after ski

Itävallan ja Saksan rajalla sijaitseva autoton hiihtokylä on samaan aikaan sekä moderni että perinteikäs turistikohde. Arkkitehtuuri on alppikylille tyypillistä puuta ja kiveä ja sen katuja reunustavat lukuisat ravintolat, kaupat ja baarit. Laskettelun välipäivä taittuu hyvin vaikka shoppailun merkeissä.

Seefeldin after ski on vauhdikasta ja valinnanvaraa yöelämässä on runsaasti. Lukuisista eri tavoin teemoitetuista baareista löytää laskupäivän jälkeiseen juhlintaan varmasti mieleisensä, eikä meno lakkaa monessa paikassa kuin vasta neljältä aamulla. Baarien ohella kylässä on myös muutamia discoja ja kasino Gschwandtkopfin juurella.

Alpeille hiihtämään

Seefeldiin saavutaan vain harvoin kauempaa pelkästään laskettelemaan ja maastohiihto on alueella selkeästi suuremmassa roolissa. Tarjonta etenkin perheille ja harrastajille on kuitenkin rinteissäkin varsin hyvää ja hiihtokylä on todella miellyttävä. Laskettelijat kääntävät kuitenkin katseensa usein ennemmin läheisiin Garmischiin ja Innsbruckiin, joiden rinnevalikoima on huomattavasti kattavampi.

Parhaiten Seefeldiin pääsee Innsbruckin lentoasemalta, josta matkaa sekä autolla että junalla on vain tunnin verran. Etenkin junalla matkustaessa pelkästään Itävallan alppimaisemat jo itsessään ovat kokemisen arvoisia.

Artikkelin pääkuva: Olympiaregion Seefeld

Plussat

  • Kaunis ja toimiva hiihtokylä
  • Paras alppikohde maastohiihtoon
  • Soveltuu hyvin kaupunkilomailuun ja perheille

Miinukset

  • Rinteissä vähän tekemistä
  • Paljon ankkurihissejä
  • Ei hissiyhteyttä vuorten välillä

Toimituksen arviot

Aloittelijoille
Experteille
Harrastelijoille
Vapaalaskuun
Freestyleen / Parkkilaskemiseen
Perheille
After skihin ja yöelämään

Hiihtokeskukseen liittyvät artikkelit

Seefeldin ladut – opas parhaille paikoille

Maastohiihto Alpeilla

Alppien parhaat maastohiihtokohteet – viisi vinkkiä