Zell am See

03/2015 Tuli poikettua uudemman kerran ja tietyt paikat tuli kollattua oikein kunnolla, mutta säitten puolesta oli jo kyllä ”liian” keväistä eli aikamoista sohjovelliä mäet alkoi olla, varsinkin iltapäivän puolella.

Juniorin kanssa reissua tehdessä tietoinen päätös oli, että jäätikkö skipataan tällä kertaa ja satsattiin sitten paremmin Zell am Seen mäkiin. Ala-asemien kupeessa olleet lasten mäet oli karsittu kurja kyllä juuri edellisenä päivänä (matkapäivä) pois, joten tyttären mielipiteitä ei nyt niistä mäistä ole antaa.

Areithbahnin 2/3 asemalla ollutta junnumäkeä tyttö ei sitten enää halunnutkaan laskea, mutta äkkiseltään katsottuna jotenkin ahtaalta se näytti, vaikka eipä nämä 3 v lapset mitään rahamassien valtiaita olekaan. Hissillä kuitenkin pääsi kivasti kärryjen ja varusteiden kanssa ylös ja hissimiehet olivat avuliaita, joten hyvin tehty.

(Kettingbahnin mäki ei nyt sitten kuitenkaan ollut niin mieluinen, kuin karttaa lueskelemalla olisi voinut olettaa. Itse kun haluaisi kuitenkin jollain tapaa ”fall-line” linjauksia, eikä mitään kallellaan ja kenollaan olevia säätöjä. Ehkä ole asian väärinkin ymmärtänyt, mutta mieluummin luontevaa laskua vaikka kiertäen kuin väkisillä viivasuoraa alas. Lykkimättä toki alas pääsi, mutta vasta viimeisen kummun ylittävä pätkä lopussa oli mukavan jyrkkää ja nautinnollista vääntöä. Plussaa pohjoisesta/itäisestä sijainnista, mikä takasi pohjan säilymisen huomattavasti parempana, kuin läntisen kattilan suuntaan olevat loput rinteet.

Kapellenbahnin nopea 4 hlön tuolin rinteet olivat edelleen ne samat pykälää helpommat ja mukavat lojotukset.

Breiteckbahnin nopea 4 hlön tuoli rinteet taas olivat täynnä ”turisti”-hiihtäjiä ja heidän auraamia sohjopatteja. Summattuna tulokseksi saa jo varsin vaativan mäen, mutta täällä ei tullut vieläkään viihdyttyä kuin pakollisten traversejen verran.

TrassExpressin musta ja Hirschkogel Expressin mäet olivat tällä kertaa auki, mutta TrassExpressin mäki jäi edelleen käymättä. Hirschkogelin mäki oli varsin mukava lojotus, olematta kuitenkaan vaativa. CityExpressin ala-asemalle vievä NordAbfart oli alas kylään laskemistani varmaan se hauskin. Standarabfart, joka tuo Schmittenin asemille oli taas jossain kohdissa jotenkin kippura, mutta myös huonommassa kunnossa kuin NA, mutta ”kutinaa” aiheutti tämäkin.

Ilmeisen tuhlailevasti tuli aikaa vietettyä Sonnenin puolella, minne Schmitteniltä tuova Kabiini oli kiinni. Tästä johtuen aikaa tuhraantui harjannetta pitkin lykkiessä varsin paljon, kun tuli Sonnengrathbahn noustua ylös heti alkuu, vaikka se olikin siis hidas tuoli.

Aurinkoa toki riitti, mutta mäet oli iltapäivällä täyttä velliä, lienee parempi poiketa VIELÄ paljon aiemmin kuin maaliskuun lopulla tai koittaa osua pilvipuota keleillä. Sonnkogel oli hauska 3 hlön nopea tuoli, jollaista ei ole aiemmin silmään osunutkaan, myös em. hissin tarjoamat mäet olivat hauskimmasta päästä.

Hämmennyksissäni kuitenkin tuhlasin ENITEN aikaa Osthangliftin mäissä, jotka muistuttivat erehdyttävästi Rukan Saaruan profiileja. Sadattelin myös itselleni, että miksi tänne jumitit, kun isompiakin oli tarjolla, lähinnä mielessä tuo missattu TrassExpressin musta mäki. No ei voi mitään.

Päivän päättänyt Areithbahnin mäki alas kylille parani koko matkan ajan oli/on parhaimmillaan, kun ala-asema alkaa näkyä. Tilavaa ja mukavaa lojotusta, minkä loppuun tulee vielä pieni lisähaaste mäen jyrkentyessä.

Siis Porchen (sponsoroimaksi/rakentamaksi?) keskukseksi varsin mukava ja toimiva paikka, vaikka mitään voi valtavaa ei sisälläkään, ellei TE musta ole sellainen?

2016/2017 tulee yhteysgondoli Viehofenin kylään, mistä on enää muuan kilometri Saalbachin ensimmäiselle Leogangin suuntaan nostavalle Gondolille, mutta onko mahdollisessa yhdistymisessä järjenhiventäkään, sitä en tiedä. Tälle talvelle Saalbach jo yhdistyy Fieberbrunnin kanssa ja muodostaa näin suurimman yksittäisen koalition Itävallassa..