Narvik – Offaria maailman laidalla
Norjan Nordlandissa sijaitseva Narvik on nähnyt jo kivikaudella viikinkien asutusta. Maailmankartalle kylä nousi 1870-luvulla rautamalmiesiintymiensä ansiosta ja joutui Toisessa maailmansodassa strategisesti tärkeän satamansa ja rautamalminsa vuoksi todistamaan myös suuren meritaistelun. 2010-luvun Narvik tunnetaan toisesta luonnonvarastaan: offarilumesta.
Narvikin hiihtokeskus voi ylpeillä mm. Pohjois-Euroopan ensimmäisellä käyttöönotetulla kabiinihissillä ja kauniilla vuonojen ja vuorenhuippujen tähdittämällä siluetillaan. Ehkä kuitenkin tärkein Nordlandin hiihtokeskuksen kilpailuvalteista ovat sen kehutut offarit ja Pohjoismaiden suurin, lähes 900 metrin laskettava korkeusero.
Rinteet napapiirin takana
Meren kolmelta puolelta ympäröimä Narvik sijaitsee noin 250 kilometriä pohjoisen napapiirin pohjoispuolella. Tämä vaikuttaa päivän pituuteen ja johtaa rinteiden poikkeuksellisiin aukio-oloaikoihin.
Etenkin alkutalvesta olosuhteet ovat haastavia, päivät todella lyhyitä ja hissien toiminta-ajat jäävät vaatimattomiksi. Helmikuun puolivälin jälkeen rinteet kuitenkin toimivat paikallisille koululaisille sopivalla aikataululla yhdestä iltayhdeksään ja hämärän laskeuduttua yksi Narvikin rinteistä pidetään valaistuna iltamäkenä.
Vielä lopputalvestakin arvaamattomat sääolosuhteet lisäävät suunnittelemattomien välipäivien riskiä. Norjalle tyypilliseen tapaan säätila voi vaihdella arvaamattomasti ja voimakkaasti. Helpotusta säätilan aiheuttamaan epävarmuuteen tuovat korkealla sijaitsevat rinteet jotka takaavat etenkin ylempänä sijaitsevien offareiden lumivarmuuden pitkälle kevääseen. Selkeinä päivinä laskettavaa riittää rinteiden ulkopuolella varmasti.
Paikallisten huvipuisto
Narvik on yksi maailman pohjoisimmista kylistä ja sijaintinsa vuoksi voisi olettaa, että paikalliset lämpötilat olisivat samaa luokkaa kuin Grönlannissa tai Siperiassa. Pohjois-Atlantin virta kuitenkin kantaa alueelle jatkuvasti lämmintä ilmaa, eivätkä Narvikin lämpötilat kylän korkeudella poikkea suuresti esimerkiksi Keski-Suomesta.
Entistä viikinkikylää asuttaa nykyään noin 18 000 hengen norjalaisväestö, joka nauttii päivästä toiseen paikallisesta maastostaan poikkeuksellisen myöhäiseen hissien sulkemisaikaan saakka täysin siemauksin. Kauempaa saapuvat turistit majoittuvat Narvikin leirintäalueella sijaitsevissa mökeissä, kaupungin hotelleissa tai pienissä mutta mukavissa majataloissa joita kaupungista myös löytyy.
Alun perin Narvikin hiihtohissit perustettiin tarjoamaan viihdettä paikallisille, eikä kansainvälistymistä tai suurempaa huomioarvoa tavoiteltu. Hiihtokeskuksessa on nykyään kourallinen laadukkaita rinteitä, mutta kun parempaa valikoimaa löytyy niin Suomen, Ruotsin, Norjan kuin Alppienkin hiihtokeskuksista, eivät Narvikin rinteet ole suomalaiselle hiihtäjälle itsessään riittävä syy matkustaa Pohjois-Norjaan.
Rinteistä eniten nauttivat keskitasoiset laskijat ja alueella on lisäksi pieni snow park. Kaikille löytyy hiihtokeskuksesta jotakin, mutta koko laskettavan korkeuseron hyödyntääkseen, tulee lasketella vähintään keskitason taitoluokassa. Mainitsemisen arvoinen on gondolihissin yläasemalla yli 800 metrin korkeudessa sijaitseva rinneravintola, josta suoraan merelle avautuvat näkymät ovat sykähdyttävät.
Pohjoismaiden parasta offaria Narvikissa
Kymmenkuntaa rinnettä parempi syy suunnata Suomesta Norjan Narvikiin on sen laaja ja helposti hisseillä saavutettava offarimaasto. Rinteiden ulkopuolella hiihtokeskuksen muutenkin kunnioitettava laskettava korkeusero venyy parhaimmillaan jopa yli 1200 metriin ja valinnanvaraa laskusuuntaa valittessa on runsaasti.
Paikalliset osaavat osoittaa laskijan mielenkiintoisten osuuksien äärelle ja kaikille taitotasoille löytyy sopivaa laskettavaa. Parhaiden off-pisteiden saavuttamiseen vaaditaan yleensä pientä haikkaamista tuolihissin yläasemalta ja useimmat niistä sijaitsevat hieman kauempana Narvikin takamaastossa.
Näkymä meren kolmelta puolelta ympäröimän Fagernesfjellet-vuoren huipulta on kuin maailman laidalta ja näkemisen arvoinen. Offarit ovat kuitenkin rinneosuuksia vahvemmin riippuvaisia hyvistä olosuhteista ja lumivyöryriski täytyy aina varmistaa ennen tuntemattomalle alueelle suuntaamista. Selkeinä päivinä laskijalla on kuitenkin käytössään tunnettuja ja haastavia offarilaskuja kuten S-kirjaimen muotoinen Rombakstötta ja pahamainen Mørkhåla-kattila.
Nordlandiin matkustaminen
Narvikiin katseensa kääntäneellä offarilaskijalla on useita vaihtoehtoja tavoittaa kaukainen kohde. Omalla autolla on Kolarista 400 kilometrin ajomatka hiihtokeskukseen ja junat kulkevat kylään aina Tukholmasta saakka. Myös Oslosta on lentoyhteys Harstad/Narvikin lentoasemalle, josta matka taittuu hyvässä säässä bussilla noin tunnissa.
Plussat
- Runsaasti helposti saavutettavaa offaria
- Suuri korkeusero
- Offarit kaiken tasoisille laskijoille
Miinukset
- Vaatimaton rinnevalikoima
- Arvaamattomat laskusäät
- Kaukainen sijainti ja kulkuyhteydet