Hyppää sisältöön

SkiWelt – Rento Söll ja alppikeskusten laaja verkosto

SkiWelt-Wilderkaiserin lupaus laskijalle on simppeli – ”Real Big”. Kitzbühelin Alppien yhteydessä sijaitseva SkiWelt pystyy ainakin paperilla tämän lupauksen lunastamaan leikiten, sen verran vakuuttavia lukuja Itävallan isolla on esittää.

Yli 120 rinnettä ja 280 rinnekilometriä, 90 hissiä, 1 000 lumitykkiä, 70 rinneravintolaa ja 24 000 vuodepaikkaa – SkiWeltin alueessa ei todellakaan ole mitään pientä. Hiihtokeskus häviää toki vuorien korkeuserossa useille alppikeskuksille, mutta kyseessä on silti Itävallan laajin hissialue, jonka laskija saa kokonaan käyttöönsä yhdellä lipulla.

SkiWelt sijaitsee melko matalalla (ylin hissiasema alle 1 900 metrissä), mutta alueen tuhat lumitykkiä tekevät suuresta maastosta matalallakin melko lumivarman. Peräti kolme neljästä rinteestä pystytään tarvittaessa lumettamaan keinotekoisesti.

Kahdeksan keskuksen kokonaisuus

Valtavalle alueelle mahtuu kahdeksan hiihtokeskusta, eikä toinen tunnettu itävaltalaiskohde Kitzbühelkään ole kaukana. Jokaiseen hiihtokeskukseen on saatavilla omat hissilippunsa, mutta pidemmällä hiihtolomalla kannattaa harkita yleislippua, jolla saa SkiWeltin valtavan alueen kokonaan käyttöönsä.

SkiWeltin viisi tärkeintä hiihtokeskusta: Brixen im Thale, Ellmau, Hopfgarten im Brixental, Söll ja Westendorf ovat omia kokonaisuuksiaan ja sijaitsevat usein samannimisen kylän yhteydessä. Muita SkiWeltin majoittumisen kannalta hyviä hiihtokyliä ovat Going am Wilden Kaiser, Itter / Muhtal ja Scheffau am Wilden Kaiser.

Kaikkia SkiWeltin keskuksia yhdistää hissijärjestelmän lisäksi sopivuus aloittelijoille ja keskitason laskijoille, lumivarmuus sekä lukuisat rinneravintolat. Keskuksilla on kuitenkin jokaisella omat erityispiirteensä ja jos alkaa kaipaamaan vaihtelua, on uusiin rinteisiin ja toiseen hiihtokeskukseen suuntaaminen kattavan hissijärjestelmän ansiosta vaivatonta. Alueelta löytyy myös yksittäisiä todella jyrkkiä rinteitä. Aloittelijoiden kannattaa muistaa, että Itävallan sinisissä ja punaisissa rinteissä voi olla yksittäisiä jyrkkiä pätkiä, sillä väritys määritellään rinteen keskijyrkkyydestä toisin kuin Suomessa.

Brixen im Thale – Hyvä perhekohde

Brixen im Thale sijaitsee SkiWeltin eteläpuolella ja on yksi laajan alueen rauhallisimmista keskuksista. Rinteet ovat pääasiassa helppoja ja laajojen lapsille tarjottujen vaihtoehtojen myötä Brixen onkin loistava lähtökohta SkiWeltiin lomaa suunnittelevalle perheelle.

Brixenin rauhallisuus näkyy rinteiden lisäksi myös after skissä. Vaikka meno voi olla välillä itävaltalaiseen tapaan vauhdikasta, pysyy se yleensä turvallisesti hotellien ravintoloiden puolella.

Helpot rinteet miellyttävät perheen pienimpiä ja tarjolla on myös hiihtokouluja, oheistoimintaa ja vaikka kokopäiväistä lastenhoitoa. Hiihtobussi hisseille ja muihin SkiWeltin keskuksiin lähtee kävelymatkan päästä Brixenin keskustasta. Haastavampaan maastoon suuntaaminen on tehty mahdollisimman helpoksi.

Ellmau – Funikulaari ja hyvä parkki

Ellmau sijaitsee SkiWeltin alueen koillispuolella Going am Wilderkaiserin ja Scheffaun kylien välissä. Hiihtokeskus erottuu muista paikallisista keskuksista mm. alueen ainoalla funikulaarihissillä. Ellmaun funikulaari on poikkeuksellinen myös siten, että se on Itävallan nopein rinteille liikennöivä hissi omassa tyypissään.

Lumilautailijat ovat tervetulleita kaikkiin SkiWeltin rinteisiin, mutta vain muutamissa alueen keskuksista on erillinen parkki. Ellmausta sellainen kuitenkin löytyy Intersport Kaiserpark -nimellä bokseineen, reileineen, kickereineen. Laskeminen rinteiltä suoraan kylään on myös mahdollista.

Kuten muutkin hiihtoalueen kylät ja keskukset, sopii Ellmaukin rinteidensä puolesta erityisen hyvin aloittelijoille ja keskitason laskijoille. Esimerkiksi Brixenistä poiketen after ski tosin on selkeämmin nuorille suunnattua. Paikalliset järjestävät kylässä tirolilaisia teemailtoja ja discot sekä baarit tarjoavat vauhdikasta ohjelmaa aina pikkutunneille asti.

Hopfgarten im Brixental – Pitkät ja aurinkoiset rinteet

Viehättävä pieni alppikylä sekä aloittelijoille ja keskitasoisille sopivat rinteet kuuluvat oikeastaan kaikkiin SkiWeltin hiihtokeskuksiin. Hopfgartenista poikkeuksellisen tekee kuitenkin näiden eteläisestä sijainnista johtuva aurinkoisuus.

Tirolin aurinko lämmittää etenkin pilvettöminä päivinä rinteillä, mutta hyvän keinolumen ja laajan SkiWeltin hissiverkoston myötä Hopfgartenia voidaan pitää yhtä lumivarmana kohteena kuin muitakin alueen hiihtokeskuksia. Auringonpaisteen lisäksi Hopfgartenista löytyy koko SkiWeltin alueen pisin, kahdeksan kilometriä pitkä rinne.

Hopfgartenista jyrkempää laskumaastoa

Aloittelijoiden ja keskitason laskijoiden lisäksi Hopfgarten tarjoilee vauhtia myös kokeneemmille laskijoille mustilla rinteillä. Nämä mustat osuudet tosin laskevat poikkeuksetta muualle kuin takaisin Hopfgarteniin ja edistynyt laskija löytääkin rinteitä myöten itsensä helposti Söllistä, Itteristä tai Brixenistä. Paluumatka hoituu onneksi vaivatta takaisin hisseillä mikäli taskusta löytyy koko alueen kattava yleislippu.

Hiihtokeskuksen after ski on tirolilaiseen tapaan vilkasta. Hopfgartenin alueelta löytyy kourallinen baareja ja kaksi yökerhoa.

Söll – Itävallan suurimman hissialueen keskellä

Kaikista SkiWeltin keskuksista on hissijärjestelmän myötä pääsy koko alueelle, mutta vain yksi voi olla keskellä sitä. Höhe Salve-vuoren juurella sijaitseva Söll on hyvä valinta SkiWeltiin matkaavalle juuri sijaintinsa vuoksi ja Söllissä majoittuva saakin koko valtavan hiihtoalueen tarjonnan todella lähelle itseään.

Söll erottuu muista keskuksista myös poikkeuksellisen runsaalla valikoimalla valaistuja rinteitä, joita keskuksessa on peräti kuuden kilometrin verran. Pitkän laskupäivän jälkeen Söllin kylästä voi löytää omaa rauhaa, tirolilaista perinneruokaa ja -musiikkia tai vahvasti kansainvälisen yökerhon. Talvikaudella avattu ilmainen Hexenkinderland-lastenmaa riemastuttaa varmasti perheen pienimpiä.

Westendorf – Sinistä ja punaista

SkiWeltin eteläpuolella, Brixenin ja Hopfgartenin välissä sijaitseva Westendorf on viimeisin suureen hiihtoalueeseen hissein kaudella 2008 / 2009 liitetty keskus. Alppien mittakaavassa keskus sijaitsee melko matalalla, mutta pysyy lumivarmana modernien ja runsaiden lumitykkiensä avulla.

SkiWelt-keskukselle tavanomaiseen tapaan Westendorfin rinteet miellyttävät eniten aloittelijoita ja harrastajatasoisia laskijoita. Hiihtokouluja järjestetään lumitilanteen salliessa itse hiihtokylässä ja aloittelijoiden rinteitä löytyy alimmilta hissiasemilta aivan huipulle saakka.

Keskitason laskijoille Westendorfin tarjonta avautuu täydessä loistossaan vasta aivan vuoren huipulla lukuisten sinisten ja punaisten rinteiden muodossa. Yli kymmenestä yläasemalta alkavasta rinteestä hieman kokeneemmat laskijat voivat valita itselleen yhdestä paikasta parhaiten sopivat. Eksperteille tarjonta on rajallisempaa ja tarjolla on vain yksi musta rinne.

Rinnekartta: SkiWelt Wilder Kaiser – Brixental

Plussat

  • Itävallan suurin hissialue - paljon laskettavaa
  • Sopii todella hyvin perheille
  • Hyvät hissiyhteydet kaikkiin keskuksiin

Miinukset

  • Mustat rinteet harvassa
  • Korkeuserot paikoitellen pieniä
  • Kaikki erilliset kylät ovat varrattaen pieniä eikä yhdestäkään löydy kovin laajaa ravintola- ja oheistoimintatarjontaa

Toimituksen arviot

Aloittelijoille
Experteille
Harrastelijoille
Vapaalaskuun
Freestyleen / Parkkilaskemiseen
Perheille
After skihin ja yöelämään

Hiihtokeskukseen liittyvät artikkelit

Laskettelijan unelma – Itävallan henkeäsalpaavimmat rinteet yhden kausikortin alle