Hyppää sisältöön

Hemsedal – Kansainvälinen ja laaja

Kaksisataa kilometriä luoteeseen Oslosta maisema alkaa kupruilla ja matkustaja huomaa saapuneensa keskelle Norjan tuntureita. Näiltä tuntureilta löytyy eräs maan merkittävimmistä hiihtokohteista: monipuolinen ja laaja Hemsedal.

Alueen tarjonta on mittava ja maastoltaan se on Norjan haastavimpien joukossa. Hemsedal on lisäksi yksi harvoista 800 metrin laskettavan korkeuseron tarjoavista Skandinavian hiihtokeskuksista.

Alkeista rinteeseen ja parkkiin

Hiihtokeskuksen vaikeimmat rinteet eivät kuitenkaan määritä sitä ja haastavuuden sijaan koko aluetta paremmin kuvaakin monipuolisuus. Aloittelijoille löytyy aivan oma alue tunturin juurelta sekä ylempää pitkiä lempeitä laskuja, kunhan apupyöristä on hankkiuduttu eroon.

Keskitasoiset laskijat voivat haastaa itsensä yli tusinassa sinisessä rinteessä, joita löytyy niin puurajan yläpuolelta kuin puiden keskeltäkin. Laskettavaa on reippaasti, mutta valtaosa rinteistä päättyy alhaalla samalle aukiolle, joten alueen hahmottaminen on helppoa.

Alppihiihtäjien lisäksi Hemsedal palkitsee myös lumilautailijat ja muut kikkailijat yhdellä Euroopan arvostetuimmista lumiparkeista, josta löytyvät paipit, reilit ja boksit. Pohjoismaiseen tapaan hiihtokeskuksen alueella on myös laaja, yli kahdensadan kilometrin mittainen latuverkosto maastohiihtäjille.

Mustaa, punaista ja puuteria

Kuten aloittelijoille ja keskitasoisille, myös kokeneille laskijoille löytyy paljon monipuolista tekemistä. Suurin osa hiihtokeskuksen rinteistä on aamuisin höylätty hyvään kuntoon, mutta kokeneempia varten Hemsedalissa on tajuttu jättää osa myös luonnolliseen olotilaansa, joten kumparelaskuun on olemassa hyvät puitteet.

Jyrkkien ja vauhdikkaiden rinteiden lisäksi niiden ulkopuolellakin on laajasti tekemistä lumitilanteen salliessa. Oppaan kanssa mahdollisuuksia on runsaasti, maasto on kiinnostavaa ja laskettavaa riittää pitkään. Varoituksia kannattaa kuitenkin pitää silmällä, sillä lumivyöryt eivät ole pelkästään Alppien vaara.

Kansainvälistä meininkiä Hemsedalissa

Pienen, muutaman tuhannen asukkaan hiihtokylän tärkeimmät palvelut löytyvät yhden pääkadun varrelta. Joukossa on muutamia hotelleita, laadukkaita urheiluvälinekauppoja sekä tietenkin tavanomaisia elintarvikeliikkeitä. Norjalainen korkea hintataso näkyy kaikessa tarjonnassa ja perillä kannattaakin varautua maksamaan kaikesta huomattavasti enemmän kuin koti-Suomessa tai Keski-Euroopan alppikohteissa.

Valtaosa keskuksen vierailijoista on norjalaisia, ruotsalaisia tai brittejä. Manner-eurooppalaisiinkin törmää toisinaan. Suomalaiset ovat selkeästi harvemmassa ja tunnelma on vahvasti kansainvälinen.

Kansainvälisyys näkyy myös vilkkaassa after skissä. Hemsedal on kohde johon tullaan ensisijaisesti hiihtämään, mutta se ei pikkutuntien kuhinaa tunnu merkittävästi hidastavan. Kylän discosta, pubeista ja hotellien pianobaareista löytää poikkeuksetta muitakin juhlijoita.

Autoilu kannattaa

Majoittuminen on hiihtokylän hotellien lisäksi mahdollista myös muutaman kilometrin päässä sijaitsevissa huoneistoissa ja mökkikylissä. Oma mökki on vaihtoehtona mukavampi, mutta miinuksena siirtymiset muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan hiihtokeskukseen on tehtävä harvakseltaan kulkevilla busseilla.

Paras vinkki Hemsedaliin matkustavalle onkin lähteä matkaan omalla autolla jos vain mahdollista. Matka hiihtokeskukseen taittuu sujuvasti ja hajanaisen alueen sisäiset siirtymiset majoituspaikasta kylään ja kylästä hiihtokeskukseen helpottuvat merkittävästi.

Plussat

  • Monipuolinen ja kaikkia taitotasoja miellyttävä rinnetarjonta
  • Yksi Euroopan parhaista lumiparkeista
  • Vilkas ja kansainvälinen afteri

Miinukset

  • Etäisyydet majoituksesta ja kylästä rinteille
  • Ruuhkautumisvaara viikonloppuisin
  • Korkea hintataso

Toimituksen arviot

Aloittelijoille
Experteille
Harrastelijoille
Vapaalaskuun
Freestyleen / Parkkilaskemiseen
Perheille
After skihin ja yöelämään

Hiihtokeskukseen liittyvät artikkelit

Norjan parhaat hiihtokeskukset – toimituksen poiminnat

SkiStarin 150 päivän hiihtokausi lumitakuulla käynnistyi

Pääsiäisvinkit Ruotsin ja Norjan lumille

Hiihtolomakohde haussa? 6 vinkkiä Skandinavian laskettelukohteisiin

Lisää hiihtokeskukseen liittyviä artikkeleja