St. Anton – Alppihiihdon kehto
Itävallan läntisin osa on alppihiihdon syntypaikka. Hannes Schneider kehitti aikanaan Arlbergin ja St.Antonin alueella lajin, jonka syntysijasta on vuosien saatossa kehittynyt yksi alppihiihtokeskusten ehdoton legenda. ”Antoniin” palataan vuosien vieriessä aina uudelleen ja uudelleen.
Jos Saalbach ja Hinterhagalm ovat todellinen käsite alppi-ilonpidosta, niin samaa voisi sanoa St. Antonista ja sen Krazy Kenguruh’sta tai Mooserwirtistä. Niiden hiihdon jälkeinen elämä pyörähtää vauhtiin hyvissä ajoin iltapäivällä ja perinteisen suomalaishiihtäjän saapuessa paikalle hissien sulkemisen aikoihin, on meno katossa ja monot vinossa. Huolimatta suuresta väkimäärästä homma pelaa ja on ihme, jos joutuu odottamaan juomaansa useamman minuutin.
St. Antonissa on tunnelmaa, Stimmungia
St. Antonin tunnelmasta on hävinnyt osa rautatieaseman siirtymisen myötä, mutta nykynuorisoa se ei haittaa. Hehän eivät ole eläneet kyseistä aikaa.
Itse kylä on edelleen yhtä alppimainen kuin vain voi olla ja after ski sellaista kuin parhaissa tarinoissa. Myös discojen valot houkuttelevat illan rientoihin ja perinteiset ruokapaikat ovat pysyneet suosiossa vuosikymmenten saatossa. St. Antonissa on sitä tunnelmaa, stimmungia, mistä mainosesitteissä kirjoitetaan.
Antonin vetovoima ei ole vuosien saatossa hiipunut ja uusien hissien sekä Rendlin alueen täysin uusitun hissijärjestelmän ansiosta laskijoita nostetaan rinteisiin yhä enemmän. Tämä tarkoittaa myös sitä, että laskijoita on kerralla valtava määrä rinteessä ja parhaat paikat lasketaan lumisateen jälkeen nopeasti puhki. Vaellusvälineillä voi kuitenkin päästä vielä päivien päästä viimeisestä lumisateesta koskemattomille alueille, mikä taas vaatii tietämystä, osaamista ja kuntoa.
Lunta tupaan
Läntisen sijaintinsa ansiosta St. Anton kerää runsaat lumisateet ja puuteripäiviä voi olla kauden aikana paljon. Joskus lumisateita on turvallisuutta ajatellen jopa liikaa ja ympäröivät jyrkät vuoret notkuvat lumilippoja, jotka suorastaan kurkottavat alas kylään. Surullisesti 1980-luvun vyöryt syöksyivät suoraan laakson taloihin vieden mukanaan nukkuvia ihmisiä. Silloin lunta tuli, valitettavasti, käytännössä tupaan saakka. Nykyisin vahvat lumivyöryaidat hallitsevat vuorten yläosia varmistaen aiempaa paremmin laakson turvallisuuden.
Talvet ovat kuitenkin erilaisia, joten aina varma ja nautinnollinen reissu on lasku Stubeniin lounaalle. Tuntuu kuin laskisi muutaman vuosikymmenen ajassa taaksepäin. Kylä on pieni ja kaunis, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen. Gulassi tai wienerschnitzel on edelleen yhtä hyvä.
Weisse Ring
Jos on St. Anton itsessään upea hiihtoalue, niin urheilulliselle laskijalle riittää haastetta, kun laskee St. Antonista Zürsin kautta aina Lechiin saakka. Meno sujuu hisseillä, mutta paluu ei onnistu ilman vaellusvälineitä tai bussia. Reissu on hieno ja pieni vaivannäkö kannattaa tehdä, mutta se vaatii myös urheilullista asennetta ja taitoa.
St. Anton kuuluu hiihtokeskusmaailmassa eliittiin ja siksi ei ole ihme, että moni jää paikkaan koukkuun ja tekee hanttihommia pystyäkseen laskemaan kauden huippupaikassa. Pienellä budjetilla tuskin tulee ruokailtua St. Christophin Hospizissa tai Lechin luksuspaikoissa, mutta se sopiikin keskuksen vanhaan henkeen: ennen syötiin ja juotiin nyt kadonneen rautatieaseman baarissa.
Etusivu › Foorumit › Löydä maailman parhaat hiihtokeskukset › Alpit › Itävalta › St. Anton
Tämä aihe sisältää 7 vastaukset, 4 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi
Ile 7 vuotta, 1 kuukausi sitten.