Hyppää sisältöön

Sainte-Foy – Idyllinen pikkukylä keskeisellä paikalla

Vielä jokin aika sitten Sainte-Foy-Tarentaise oli vain tavallinen pikkukylä Ranskan Alpeilla La Thuilen, Les Arcsin ja Val d’Iseren hiihtokeskusten välissä. 90-luvun alussa tähän Italian ja Ranskan rajan läheisyydessä sijaitsevaan alppikylään rakennettiin kolme hiihtohissiä ja siitä eteenpäin hiihtoaluetta on laajennettu hitaasti mutta tasaisesti.

2010-luvulle saavuttaessa Sainte-Foyssa on lumiparkki (Cret Serru), kuusi hiihtohissiä, hieman alle 20 rinnettä ja runsaasti offarimaastoa. Pienen alppikeskuksen kasvu on kuitenkin onneksi edennyt verkkaisesti ja Sainte-Foy-Tarentaisen kylä on säilynyt idyllisenä ja vapaana massaturismista.

Sainte-Foy ja idyllinen pikkukylä

Kylän talot ovat Savoijin tyylin mukaisia kivi- ja puurakennuksia. Myös pienen hiihtokeskuksen läheisyydessä olevat uudemmat rakennukset mukailevat tätä perinteistä tyyliä.

Laskettelija huomaa myös kylän afterin olevan rauhallista ja keskittyvän lähinnä kahden paikallisen baarin ympärille. Vilkkaampaa yöelämää kaipaava voi kuitenkin napata Sainte-Foysta edullisesti taksin (noin 7€) ja suunnata 20 kilometrin päässä olevaan Val d’Isereen.

Jokaiselle jotakin

Sainte-Foyn rinnevalikoimasta löytyy jokaiselle jotakin, muttei kellekään kovin runsaasti. Suomen mittakaavassa Alppien minikeskus on toki merkittävän kokoinen ja rinteissä laskettavaa riittää helposti päiväksi tai pariksi.

Aloittelijat ja pienet lapset viihtyvät harrastajia pidempään ja voivat hioa taitojaan keskuksen kahdessa helpossa leveässä rinteessä veloituksetta. Hissilippua ei siis tarvitse keskuksessa ostaa ennen kuin kokee olevansa valmis siirtymään astetta vaikeampaan maastoon.

Keskeinen sijainti Ranskan Alpeilla

Noin kaksi kolmasosaa hiihtokeskuksen ruuhkattomista rinteistä on harrastajille soveltuvia punaisia ja löytyy valikoimasta myös yksi mustalla merkitty osuus. Sainte-Foyn hiihtokeskuksen tarjonnan voisi summata toteamalla ”jokaiselle jotakin, ei kuitenkaan kellekään paljoa”.

Suomalaisen näkökulmasta pidempiaikaista majoittumista keskuksessa voi suositella jos käytössä on oma auto. Tällöin idyllistä kylää voi käyttää tukikohtana ja lasketella mielensä mukaan joko Sainte-Foyssa tai puolen tunnin ajomatkan päässä olevissa Val d’Iseressä, Tignesissä, Les Arcsissa tai jopa italialaisessa La Rosieressa.

Offareistaan tunnettu

Sainte-Foyn merkityt rinteet loppuvat kokeneemman laskijan kohdalla nopeasti kesken, jolloin täytyy suunnata autolla suurempiin hiihtokeskuksiin tai pikkukeskuksen hienoille offareille. Yläasemalle saavuttaessa on mahdollisuus valita joko lyhyitä offarilaskuja merkittyjen rinteiden välillä tai ottaa suunnaksi kymmenen kilometrin päässä sijaitseva Le Monalin kylä, jonne matka taittuu helpossa maastossa nopeasti. Paikalliset oppaat puolestaan suosivat Fogliettazin pohjoispuolisia rinteitä runsaan ja hyvälaatuisen puuterilumen vuoksi.

Plussat

  • Keskeinen sijainti, lähellä muitakin hyviä kohteita
  • Tunnelmallinen hiihtokylä hienolla maisemapaikalla
  • Runsaasti hienoa offarimaastoa ja -reittejä

Miinukset

  • Laskettavat rinteet loppuvat nopeasti kesken
  • Ajoittain hiljainen after ski
  • Kansainvälinen meno puuttuu

Toimituksen arviot

Aloittelijoille
Experteille
Harrastelijoille
Vapaalaskuun
Freestyleen / Parkkilaskemiseen
Perheille
After skihin ja yöelämään

Hiihtokeskukseen liittyvät artikkelit

Reissutarina: Kun Sainte Foyssa lykästi

Euroopan hiihtokeskuksista löytyy mukavaa laskettavaa jokaiseen makuun. Ovatko nämä rinteet jo sinulle tuttuja?

Euroopan 20 parasta rinnettä?

Ranskan Brides Les-Bains

Kokeile jotain uutta! Tunnetko nämä Ranskan kohteet?