Ajankohtaista, Hiihtokeskukset, Kohteet

Vuoden hiihtokeskus 2018 on Sappee

Suomen hiihtokeskusyhdistyksen vuosittain koolle kutsuma raati kokoontui Team Finlandin johdolla. Lumipallon edustajalla oli kunnia olla mukana valintaraadissa

Vuoden hiihtokeskus 2018 valintaraadissa on edustettuna laajaa osaamista ja tietotaitoa laskettelun, lumilautailun sekä hiihtokoulujen puolelta. Yleisöltä kerättyjen suosikkien merkitys on raadille aina myös suuri. Vuoden hiihtokeskus 2018:n lisäksi palkittiin myös vuoden lähikeskus 2018 ja vuoden hiihtokoulu 2018.

Vuoden hiihtokeskus 2017 arvonimen saanut Pyhä isännöi vuotuista tuloksien julkistamista puoliaurinkoisessa kelissä Pelkosenniemellä. Kevät tekee voimakkaasti tuloaan ja lumet sulavat maisemasta. Laskettelurinteet ovat vielä hyvässä laskukunnossa ja laskijoita riittää mäessä. Eteläisessä Suomessa kukkivat jo krookukset ja täällä napapiirin toisella puolella porot kaivavat lumen alta jäkälää. Suomi on iso ja pitkä maa.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Vuoden hiihtokeskus 2018 palkinto ojennettiin Sappeelle

Pirkanmaalla sijaitseva Sappee on vuosittain, ja asteittain mukauttanut palvelujaan vastaamaan laskiojiden tarpeita. Kuluttajilta kerättyjen kommenttien perusteella Sappeen fanit arvostavat Sappeeta suuresti. Sappeella toiminta on sujuvaa. Rinteet ovat loistavassa kunnossa ja parkit kikkailijoiden mieleen. Sappeen rohkea ja kunnianhimoinen kausikorttikampanja herätti laskevan kansan hyvissä ajoin tulevaan kauteen. Sappeen toiminta on madaltanut kynnystä lähteä mäkeen sekä rohkaisi nappaamaan naapuritkin mukaan ihanan laskettelun pariin.

Sappeen toimitusjohtaja Jouko Poukkanen kommentoi heti palkintojen jaon jälkeen olevansa onnellinen. Jouko on myös kiitollinen asiakkailleen. Hän myös ylistää henkilökuntaa, joka on toiminut koko kauden vaikka kausi ollut yhtä viikonloppua. Asiakkailta ovat saaneet myös kiitosta toimivista hiihtokeskuspalveluista.

Vuoden Lähikeskus 2018 on uusi tulokas

Ruskotunturi on Oulusta lähibussimatkan päässä oleva laskettelukeskus. Ruskotunturilla on talvia takana vasta viisi. Ruskotunturi on tuonut Oululaisille laskettelun ilot arkeen. Ruskotunturilla on huomioitu erinomaisesti rinnelaskijoiden lisäksi myös parkkilaskijat. Lasketteluseuratoiminta kukoistaa myös Ruskotunturissa. Ruskotunturissa laji on ”SITÄ ITSEÄÄN”. Matkaa on vielä paljon taitettavana. Ruskotunturille viitoittaa hyvää tietä etelämpänä sijaitseva Talma.

Ruskotunturin palkintoa oli noutamassa Kalle Lumio kovin yllättynein ilmein. Toimialan myöntämä palkinto merkitsee taivaltaan alottavalle Ruskotunturille paljon. Kalle kiittää vuolaasti omaa tiimiään ja sitoutuneita asiakkaitaan.

Vuoden hiihtokoulu 2018 sijaitsee Suomen pohjoisimmassa hiihtokeskuksessa, Saariselällä

Saariselän hiihtokoulu erottuu muista loistavaa työtä tekevistä hiihtokouluista kasvullaan. Saariselän hiihtokoulu toimii pienellä miehityksellä ja koko ajan kansainvälistyvässä ympäristössä. Saariselän hiihtokoulu on upeasti vastannut kysyntään kehittämällä uusia kekseliäitä tuotteita vierailijoille, jotka eivät ole koskaan lunta nähneetkään.

Saariselan hiihtokoulun palkinnon nouti Jarmo Katajamaa. Hän on otettu annetusta tunnustuksesta ja pitää sitä myös mukavana kannustuksena heidän uutteralle hiihtokoulutyölleen. Kansainväliset asiakkaat ovat laittaneet heidät hiihtokoulussa pohtimaan uusia lähestymiskantoja, jotta lyhyesti viipyvät vieraat saadaan saadaan ohjattua ainutlaatuisiin kokemuksiin lumen parissa.

Lumipallo onnittelee myös kaikkia palkinnon saaneita ja kaikkia hiihtokeskuksia tehdystä kaudesta.

Teksti: Jori Tamminen
Kuvat: Jori Tamminen ja Eemil Westerén


Avainsanat:
, , , , , , , , , , , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Vuoden hiihtokeskus 2018 on Sappee
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (5,00/5 - 2 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

  • najlepszy sklep sanoo:

    Wow, fantastic blog structure! How long have you been blogging for?
    you make blogging glance easy. The full look of your website is fantastic,
    as neatly as the content material! You can see similar here sklep

    Vastaa

  • ladesbet アラブポルノ sanoo:

    ladesbet 毛深いポルノ ladestinemi.n71k074AlwL

    Vastaa

  • ladesbet ਮਸ਼ਹੂਰ ਪੋਰਨ sanoo:

    ladesbet ਕਾਲੇ ਅਤੇ ਚਿੱਟੇ ਪੋਰਨੋਗ੍ਰਾਫੀ ladesinemi.K10Q6lI9ou5

    Vastaa

  • ਵੱਡੀ ਛਾਤੀ ਪੋਰਨ sanoo:

    ਵਾਲਾਂ ਵਾਲਾ ਪੋਰਨ madisonivysex.Eb8AKJLLH1k

    Vastaa

  • बीबीडब्ल्यू अश्लील sanoo:

    किन्नर अश्लील साहित्य hkyonet.v2cPDpF9VtD

    Vastaa

  • समलैंगिक अश्लीलता sanoo:

    स्विंगर पोर्न है txechdyzxca.J1OYtsYsK7I

    Vastaa

  • शौकिया अश्लीलता के बा sanoo:

    समलैंगिक अश्लीलता के बारे में बतावल गइल बा hjkvbasdfzxzz.yDJdw66b7z3

    Vastaa

  • आबनूस अश्लील sanoo:

    मिश्रित अश्लील qqyyooppxx.cHjijAXWQ7e

    Vastaa

  • falbobrospizzamadison Orgy porn sanoo:

    falbobrospizzamadison Girl Masturbating porn jkkıjxxx.pqi9Z5iKy4q

    Vastaa

  • landuse Bisexual porn sanoo:

    landuse Webcam lancdcuse.xQNo3FwYs3j

    Vastaa

  • jenniferroy 熟女ポルノ sanoo:

    jenniferroy ヴィンテージポルノ japanesexxporns.mNxF1UEimTc

    Vastaa

  • ladyandtherose Cartoons porn sanoo:

    ladyandtherose Bisexual porn backlinkseox.VO3Bb34R30J

    Vastaa

  • goodhere Cunnilingus porn sanoo:

    goodhere Handjob porn vurucutewet.QaftiABVqeB

    Vastaa

  • fashionflag pron k hd sanoo:

    fashionflag teen porno hd fashionflag.SOWDNX1pwOP

    Vastaa

  • new free hd porn sanoo:

    porn com full hd ggjinnysflogg.Q2BB1VTfADb

    Vastaa

  • sexy video 4k download sanoo:

    hd new porn download ggjennifegg.I7lDHd8PTyi

    Vastaa

  • pron k hd sanoo:

    4k sex porn gghkyogg.igGpW62Q1Wn

    Vastaa

  • fuck sanoo:

    escort siteleri tthighereduhryyy.r5owLkGNYYv

    Vastaa

  • porno siteleri sanoo:

    porno siteleri vvsetohimalxxvc.0zhBSNMCbPfr

    Vastaa

  • porno siteleri sanoo:

    porn eyeconartxx.R7wRXzmpTmsU

    Vastaa

  • bahis siteleri sikis sanoo:

    porn sex 250tldenemebonusuxx.Xe2McfVpLDDU

    Vastaa

  • bahis siteleri child porn sanoo:

    escort bingoxx.2qd0gq1W04SF

    Vastaa

  • craft porn sanoo:

    am siteleri mobileidn.WsaVtrOPP9nl

    Vastaa

  • bahis siteleri incest category sanoo:

    porno siteleri footballxx.Bmzrzy7T7kQJ

    Vastaa

  • watch porn video sanoo:

    viagra pokkerx.jbTlu5DWT8vz

    Vastaa

  • porno izle sanoo:

    escort siteleri 0qbxjluaxcxjsxzz.quo9DxowqBwC

    Vastaa

  • escort siteleri sanoo:

    porn bxjluajsxzz.ghhNKeTRU27A

    Vastaa

  • anal siteleri sanoo:

    amciik siteleri bjluajszz.M6yzx6dexy5l

    Vastaa

  • bahis siteleri porn sanoo:

    porno izle juljulfbi.cxFOUoafOh2L

    Vastaa

  • sexx sanoo:

    bahis siteleri child porn hepxhupx.kjnntVhjmlfB

    Vastaa

  • watch porn video sanoo:

    eskort siteleri hephupx.f8UDJGHPphL5

    Vastaa

  • eski rahatiniz olmayacak sanoo:

    porno siteleri asillartaklitler.Ig74qlouARQ2

    Vastaa

  • eski rahatiniz olmayacak sanoo:

    craft porn pompadirha.xik5YMXtdgJZ

    Vastaa

  • sektor benim zaten amin evladi sanoo:

    escort siteleri wrtgdfgdfgdqq.0wwXwIfOKMNF

    Vastaa

  • viagra sanoo:

    fuck google ewrjghsdfaa.T2wJeOIB0Oor

    Vastaa

  • sexax sanoo:

    fuck google hyuqgzhqt.p3OP1JnMKl56

    Vastaa

  • porno siteleri sanoo:

    seksi siteler citixx.mmOt1PuaRZKt

    Vastaa

  • house porn sanoo:

    sexx yaralandinmieycan.qmsVdblHKCv8

    Vastaa

  • fuck google sanoo:

    childrens sex vurgunyedim.ZNTrl8RNdFrS

    Vastaa

  • lubricative sanoo:

    lubricative xyandanxvurulmus.9nvZDEW0Ad9B

    Vastaa

  • thoughtlessnesses sanoo:

    xbunedirloooo.BvWocHGjP7e5

    Vastaa

  • furkids sanoo:

    xyandanxvurulmus.kSvjTfUnR0i8

    Vastaa

  • bahis siteleri incest category sanoo:

    yandanxvurulmus.WTl533DeJEff

    Vastaa

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.